sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Mysteerisukkasuunnitelma tehty

Olen tehnyt päätökseni. Aion ainakin yrittää saada mysteerisukkaohjeen aikaiseksi. Nyt kun kerran olen hitusen myöhässä liikkeellä, en voi olla aivan takuuvarma siitä, että ihan oikeasti ehdin, mutta kokeilen kumminkin. 
Päätin, että pidän takarajana maanantaita 9.12. Jos saan siihen mennessä kirjoneulekuvion valmiiksi ja ainakin yhden sukan itsekin neulotuksi ja testatuksi, pistän mysteerisukan vihjeitä tulemaan. Ja mukaan saa osallistua kuka vain ilman maksuja tai sitoomuksia. Yhteisneulonta eli KALkin voidaan pistää pystyyn, jos halukkuutta sille on.


Tässä samalla tulin miettineeksi viime vuoden sukkaohjeenkin kohtalon. Ohjehan on edelleen saatavilla neljänä eri pdf:nä eli vihjeenä. Aion jossain vaiheessa yhtenäistää ohjeen ja kääntää sen myös englanniksi ja pistää ohjeen siinä vaiheessa maksulliseksi. Eli jos haluatte joskus neuloa viime vuoden lumihiutalesukat, vielä ehtii käydä lataamassa ohjeen itselleen maksutta. Mutta en tietenkään pistä vastaan, vaikka haluaisitte ohjeesta maksaakin sitten myöhemmin. Jätän kumminkin päätöksen teille. :)

Ajattelin tehdä tulevien mysteerisukkien kanssa sitten samalla tavalla. Ohje on mysteerin ajan ilmainen ja senkin jälkeen niin kauan kunnes saan sen julkaistuksi yhtenäisenä sekä suomeksi että englanniksi. Kukin saa sitten tehdä oman valintansa mukaan ja joko ladata ohjeen itselleen joululahjana minulta tai ostaa ohjeen myöhemmin ja tukea suunnittelutyötäni pienellä maksulla.

Huomenna pistän tänne muutaman kuvan viime vuoden sukistani. Niiden kuvaaminen jäi viime talvena kokonaan ja tänä syksynä olen odottanut lumen tuloa sormi kameran liipaisimella. Koittihan se valkeus vihdoin - ja näyttää aivan hurmaavalta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti