Olen upea

Flunssaista elämääni on hivenen piristänyt Eriparivillasukka-blogin tiinaniitin minulle myöntämä The Gorgeus Blogger -tunnustus. Vaikkei näistä tällaisista blogipalkinnoista mitään maallista mammonaa kerrykään, tulee siitä sentään hyvä mieli, että jonkun mielestä olen onnistunut tekemään jotakin hyvin. Voihan sen tietenkin ajatella niinkin, että joku ei vain ole jaksanut paremman lukemisen eteen nähdä netin haravoimisen vaivaa ja on tyytynyt siihen, mihin on ensimmäiseksi törmännyt - Tiinahan (tai tiinaniit) itse asiassa suoraan myöntää tunnustuksen.. öh.. myöntämisen yhteydessä, että on lukenut tätä blogia pidempään kuin yhtäkään muuta käsityöblogia, eli siinäpä se. Mutta tietysti vain harvinaislaatuisen pessimistinen ja tympeä luonne keksisi edes ajatella tuollaista, minulla ei onneksi tullut mieleenkään.

 

"The Gorgeous Blogger -palkinto on suunnattu kaikille upeille bloggaajille. Jokainen vastaa viiteen blogiinsa liittyvään kysymykseen ja jakaa tämän palkinnon viidelle, jotka mielestään sen ansaitsevat."

Hihi, tekstiin sisältyy aika hauska viittausvirhe... tai ainakin oletan, että se on virhe. Vai tosiaanko pitää alkaa selvittää ketkä bloggaajat mielestään ansaitsevat palkinnon ja sitten jakaa joillekin heistä? Tiinaniit ei kylläkään kysynyt minulta, olenko minä sitä mieltä, että ansaitsen palkinnon, mutta ehkä hän on osannut lukea rivieni välistä ja piti itsestäänselvänä, että minä mielestäni ansaitsen kaiken hyvän mitä maailmalla on tarjota. 

No, eipä viilata pilkkua. Vastaillaanpa vain niihin kysymyksiin.

Milloin aloitit blogisi?

Aloitin blogini alunperin vuodatuksen puolella vuoden 2008 joulukuussa. 

Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?

Aihevalikoimani on tuntunut supistuvan viime aikoina. Täällä bloggerin blogissani en ole juuri muusta kirjoittanut kuin neulomisesta, vaikka aiemmin bloggasin paljon ompeluksistanikin. (Niin no... en ole viime aikoina oikeastaan ommellut, että voisikohan johtua siitä?) Aiemmin on tullut kirjoiteltua myös jonkin verran vaatteista ylipäänsä, pohdittua niiden eettisyyttä ja ekologisuuttakin. En pidä mahdottomana, että jossain vaiheessa nekin aiheet palautuvat blogini aihepiiriin.

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?

No neulomista käsitteleviä blogejahan ei ole juuri ollenkaan... 

Tuota hmm... en tiedä onko se mikään varsinaisesti blogin erityispiirre, mutta olen huomannut, että blogimaailmassa on yleistä pyydellä anteeksi vähänkin pidempiä kirjoitustaukoja, enkä minä ole oikein koskaan kokenut sitä tarpeelliseksi. Minusta on tosi kiva, että blogiani luetaan ja lukijat sinänsä kiinnostavat minua (olisi kiva lukea useammin kommentteja, niin tietäisin minkälaiset tyypit täällä oikeastaan käyvät koluamassa), mutta en kyllä siltikään koe velvollisuudekseni kirjoittaa jossain tietyssä, lukijaystävällisessä tahdissa.

Mitään muuta erityisen erityistä en kyllä blogistani keksi. Lätisen välillä aika paljon, mutta ei se loppujen lopuksi niin harvinaista taida olla? 

Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?

Kavereiden apinoiminen, tietenkin. Ensin kuorokaverini Tiina jakoi linkin käsityöblogiinsa Tinniinan puuhanurkkaus, (joka sekin oli alunperin vuodatuksessa, mutta linkkaan nyt kumminkin tuon uudemman osoitteen), ja se oli muuten silloin kun en ollut mistään käsityöblogeista vielä ikinä kuullutkaan. Sitten serkkuni Essi meni hänkin perustamaan oman Lankapöllyssä-bloginsa. Jonkin aikaa tyydyin hiljaisesti halveksimaan tuollaista narsistista itsekorostusta, mutta sitten jossain vaiheessa yhtäkkiä hoksasin, että juuri minun käsityökuvianihan maailma kaipaa!

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?

Tästä pitäisi saada rahaa. Olisi myös kiva, jos blogin päivittäminen kohentaisi kuntoa ja hoikentaisi.

Onkohan ihan kamalan törkeää jättää jakamatta tunnustusta eteenpäin? Olen jo aiemmin tunnustellut (hehheh) joitakin lemppariblogejani ja toisaalta moni muu tykkäämäni blogi on tainnut tällaisen jo saada, niin että en oikein sitten viitsi enää samaa tunnusta toista kehtaa heittää kehiin. Taidan tosiaan nyt tällä kertaa jättää väliin ja vetoan flunssaani. Ei saa toipilasta pakottaa.

Mutta kiitos paljon tiinaniitille blogipalkinnon myöntämisestä!

Hyvää naistenpäivää!

Nyt on naistenpäivä. Satuinpa juuri hoksaamaan. Mutta onko siitä mitään iloa, kun on hirveässä flunssassa? Flunssa pilaa kaiken. 

Muutama päivä sitten valitin siitä, että sormikkaille ei ollut sovittajaa mailla eikä halmeilla. Eilenpä olisikin ollut. Nimittäin siinä tapauksessa, että olisin ollut terveenä ja töissä niin kuin kyllä oli vakaa suunnitelma. Mutta koska olin kotona ja ällöä flunssaseuraa, josta voi saada kaikenmaailman pöpöjä, kariutuivat käsineensovittamistreffit sitten siihen. Kurjuus.

Eipä sillä. En minä eilen jaksanut mitään neuloakaan. (Se kertoo jo aika paljon.) Toivottavasti tänään jo jaksaa. Lupaavaa on ainakin, että jaksan olla istuma-asennossa ja kirjoitella blogiinkin.

Mutta tänään on tosiaan naistenpäivä ja olen sitä mieltä, että jonkun pitäisi piristää minua flunssani keskellä. Kukat olisivat varmaan perinteikäs ratkaisu, mutta vaikka tykkäänkin niistä, vielä parempaa väriterapiaa saisi, jos joku toisi minulle kimpun näitä.

Tällaisia saapui viime viikolla Ilun Handusta Lumoavaan Lankaan ja minä olin parahiksi paikalla päästen niitä ensimmäisenä hiplaamaan. Palvelualttiina otin niistä myös pari kuvaa, näennäisesti jotta ne voitaisiin laittaa Ravelryyn Lumoavan Langan tiedotusketjuun, mutta todellisuudessa siksi, että pääsisin itse tuijottelemaan kuvia. 

Jos olisin miljonääri, olisin varmaan ostanut kaikki langat itse, mutta koska en ole, tyydyn filosofisesti ajattelemaan, että kaikkea ei tarvitse omistaa, vaan iloa voi saada joskus pelkästä katselemisestakin.

Ja sehän on sitä paitsi totta. Näiden kuvien katseleminen - niin pinnallista kuin se ehkä onkin - tuo minulle jostain syystä hyvää mieltä. Se on sitä väriterapiaa.

Kirahvintäplähuivin seuraelämään astumisen päivä

Tänään on minun neulomusharrastukseni kannalta historiallinen päivä. Olen nimittäin nyt onnistunut saamaan aikaiseksi jotain muutakin kuin neuleen - olen tehnyt itse suunnittelemaani neuleeseen ohjeen! 

Ei, itse asiassa ohjeen tekeminenhän tapahtui 30.1., joten historiallinen päiväni olikin silloin. Mutta koska deadline-paineen alla puurtaminen ei ollut kovinkaan upeaa ja vaikuttavaa, taidan mieluiten valita ohjeenjulkaisupäivän, siis tämän päivän, kunniakkaaksi juhlapäiväkseni. Eli siis onnitteluja otetaan vastaan esikoiseni syntymän johdosta.

 

Minun pikku Sytyck-projektini siis löysi tiensä Ullaan ja esiintyy siellä nimellä Kirahvintäplähuivi.

 

Neuleeni löytyykin aika vaikuttavasta seurasta. Erityisesti olen ihastellut Gallifrey-kämmekkäitä ja Sheldon-sukkia, ensimainittuja kuvion ja jälkimmäisiä idean takia. 

Eihän tämä nyt tietenkään mitään ihmeellistä ole, mutta minusta tuntuu kuitenkin aika hauskalta. On tullut tehtyä jotain mitä ennen en ole tehnyt. Ja kai sitä saa vähäsen ylpeillä sillä, että on saanut jotain aikaiseksi, vaikkei se mitään suurta ja mullistavaa olekaan? Vai eikö?

Kaikki ystäväni luonnollisesti ymmärtävät velvollisuutensa ja alkavat samantien neuloa Kirahvintäplähuivia, vai kuinka?

Kosioretkellä

Huomaan tulleeni elämässäni viimein siihen pisteeseen, jossa minulla ei ole enää mitään muuta vaihtoehtoa kuin pyytä exäni kättä. En nimittäin ehkä selviä ilman sitä.

Exällä tässä tapauksessa viittaan siis entiseen kämppikseeni, yhteen niistä lukuisista. Tämä kyseinen on päättänyt uhmata vaaroja ja lähteä jääkarhujen ja lumivyöryjen (niin oletan) pariin seikkailemaan tänä keväänä. Huippuvuorille, jonnekin sinne kylmään. Minun tehtäväkseni jäi alussormikkaiden neulominen. (En muuten enää muista, tarjouduinko itse vai pyydettiinkö minua hommaan. Sovimme asiasta jo aika monta kuukautta sitten.)

Valitsimme yhdessä sormikkaiden materiaaliksi alpakkalangan. Alpakan väitetään olevan seitsemän kertaa villaa lämpimämpi (vaikka oikeampi ilmaus varmaan olisi lämpöä eristävämpi, olenko oikeassa?), joten valinta on varmaankin ihan järkevä. Näiden sormikkaiden on tarkoitus olla päällä käytännössä aina. Kintaat on välillä pakko riisua kun jotain hommaillaan, mutta aivan paljain sormin ei kannattaisi ilmeisesti syödäkään.

 

Aloitin sormikkaiden neulomisen toissapäivänä ja neuleen rivakka eteneminen hämmensi minut tyystin. Olen  nyt viime aikoina niin tottunut vääntämään samaa sukkaa sata vuotta etenemättä paria kerrosta enempää, että tällainen yksinkertaisempi neule pääsi pahasti yllättämään. Ei mennyt kauaakaan kun huomasin olevani pisteessä, jossa sormikasta pitäisi päästä sovittamaan. Eikä ex-kämppistä ole mailla halmeilla. Pahus vie.

Siirryin sitten tekemään toista keskeneräistä neuletta. Mummin paidassa on sentään vielä tekemistä, eikä sitä onneksi tarvitse sovittaa varmaan ollenkaan. (Katsotaan mikä kauhea katastrofi tätä itsevarmaa lausuntoani seuraa.) Sormikkaiden kanssa ei auta kuin odotella. Mutta ei kyllä huvittaisi.

Lankatestin tulokset

Uuden Mustan ekolankatestin tuloksista julkaistiin nyt kirjoitus. Ihan mielenkiintoista lueskella omia sanomisiaan sieltä muiden ajatusten ja kokemusten lomasta. Vaikuttaisi siltä, että muut testaajat ja minä olemme olleet pääasiassa samoilla linjoilla mitä mielipiteisiimme lankojen käytettävyydestä tulee, mutta näytti siellä olevan joillekin langoille pari ideaa, jotka eivät olleet minun mielessäni käyneetkään.

Utunan villa näytti valloittaneen kaikkien testaajien sydämet. En ihmettele. Lanka on ihana. Eihän se mikään kovin hellä ja kutittamaton ole, mutta muuten se on melko pehmeä ja mukavantuntuinen, ja kyllähän se mieltä lämmittää, että tietää langan olevan suomalaista ja Suomessa käsin värjättyä.

Ja huomasitteko? Minun sukkani on nyt julkkis! Siitä oli kuva siellä!

 

Ja ihan pian, ihan kohtapuolin, se saa itselleen kaverin. Ei mene enää kauaa. (Vaikka olenkin onnistunut möhlimään sen kanssa jo monta kertaa...)

Mainitsin viimeksi, että minulle huomautettiin laiskanlaisesta kirjoitustahdista. Eilen minulle sitten huomauteltiinkin, kylläkin eri taholta, siitä että mitään katkeraa tilitystä ei ole pitkään aikaan näkynyt. Niitä on kuulemma kaikista hauskinta lukea. On tosi sääli tuottaa pettymys, mutta kun minulla valitettavasti menee nyt pääasiassa hyvin, eikä mitään erityistä valitettavaa ole mielessä. Mutta lupaan kyllä tulla heti tänne avautumaan, jos jokin menee pieleen tai törmään johonkin blogini löyhään aihepiiriin edes etäisesti liittyvään epäkohtaan maailmassa.

Hidasta rämpimistä

Pari päivää sitten kuulin, että olen kirjoitellut vähän laiskasti blogiini viime aikoina. Tämä asia mainittiin ihan neutraalisti ja syyllistämättä, enkä minä sitä paitsi tällaisesta asiasta suostuisikaan syyllistymään. Mutta hoksasinpa vain itsekin, että niin, totta vie, enpä ole pahemmin kirjoitellut.

Muiden blogien seurailemisesta on päässyt piintymään ajatus siitä, että blogia voi päivittää vain silloin kun on kuvia esitellä. Eikä minulla oikein ole ollut. Ei ole valmista, eikä ole kuvia mistään keskeneräisistä projekteistakaan. Puikot ovat kyllä viuhuneet, mutta silti tuntuu kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Edellisellä kerralla esittelemäni sukka on saamassa kaverin. Hitaasti hyvä tulee, voisi sanoa. Ei kai tämän ihan näin hidasta pitäisi olla edes palmikoiden vuoksi, mutta se on. Olen tehnyt rinnalla kahta muutakin neuletta, ja lisäksi tänään jouduin purkamaan sukkaa muutamia kierroksia. Ihan vain siksi, että minä olen tyhmä enkä osaa laskea. Tai oikeastaan en osaa lukea. Ohjeessa sanottiin, että neulo kaavio C2 kokonaan ja sitten vielä rivit 1-11. Minä neuloin kaikessa rauhassa kaavion C2 ja sitten vielä riviin 20 asti. Sen jälkeen katsoin ohjeesta, että mitäs sitten, ja totesin että "uuuuups".

Minulla olisi aika lista suunnitelmia. Tietysti siis aina on taustalla se kilometrin pituinen ohje- ja ideajono. Sen lisäksi minulla on kuitenkin ihan tiettyjä ja kohtalaisen mietittyjä projekteja mielessä, ja haluaisin saada ne kaikki valmiiksi ennen kesää, tai ainakin päästä tekemään niitä ihan pian. Eräälle ex-kämppikselle pitäisi tehdä sormikkaat, itselle on suunnitelmissa mekko ja aika monet sukat. Ja jotenkin minusta vaan koko aika tuntuu, että en ikinä pääse tekemään mitään, mitä olen suunnitellut.

No, kenenköhän vika?

Sukka!

Niinpä niin. Sukka. Yksi sukka.

Uuden Mustan lankatestiä varten piti ottaa kuvia, ja saan olla tyytyväinen, että edes yksi sukka ehti valmiiksi deadlineen mennessä. Sen verran näpertelyä näiden palmikoiden kanssa on ollut.

Toinen sukka on jo puikoilla ja hyvällä mallilla, mutta etenee hitaasti. Hyyyyyyvin hitaasti. Mutta etenee kumminkin. Ja sitä paitsi olen aika innoissani näistä sukista. Tykkään mallista tosi paljon ja olen varma, että näitä tulee käytettyä. Ehkä saan jopa aiheutettua kateutta tutuissa. Toivotaan, toivotaan.