tiistai 25. tammikuuta 2011

Lankoihin tutustumista

Ihanaa itselleni -vuosi ei ole alkanut aivan täysin tyylipuhtaasti. Vaikka ensimmäinen valmistunut neuleeni olikin itselleni, oli seuraava heti itse asiassa työpaikalle. (Pitää esitellä se joskus.) No, sitä ei lasketa, sillä pääasiassa olen tehnyt sen viime syksynä, tänä vuonna neuloin vain muutaman viimeisen kerroksen, jotka olivat jääneet tyypillisesti muutamaksi kuukaudeksi odottelemaan.

Olin jotenkin ajatellut sellaista rentoa ja aikataulutonta neulomista. Sellaista missä ei tarvitse ajatella muita kuin itseäni. Jotenkin silti vähän lipsahdin... ilmoittauduin yhden neuleohjeen koeneulojaksi, Uuden Mustan lankatestaajaksi ja vielä Lankahamsterit-tempaukseen. Näiden lisäksi on ne pari aiemmin luvattua tilausneuletta... 

Onneksi se koeneule on jotain sellaista, mikä tulee itselleni ja minkälaisen ihan oikeasti olen halunnut. Eikä kai sillä niin tulipalokiirekään ole, mutta ei sitä ihan viitsi jättää roikkumaankaan hamaan tulevaisuuteen. Eikä Lankahamsterit ole kuin leikkiä, eli itse asiassa ihan sama, vaikka en niin hirveällä vauhdilla neuloisikaan lankavarastoistani. Ja lankatestaajana on loppujen lopuksi kuitenkin pääasiassa hauskaa.
Eilen tuli postissa ensimmäinen viidestä testattavasta langasta. Utunan Nutu-ekosukkalankaa. Sain sen jo kerittyäkin ja sain siinä samalla vähän tuntumaa lankaan. Utunahan on minulle kyllä tuttu lankavalmistaja, vaikka en olekaan vielä neulonut millään Utunan langoilla. Osittain esteenä on ollut hinta, osittain toisaalta myös ehtiminen.

Näin ensialkuun, ennen varsinaista neulomista, voin langasta jo sen verran sanoa, että niin ihanan näköistä kuin se elävän väripintansa ansiosta onkin, ei minun herkkä hipiäni sitä ihan kauhean hyvin kestä. Ja väittäisin kyllä, että ei edes tarvitse olla erityisen herkkä, että tuo lanka raapii ja kutittaa. Mutta sukissahan se ei välttämättä niin paljon haittaa, jos pitää toisia sukkia alla ja jos on jaloista edes vähän karaistuneempi kuin muualta.


Tänään sitten postista tuli hamppulankaa. Allhempiä. Ja siitä olen jo aiemmin neulonutkin. Nimittäin tiskirätin. Lankatestissä testaajilta vaaditaan ilmeisesti vähintään mallitilkku, mutta koska muutakin saa halutessaan ja keretessään tehdä, ajattelin tehdä tästäkin tiskirätin minulle jo tutulla ja hyväksihavaitulla Ullasta löytyvällä ohjeella.

Vielä pitäisi tulla nokkos-, bambu- ja banaanilankaa. Kiva, sillä vain bambu on noista kolmesta tutumpi. Kahta muuta kohtaan tunnen suurta uteliaisuutta.

2 kommenttia:

  1. Tuo nokkonen ja banaani houkutteli minuakin siinä määrin, että harkitsin vakavasti osallistumista lankatestaukseen. En sitten kuitenkaan halunnut itselleni mitään ylimääräisiä aikarajoitteita. Odotan siis mielenkiinnolla sinun kokemuksia.

    VastaaPoista
  2. Juu, ei sitä tosiaankaan aina kannata pistää päätänsä ihan joka juttuun. :D Mutta noh, vaikka tässä onkin aikarajoitteita ja muita, niin luotan siihen, että tämä on kuitenkin mielenkiintoinen kokemus. Banaanilanka on kaikista jännittävin uusi tuttavuus. :D

    VastaaPoista