Kas vain, helmikuu

Taidan haluta valittaa jotakin. Jonnekin. Kaikki on hyvin. Tai ainakin niin hyvin kuin voi olettaa. Mutta mieli on levoton. Se näkyy ennen kaikkea neuleissa.

Minulla on eräs neule, jonka aloitin muutama päivä sitten. Se on siitä Utunan langasta, jota minun pitää testaaman. Ihana lanka. Aloin siitä sukat. Mutta nyt pitää purkaa. Koska eihän sukkia varten tarvitse tehdä mallitilkkuja, eihän? 

Kokeilussa ovat samalla äidiltä joululahjaksi saadut sukkapuikot. Viisitoistasenttiset. Tähän mennessä voin sanoa, että tykkään niistä. Paljon. Niin paljon, että en välitä, vaikka joudun purkamaan. Mitäpä tuosta. Ei tässä ole kiire mihinkään kun neulominen on niin mukavaa.

Mutta vaikka en välitäkään siitä, että joudun purkamaan, en saa sitä aikaiseksi.

Sitten taas se harmaa. Se on hyvässä vaiheessa. Se olisi pian valmis. Sitä varten pitäisi vain pingottaa hihat, että pääsisi seuraavaan vaiheeseen. Ja ne hihat on varmaan helppo pingottaa. Haastavampi pingotus on jo tehty. (Ehkei ihan täydellisesti onnistuneena, mutta jotenkin kuitenkin.) En vain saa aikaiseksi.

Eilen aloitin mallitlkun neulomisen mummin paitaa varten. Se on puolessa välissä. Kun se on valmis, heitän sen pesuun, (tosin taidan testata ensin, lähteekö siitä väriä), sen jälkeen pingotan sen ja sitten vasta katson, mikä on tiheys ja näyttääkö mallineule hyvältä. Ja sinä aikana pitäisi päättää, miten mummin paidan teen. Minulla on kaksi vaihtoehtoa ja molemmilla on puolensa ja puolensa. Toisessa pitää varmaan miettiä enemmän, mutta siitä tulisi ehkä hienompi. Toisessa ei tarvitse miettiä paljon ollenkaan, ja siitä tulisi sellainen, mitä mummi ehdotti.

Ehkä sen pitäisi olla se jälkimmäinen.

Minulla kyllä on keskittymiskykyä. On sitä. Mutta päättämättömyyttä, sitä minulla on paljon enemmän. Päättäättömyyttä ja viitseliäisyyden puutetta. Niistä tulee levoton olo.

Mutta tänään on kaunis päivä. Tervetuloa, helmikuu!

Varokaa, sillä on banaani!

Aika mielenkiintoinen tutustuttava tämä banaanilanka. Ihanan rosoinen ja ihmeellisen hohtava. Värin vaihtelu näyttää tässä langassa upealta.

Neuloin mallitilkun 4,5 mm puikoilla, mutta paksummilla olisi varmaan ollut hitusen helpompi. Kymmeneen senttiin silmukoita tuli 12. Mitään ohutta tämä lanka ei ole, eli täytyy sanoa, että minulle sillä ei kovin paljon käyttöä olisi. En mitenkään vastusta paksuja lankoja, mutta en oikeastaan keksi niille hirveästi muuta käyttöä kuin pipot. Pipoja taas tarvitsee aika rajallisen määrän, minkä lisäksi on aika vaikea sanoa, onko banaanilangalla kovinkaan paljon lämmittäviä ominaisuuksia.

Tietysti paksusta langasta voisi tehdä myös neuletakin. Itse vain en viihdy ihan kamalan paksussa, koska valitettavasti kuitenkin isolla möhkäleneuleella on visuaalisesti lihottava vaikutus. Mieluummin muutenkin kerrospukeudun useampaan vähän ohuempaan vaatteeseen kuin yhteen todella paksuun.

 

Niin, jollekulle muulle tämä lanka voisi mennä neuletakkiinkin. Jollekin vähän hoikemmalle. Rosoinen pinta toisi tarpeeksi mielenkiintoa, joten mitään palmikkokuvia ei tarvitsisi. Toisaalta kääntöpuoli on, että välttämättä mikään palmikkokuvio, sikäli kun sellaisen haluaisi, ei passaisikaan tälle langalla. Vaikea sanoa. Lankaa tuli minulle testattavaksi niin pieni nöttönen, että sillä ei oikein voi testata mitään kuvioneuletta. Tuossa mallitilkussa on kaikki mitä minulla on.

Vaikka lanka on jotenkin aivan lumoavaa kiilloltaan ja rosoisuudeltaan ja sitä tekisi mieli neuloa monissa väreissä ihan vain väriterapian vuoksi, on sille vaikea keksiä oikein mitään järkevää käyttökohdetta. Ja ainakin tämän värisenä (ja todennäköisesti kiiltonsa ja pörröisyytensä vuoksi muissakin väreissä) langasta välittyy vähän turhan suuret 80-lukuvibat. Olen melko varma, että tästä langasta tehty väljä paita olisi reilut parikymmentä vuotta sitten ollu aika hitti!

Yksi idea minulle tästä langasta joka tapauksessa tuli. Ei tarvitsisi tehdä mitään ihmeellistäkään, mutta tästä saisi varmasti aika näyttävän kaulakorun. Jos virkkailisi vain ketjusilmukkaa ja sitten aina väliin jotain vähän jännempää, jonkun pikku ympyrän tai jotain... voisi olla hauskaa käyttää sellaista korua!

Yhden illan juttu

Hamppulangasta neulomani tiskirätin kanssa ei kauaa nokka tuhissut. Aloitin sen toissailtana ja se valmistui toissailtana. Kuvaaminen vain on ollut taas vaihteeksi vähän hankalaa. Blogiin kelpuutan nyt sitten tänään otetut pari kuvaa, joissa värit ovat kyllä aika vääristyneet, mutta ei voi mitään.

ohje: Ananas-keittiöliina, Midori

lanka: Lanaknits Allhemp6 DK

puikot: 3mm
langankulutus: 33 g

Meillä on keittiössä käytössä jo ennestään samaa mallia oleva tiskirätti, (keittiöliina kuulostaa kylläkin hienommalta), samasta langastakin. Mutta se on vihreä. Se on palvellut jo pari vuotta ja on edelleen ihan käyttökelpoinen, vaikkei ehkä enää suoranaisesti nätti. Eipä vielä ihan kamalan rumakaan.

Olisin voinut tietysti käyttä tilaisuutta hyväkseni ja tehdä tällä kertaa tiskirätin jollain muulla ohjeella tai peräti omasta päästäni, mutta koska olen tykästynyt Ananas-rätin kuvioon, halusin tehdä samanlaisen. Ohje on hyvä ja helpostiymmärrettävä eikä liinan tekemiseen mene varmasti tuhottoman paljon aikaa vähemmänkään neuloneella ihmisellä. Itse neuloin toissailtana ollessani jo todella väsynyt - siis siinä tilassa kun pitäisi mennä nukkumaan, mutta ei vain vielä malta.

Uuden Mustan testiä varten langasta tehty tuotos pitäisi pestä pari kertaa ja kuvata uudestaan sen jälkeen. Voin tehdä sen, mutta lisäksi voin tehdä vielä jotain parempaa: kuvata jossain vaiheessa meidän vanhan ja pitkään palvelleen tiskirättimme. Tällä hetkellä se on tiskikoneessa odottamassa seuraavaa pesua.

Joidenkin mielestä tiskiliinojen neulominen on turhaa ja typerää, saahan rättejä kaupastakin. Lisäksi osa on sitä mieltä, että kun he kerran vaivalla neulovat jotakin nättiä, sitähän ei sitten käytetä mihinkään pöytien hankaamiseen. Minä kyllä ymmärrän senkin näkemyksen, mutta olen toisaalta itse sitä mieltä, että keittiössä on paljon kivempi käyttää nättejä, itsetehtyjä liinoja kuin jotain kaupasta saatavia parin käyttökerran jälkeen ällön näköisiä ja haisevia rättejä.

Ehkä tämäkin on sitten sitä nyt muodissa olevaa kotoilua. (Koskaan aikaisemminhan ei kukaan ole halunnut tai joutunut tekemään mitään kotitöitä.) Mikäs siinä, voihan se ollakin. Ehkä alankin pitämään itseäni oikeana kotitalousihmeenä.

Lankoihin tutustumista

Ihanaa itselleni -vuosi ei ole alkanut aivan täysin tyylipuhtaasti. Vaikka ensimmäinen valmistunut neuleeni olikin itselleni, oli seuraava heti itse asiassa työpaikalle. (Pitää esitellä se joskus.) No, sitä ei lasketa, sillä pääasiassa olen tehnyt sen viime syksynä, tänä vuonna neuloin vain muutaman viimeisen kerroksen, jotka olivat jääneet tyypillisesti muutamaksi kuukaudeksi odottelemaan.

Olin jotenkin ajatellut sellaista rentoa ja aikataulutonta neulomista. Sellaista missä ei tarvitse ajatella muita kuin itseäni. Jotenkin silti vähän lipsahdin... ilmoittauduin yhden neuleohjeen koeneulojaksi, Uuden Mustan lankatestaajaksi ja vielä Lankahamsterit-tempaukseen. Näiden lisäksi on ne pari aiemmin luvattua tilausneuletta... 

Onneksi se koeneule on jotain sellaista, mikä tulee itselleni ja minkälaisen ihan oikeasti olen halunnut. Eikä kai sillä niin tulipalokiirekään ole, mutta ei sitä ihan viitsi jättää roikkumaankaan hamaan tulevaisuuteen. Eikä Lankahamsterit ole kuin leikkiä, eli itse asiassa ihan sama, vaikka en niin hirveällä vauhdilla neuloisikaan lankavarastoistani. Ja lankatestaajana on loppujen lopuksi kuitenkin pääasiassa hauskaa.

Eilen tuli postissa ensimmäinen viidestä testattavasta langasta. Utunan Nutu-ekosukkalankaa. Sain sen jo kerittyäkin ja sain siinä samalla vähän tuntumaa lankaan. Utunahan on minulle kyllä tuttu lankavalmistaja, vaikka en olekaan vielä neulonut millään Utunan langoilla. Osittain esteenä on ollut hinta, osittain toisaalta myös ehtiminen.

Näin ensialkuun, ennen varsinaista neulomista, voin langasta jo sen verran sanoa, että niin ihanan näköistä kuin se elävän väripintansa ansiosta onkin, ei minun herkkä hipiäni sitä ihan kauhean hyvin kestä. Ja väittäisin kyllä, että ei edes tarvitse olla erityisen herkkä, että tuo lanka raapii ja kutittaa. Mutta sukissahan se ei välttämättä niin paljon haittaa, jos pitää toisia sukkia alla ja jos on jaloista edes vähän karaistuneempi kuin muualta.

 

Tänään sitten postista tuli hamppulankaa. Allhempiä. Ja siitä olen jo aiemmin neulonutkin. Nimittäin tiskirätin. Lankatestissä testaajilta vaaditaan ilmeisesti vähintään mallitilkku, mutta koska muutakin saa halutessaan ja keretessään tehdä, ajattelin tehdä tästäkin tiskirätin minulle jo tutulla ja hyväksihavaitulla Ullasta löytyvällä ohjeella.

Vielä pitäisi tulla nokkos-, bambu- ja banaanilankaa. Kiva, sillä vain bambu on noista kolmesta tutumpi. Kahta muuta kohtaan tunnen suurta uteliaisuutta.

Harmaan vallankumous

Minulla on uusi rakkaus. Ja se on harmaa.

Ei tosin ehkä mikä tahansa harmaa. Kohtalaisen vaalea harmaa. Eikä mihinkään ruskeaan tai vihreään päin taittuva. Sinertävään taittuva jos jonnekin.

Harmaa käy kaiken kanssa. Mutta se ei ole niin kova ja vakava kuin musta. Se on ystävällisempi. Lempeämpi. Siis tämä vaaleanharmaa.

Helmen harmaa.

Keväinen ja talvinen. Ei synkän talven harmaa, vaan aurinkoisen tammikuun. Lumisen, suloisen. Pehmeän, kirkkaan, kiltin ja kotoisan.

En ole ennen huomannut harmaan kauneutta. Vaikka joskus olen yrittänyt, mutta yritin kai väärää harmaata. Sitä likaisen sameaa. Ei, ei sitä minulle.

Tästä tulee jotain ihanaa itselle. Niin kuin tänä vuonna kuuluu. Tämä on pehmeä ja lämmin, sillä tämä on alpakkaa. Toivottavasti se ei kutita. Toivottavasti siitä tulee kaunis. Onneksi väri on kohdallaan. Tämän talven voimaväri.

Sukkakuvia sikana

Saamanne pitää! Siis niitä sukkakuvia. Kun kerran tulin niitä hirveällä vaivalla vihdoin viimein ottaneeksi, päätin julkaista niistä kaikki edes jotakuinkin säälliset kuvat. Onnistuneita otoksia tuli jälleen kerran noin yksi kymmenestä, eli jokaisen kuvan takana voi laskea olleen hirveän määrän työtä ja tuskaa. Varsinkin tuskaa.

ohjerunko: Lifestyle Toe Up Socks, Charisa Martin Cairn
lanka: Handun kashmirsukkalanka
puikot: 2 mm neliskulmaiset sukkapuikot
langankulutus: 96 g

Näistä sukista voi kertoa lähinnä, että ne ovat erittäin yksinkertaiset. Tosin näkeehän sen kuvistakin. Ei mitään kikkailuja eikä hienouksia. Ihan vaan sukat. Ne on tehty kärjestä aloittaen neliskanttisilla sukkapuikoilla ja niissä on tiimalasikantapää.

En erityisesti ihastunut tiimalasikantapäähän. Suoraan sanottuna. Olen kerran ennenkin tehnyt sellaset, ja silloinkin ne tuntuivat vähän hassuilta. Mutta ne sukat eivät tulleet itselleni, joten en ole joutunut sopeutumaan niihin. Tässä tapauksessa minun täytyy.

Sinänsä kantapää kylläkin näyttää oikein sievältä. Minä en jaksa välittää tuosta pikkureiästä tuossa. Ei haittaa mitään. Lisäksi nämä kantapäät oli helppo tehdäkin, tosin niin on ollut toistaiseksi kaikki muutkin kantapäät. (En tajua, miksi kaikkialla aina pelotellaan kantapäiden vaativuudella, huijausta yhtä kaikki.) Ongelma on kantapään istuvuus. Tai siis koko sukan. Kun ennen kantapäätä ei tehdä mitään lisäyksiä, sukasta tulee huonon mallinen.

Aion kuitenkin antaa tälle kantapäälle vielä toisen mahdollisuuden. Olen lueskellut viisaampien ja kokeneempien ajatuksia, ja kuulemma tiimalasikantapäästäkin voi saada kivan kun vain tekee ne normaalit kiilalisäykset. Vaikkei juuri mikään ohje ilmeisesti ikinä kehota siihen. Mutta pitää olla fiksumpi kuin käyttämänsä ohje.

Näissä sukissa on sitten aika huippu neuletiheys! Nimittäin ihan sairaan tiheä. Niillä kahden millin nelisnurkkaisilla puikoilla tosiaan tulee pientä jälkeä. Hauskaa. Kärjessä on 40 silmukkaa ja lisäysten jälkeen jalkapohjassa yhteensä 92.

Muutenkin jälki on kivaa. Ekana tekemässäni sukassa näkyy vielä pienet jäljet puikkojen vaihtumiskohdissa, mutta tokassa ne ovat jo hävinneet. Opin se minäkin jotakin. Tosin en ole ihan varma, miten se tapahtui. Mutta kai sitä vain harjoitus tekee mestarin. (Joo, mä tosiaan kuvittelen olevani sukanneulonnan mestari.)

Valitettavasti nämä sukat tosiaan vetävät makkaralle. Osittain se johtuu tuosta kantapääongelmasta, osittain siitä, että aloitin pohjelisäykset aivan liian varhain. Tai pohje ja pohje. Kun on ihan sikapaksut jalat niin kuin mulla, alkaa leveneminen heti nilkasta, liekö sitä vielä pohkeeksi kutsutaan.

En syytä liian varhaisista lisäyksistä älyäni vaan sitä, että silloin kun tein näitä sukkia, minulla jostain mystisestä syystä oli nilkat ja kädet koko aivan aivan mielettömän turvoksissa. En ole vieläkään saanut selville, miksi niin oli, mutta se oli jotain aivan kamalaa. Nilkkojeni ympärys oli silloin ihan rehellisesti pari sentiä suurempi. Tiesin kyllä, että normaalisti jopa minun nilkkani ovat hitusen sorjemmat, mutta en tajunnut, että ero ihan oikeasti näkyy ja tuntuu niin suuresti, että sukat olisi pitänyt tehdä olennaisesti kapeammiksi.

No, minkäs teet, ja eipä sillä ole niin väliäkään, sillä nämä olivat tarkoitetut lähinnä unisukiksi. Lanka on maailman ihaninta ja pehmeintä (enkä ehkä enää ikinä halua neuloa mistään muusta) ja se on melkein ihan sama, minkälaiset sukat neuloo, kun ne on silti aivan ihanat.

Että silleen. Ihailkaa.

Sukkien kuvaamisen mahdottomuudesta

Minulla on sukat. Siis uudet. Vastatehdyt. Villaa ja kashmiria. Tuliterät. Mutta en saa niitä kuvattua.

Kyse ei ole pelkästään siitä, mistä puolen vuoden ajan valitetaan kaikissa käsityö- ja muotiblogeissa, valon puutteesta. Kyse on myöskin viitseliäisyyden puutteesta. Voisi kuvitella, että on yksinkertaista vetäistä sukat jalkaan ja näpsäistä niistä pari kuvaa. Juu, ei. Pitäisi ensinnäkin laittaa jalkaan jotkut järkevät housut tai sukkahousut, jotka eivät kupruile tai muuten häiritse sukan olemusta. Sitten pitäisi raivata jonnekin joku järkevä kuvaustila. Pitäisi etsiä kamera. Pitäisi pakottaa joku kuvaamaan, tai vääntyillä itse jotenkin. Ottaa kirkasvalolamppu avuksi. Näpsiä sata kuvaa, siirtää ne koneelle, katsoa ne kaikki läpi, todeta ainoastaan kaksi lähes käyttökelpoisiksi ja valita ne. Muokata niitä mahdollisesti. Ladata ne koneelta nettiin.

Kaikki tämä vaiva, jotta voisin esitellä sukat. Sukat, joissa ei ole ainuttakaan palmikko-, pitsi- tai kirjoneulekuviota. Joissa ei ole edes raitoja. Siis sukat. Tuskin kukaan edes on kiinnostunut koko kuvasta.

Onko paljon järkeä?