Joulu ja jouluneule

Joulu on takanapäin. Nyt joulukuussa blogini on ollut hyvin hiljainen. Eilen aloin lueskella muiden blogeja ja hämmennyin siitä miten moni oli toivotellut blogissaan hyvä joulut. En minä vain mitään sellaista tehnyt. Tuli jotenkin huono omatunto.

Toivottavasti kuitenkin mahdollisimman monilla on ollut mahdollisimman hyvä joulu. Minulla oli ihan hyvä. Tosin jotta en aivan venyttäisi totuutta, täytyy myöntää, että ne joulun aikana potemani migreenikohtaukset vähän latistivat tunnelmaani. Mutta muuten. Oli ihana nähdä ihmisiä, saunoa, jutella paljon, katsoa yhdessä ohjelmia ja ylipäänsä jakaa hetkiä.

Aaton aattona aloitin uuden neuleen. Taas. Tosin ei minulla ole niin montaa neuletta kesken kuin voisi kuvitella. Aika monta työtä on vain viimeistelemättä, blogissa esittelemisestä puhumattakaan. Mutta kyllä ne siitä vielä. 

Tämä uusin neuleeni on huivi. Taas. Tänä vuonna olen ilmeisesti innostunut niistä. Olen neulonut jo kolme pitsihuivia. Tai viisi, jos Eiku ja Anjeli lasketaan. Lisäksi olen neulonut Stripe Study Shawlin, ja se edustaa juuri sitä lajia, josta nyt olen erityisen innoissani. Kaksiväriset huivit. Tai ainakin vähintään kaksiväriset.

Aloitin siis Stephen Westin Daybreakin keltaisesta Cascaden Heritagesta ja syksyisen värisestä Noro Kureyon Sockista. Olen lämmennyt Norolle todella hitaasti. Olen ollut sitä mieltä, että yhteen kerään on tungettu aina vähän liian monta väriä. Mutta enää se ei häiritse minua niin paljon. Olen hoksannut, missä värikkyydestä voi olla jopa iloa. Ja kun syksyllä neuleretriitissä näin Sadun upean Daybreakin, jäi jotakin muhimaan aivojeni syövereihn.

Nyt sitä siis mennään. Tämä on ollut oikea rentoutumisneule, varsinkin aivan alkuun. Tuntui nin kivalta aloittaa jotakin juuri joulun tietämissä, jotain josta ei tarvinnut ottaa mitään paineita ja jota tein ihan vain neulomisen vuoksi. Kun huivi alkoi kunnolla edetä, vauhti vähän laantui sillä lopputulos alkoi kiinnostaa aiempaa enemmän. Olen neuloessa vähän väliä pysähdellyt katsomaan, miten kivasti raidat värittyvät.

Tietysti myös migreeni on aiheuttanut taukoja neulomiseen.

Onneksi nyt tärkeintä on kuitenkin se, että tätä saa tehdä kaikessa rauhassa. Kaikki on niin kuin pitääkin. Ja uskon, että tästä tulee vielä hieno.

Lisää Limasta

Öhöm, öhöm... Blogi ei ole ihan pysynyt neulomusten tahdissa. Vuoden pimein aika ei tunnu vaikuttavan neulomisenergiaani samalla tavalla kuin kaikkeen muuhun energiaani, melkein jopa päin vastoin. Sanainen arkku ei juuri aukea, korkeintaan raoittuu aina välillä, niin että hiljaista on, hiljaista on.

Silloin joskus sata vuotta sitten eli edellisessä postauksessa mainitsin joulukeräyksestä, johon neuloin Vappu-lapaset. Koska keräykseen kaivattiin jonkinlaista settiä, lapaset eivät lähteneet luotani yksin vaan ottivat erään huivin kaverikseen.

malli: Anjeli, Angelika Luidl 

ohje ladattavissa ilmaiseksi Ravelryssä

lanka: Drops Lima, väri 3145

menekki: 250 g

puikot: 6 mm (kulmikkaat)

Tämä malli oli mukava ja melko nopsa neuloa. Omasta mielestäni siitä tuli ihan nätti ja uskoisin mallin olevan aika hyvä kaulahuiviksi, mutta sen verran näyttävä, että sitä voi käyttää ihan hartiahuivina asustautumismielessä.

Tämä neule oli ensikosketukseni Limaan. (Lapsettaako? Sanonko jotain hersyvän hauskaa?) Olen ehkä jopa yllättynyt siitä, miten mukava tätä lankaa oli neuloa ja positiivinen käsitys langasta vain vahvistui Vappu-lapasten aikana. Nyt puikoilla on Hannah Fettigin Rocky Coast Cardigan edelleen samasta langasta, väri tosin vaihtui. Mukavasti sujuu vieläkin. Ei edes kyllästytä, hämmästyttävää kyllä.

Jatkan neulomista.

No onkos tullut vappu nyt joulun keskelle

Blogi on saanut viettää tovin verran rahtusen hiljaisempaa aikaa. No, hiljentyminenhän tekee ihan hyvää aina silloin tällöin. Tässä tapauksessa se on vain lisännyt intoa.

Sitä voisi kuvitella, että neulomisinto alkaisi jossain vaiheessa hiipua. Ainakin eräs vähän vanhempi nainen, jonka kanssa juttelin tällä viikolla, sanoi että hänen neulomisistaan oli joku hänen miehelleen kommentoinut, että anna neuloa vain, kyllä se siitä loppuu. Tapauksesta on kuulemma jo viitisenkymmentä vuotta, mutta neulominen ei ole osoittanut loppumisen merkkejä. (Minä olin salaa vähän vahingoniloinen, piste neulomiselle, nolla skeptikolle.)

Minulla on koko ajan entistä enemmän ideoita ja suunnitelmia. Ohjeita alkaa olla jonossa enemmän kuin ehdin ehkä ikinä tehdä. Vaikka en sentään joka hetki halua olla neulomassa, neulon tai ainakin ajattelen neulomista hyvin suuren osan päivästä. Eikä minua edes itseäni huolestuta.

Valmistuneita neuleita on vielä blogissa esittelemättä. Pitäisi pingottaa yksi huivi ja yhdistellä villatakin kappaleet toisiinsa. Päätellä parit langat. Ottaa kuvia. Juu juu, heti kun kerkiän.

Jotain voin joka tapauksessa esitellä. Neuloin Vaaka ry:n joulukeräykseen huivin ja lapaset. Lapaset ovat ensimmäinen neuleeni Suvi Simolan ja Mari Muinosen ihanasta Kaikki lähti lapasesta -kirjasta. 

ohje: Suvi Simolan Vappu, Kaikki lähti lapasesta

lanka: Drops Lima, väri 3145

puikot: 4,5 mm

langan menekki: 67 g

fiilis: tosi kiva

Nämä lapaset olivat nopsat ja mielenkiintoiset neuloa. Tykkäsin siitä, että jotakin tapahtui melkein koko ajan, mutta ei mitään niin työlästä tai hankalaa, etteikö olisi voinut samalla ajatella jotain muutakin. Ohjekin oli minusta melko helposti seurattava.

En ole tainnut neuloa näitä ennen kuin yhdet tai kahdet lapaset. Nämä ovat kyllä ehdottomasti mukavammat kuin aiemmin neulomani, sillä nämä ovat napakat ja pysyvät varmasti hyvin kädessä. Varren palmikot estävät lapasta valumasta ja ovat sitä paitsi kivan näköiset.

Lapaset ovat oikeastaan niin mukavat, että voisin vaikka jonain päivänä neuloa samanlaiset itsellenikin. Ehkä tosin jostain eri väristä. Tuollainen haalea vaaleanpunainen ei ole oikein koskaan ollut minun värini, mutta näin joulukeräykseen neuloessa ajattelin irrotella. Minusta väri on kuitenkin sinänsä ihan nätti ja on kiva neuloa välillä vähän muitakin kuin niitä omia värejä. Ja minusta kun kaikki värit voivat olla ihan hienoja, ainakin jos ne yhdistää oikein. En oikeastaan ihan ymmärrä ihmisiä, joilla on todella totalitaarinen värimaailmankatsomus. Ymmärrän sen, että itselle valitsee vain tiettyjä värejä ja sävyjä, sillä kellekään nyt vain ei kaikki sävyt passaa täydellisesti. Lisäksi joissakin väreissä tuntee olonsa kotoisammaksi, kauniimmaksi tai itsevarmemmaksi kuin toisissa. Mutta että jotkin värit olisivat vain absoluuttisesti paskoja, olivatpa ne kenen tahansa päällä tai missä tahansa ympäristössä, sitä minun on jotenkin todella vaikea tajuta. Enkä kyllä oikeasti edes yritä ymmärtää.

Noniin, johan tässä on koneella istuttu näpyttelemässä. Voisin jatkaa taas eräiden sukkien parissa. So long ja silleen.

Pienen pientä

En ole tähän mennessä pahemmin neulonut minkäänlaisia vauva-asioita. Oikeastaan vain yhden villapuseron. Sen takia pieni vauvaneule on oikeastaan aika hämmentävä kokemus.

Nämä sukat valmistuivat hetkessä. Tuntuu aivan huijaamiselta. Mutta ei, ne ovat ihan käyttökelpoiset ja hyödylliset. Lämmittävät pieniä varpaita.

Tavallaan luulisi, että olisi virkistävää saada välillä jotakin aikaiseksi nopeasti. Jostain syystä homma ei nyt toiminutkaan niin. Jäi vähän semmoinen "tässäkö tämä nyt oli" -olo. Yleensä suurin tyydytys valmistuneissa neuleissa on se, että tuntee tosiaan tehneensä jotakin sen eteen, mitä lopulta saavutti. Tässä tapauksessa tuntuu siltä, että vain tekaisi jotakin. 

Minun pitäisi ehkä koitaa arvostaa tällaisia pieniäkin lopputuloksia enemmän. Pieniä saavutuksia. Koska nämäkin sukat ovat oikeasti jotakin, mitä vielä vähän aikaa sitten ei ollut olemassakaan ja nyt on. Ja niitä voi käyttää.

ohje: Vauvan sukka, Kerttu Latvala

lanka: Novita Luxus Alpaca

puikot: 2,25 mm

langan menekki: 27 g

Lisää marraskuun värejä

Joskus muulla ei ole juuri väliä kuin kauniilla väreillä.

Tai erilaisilla pinnoilla. Kuohkeilla, rouheilla, pörröisillä, sileillä, epätasaisilla...

Visuaaliset elementit. Joskus ne vain merkitsevät paljon. 

Joskus ajatukset ja tunnelmat tarttuvat niihin ja ne ilmaisevat itselle kaiken, mitä ilmaistavissa on.

Neuloskelen mallitilkkua. Taas on uusi neule suunnitteilla. Väriä ei ole vielä valittu, mallitilkku on tekeillä vanhan kerän jämistä. Alan tosin kallistua jo eräälle kannalle - muutamien konservatiivisista mielipiteistä huolimatta. Minä en ilmeisesti vain osaa omaksua tiettyjä kulttuurisidonnaisia sukupuolivärinäkökulmia, koska ne minusta ovat yksinkertaisesti irrationaalisia, mielivaltaisia ja perustelemattomia. Sori. Enkä minä edes omasta mielestäni yritä olla mitenkään coolin rebel, sukupuolineutraali tai mitään muutakaan... minä en vain ihan oikeasti ymmärrä. (Eikä minua edes hävetä olla ymmärtämättä asioita, joille ei ole mitään perusteluita.)

Miksi muuten kysyä ikinä värivalinta-apua sellaisilta ihmisiltä, jotka ei tunne tyyppejä, joille neule on tulossa? Tai jos joka tapauksessa itsellä on joku mielipide, eikä kuitenkaan oikeasti ole ihan kauhean avoin muiden ajatuksille?

No, onhan se tietysti mukava joskus kuulla muitakin kuin omia näkemyksiä, vaikka ne ei sitten itselle oikeita ratkaisuja olisikaan. Mutta jännä silti. Miksi kysyä, jos kuitenkaan ei loppupeleissä välitä siitä vastauksesta?

Kyllä ne vaan etenee

Pimeää, pimeää, pimeää... en haluaisi toistaa itseäni, mutta kun minulla on jäänyt levy päälle. Pahasti. Turha minun silti on sanojani kuluttaa, ajatukseni on jo sanoiksi puettu ja tehty se paljon paremmin kuin mihin minä tällä hetkellä pystyisin. Tuntuu kieltämättä aivan siltä kuin hukkuisin harmauteen.

Vaikka valittaminen onkin lempiharrastukseni, tulin tänne itse asiassa ihan vain leuhottamaan jakamaan ajatuksiani aikaansaannoksistani. Minusta kylläkin tuntuu siltä, että en jaksa tehdä yhtään mitään, mutta jotenkin ovelasti neuleet aina etenevät vähän kerrallaan.

Eilen kävi kylässä eräs henkilö, joka oli sitä mieltä, että polvisukkien tekeminen pienillä puikoilla on kärsivällisyyttä koetteleva projekti. En kyllä ymmärrä, mitä hän oikein mahtoi tarkoittaa.

Minussa on ehkä jotain vikana, mutta en minä näe tässä mitään outoa. Polvisukat sileänä neuleena kakkosen puikolla? Mikäpä ettei! 

Minulla, jolla kyllä menee hermo aina johonkin asiaan noin joka toinen minuutti, on hämmästyttävän rajaton kärsivällisyys mitä tulee tasaiseen, loppumattomaan tikuttamiseen.

Yksi sukka onkin jo valmiina. Toista aloittelin eilen. Ja siis toisen sukan syndrooma... mikä se on? Toinen sukka sujuu yleensä vain sutjakammin, kun ei tarvitse missään vaiheessa miettiä enää mitään. Tai ainakaan melkein mitään. Katsoo vain toisesta sukasta, miten hommat on tehty. Tai muistiinpanoista, jos olisi a) tehnyt sellaisia vielä alun jälkeen, b) olisi kirjoittanut ne kaikki samalle paperille ja c) muistaisi mistä ne löytyvät. (Järjestälmällisyys ei ole neulomiseni a ja o, vaikka aina uuden projektin aloittaessani hyväuskoisesti kuvittelenkin sen tästä eteenpäin olevan.)

Nämä polvisukat ovat muuten herättäneet monenlaisia reaktioita. Laura vain totesi, että ai, sä teetkin niistä polvisukat, kun huomasi, että sukat olivat kasvaneet pituutta. Eräs kaveri taas tuhahti, että "jo oli aikakin", kun kerroin neulovani elämäni ensimmäisiä polvareita. (Hei, mä olen sentään tehnyt ylipäänsä ekat sukkani jotain kolme vuotta sitten!) Ja sitten on vielä tämä epäilevää kantaa edustava koulukunta, joka ilmeisesti ei jaa käsitystäni mukavasta pikku välipalaneuleesta.

Ensimmäiseen valmistuneeseen polvisuukkaani olen tyytyväinen. Ainakin nyt se tuntuu jalassa hyvältä ja mukavan napakalta, mutta ei turhan kireältä kuitenkaan. Jahka toinenkin sukka valmistuu, pääsee Dropsin Fabel testiin. Toivon hartaasti, että Fabel säilyttää napakkuutensa käytössä. Neulomisen puolesta lanka kyllä on ollut erittäin mukavaa ja tästä väristäkin tykkään, vaikka violetti on minulle jotenkin arka aihe.

Sukkien lisäksi aktiivisena puikoilla on tällä hetkellä Zora, jota teen sitäkin Dropsin langasta, Alpacasta tosin. Zoran suhteen olen vähän stressannut, sillä käytyäni Tuulian paitakurssin, minusta on tullut todella epäileväinen alhaalta ylöspäin neulottavien takkien ja paitojen suhteen. Mistä voi tietää, sopivatko ne? Vartalo-osa Zorasta on kyllä jo valmis ja vaikuttaa ihan asialliselta, mutta silti välillä vähän mietityttää, miltä lopputulos mahtaa näyttää. Kiitti vaan Tuulia, olet pilannut minut monilta paitaohjeilta!

Nyt voisin jatkaa lauantai-illan viettoa neuleen parissa, ainakin siis jos osaan päättää, mitä neuletta neuloisin. Ja ehkä pitäisi keittää kupillinen, (ellei kannullinen), teetä ja koittaa selättää marraskuun päällekäyvä synkeys. Antaa tulla, olen aseistautunut puikoilla.

Vaateteollisuudesta sananen

Tulin ihan vain laittamaan linkin tekstiin, joka kaikkien pitäisi minusta lukea. Vihreät Vaatteet -blogi tuo esiin tärkeitä asioita, ja minun mielestäni blogilla saisi olla huomattavasti enemmän lukijoita kuin sillä on.

Minä en edes ala avautua tästä asiasta enempää, koska sinänsä minulla ei ole mitään mullistavaa sanottavaa, lähinnä vaan alkaa savu nousta korvista, jos pääsen vauhtiin. Tavallaan en edes tietäisi, mistä aloittaa, kun kuviossa on melkein kaikki kohdat pielessä.

Sekin on ihan perseestä, (anteeksi kielen käyttöni, mutta tämän enempää en pysty itseäni hillitsemään), että meidän kuluttajien pitäisi keskittää kaikki energiamme vaatteiden taustojen selvitystyöhön, jos haluaisimme toimia eettisesti tai edes turvallisesti. Ja toisaalta sitten taas kaikkia se ei kiinnostakaan. Pääasiassa syy siihen on varmaan tietämättömyys ja tietysti se, että asiaa ei ihan ymmärrettävästi haluta ajatella.

Tavallaan jokaisen pitäisi ottaa vastuuta asiasta, mutta kyllä vaatevalmistajien pitäisi se suurin vastuu kantaa.