Möhkiksen seikkailut jatkuvat!

Muistatteko vielä Möhkiksen? Sen tyypin, jonka kanssa matkustin viime keväänä.

No, hälläpä on nyt oma blogi. Blogi on vielä aluillaan, eli saa nähdä, millaiseksi sen sisältö muodostuu, mutta ainakin sieltä löytyy paitsi Möhkiksen seikkailuja myös kauniita käsitöitä. Käykää katsomassa, jos pidätte pienistä pehmoeläimistä. Tai upeista neuleista.

Kuinka saada lankaa ilmaiseksi*

Törmäsin tässä vähän aikaa sitten aika ihastuttavaan pantaohjeeseen. Jonkin sortin pantaa olen haikaillut jo pidempään, joten ohjejahan oli pakko ostaa saman tien sen kummemmin miettimättä. Olen korvistani palelevaa (ja kipeytyvää!) sorttia, mutta pipon laittaminen päähän ei houkuttele tai edes muistu mieleen silloin kun ulos lähtiessä ottaa takinkin vain varulta mukaan.

Ostettuani ohjeen ja ollessani jo kaikin puolin valmis aloittamaan tajusin yhtäkkiä, että minulla ei itse asiassa ole varastoissani juurikaan sopivan paksuista lankaa. En ole koskaan tullut hamstranneeksi juuri fingeriniä paksumpaa tavaraa, ilmeisesti sillä ajatuksella että paksummista langoista ei koskaan tiedä paljonko niitä tarvitsee, tai sitten siksi, että jostain syystä sukkalangat puhuttelevat minua enemmän. En tiedä.

Onnistuin lopulta kaivelemaan esiin edellisen villatakin jämät. Kävihän se nyt paksuuden puolesta, mutta väri häiritsee. Kun en mä haluu mitään vihreetä... Pistin puikoille kuitenkin ja neuloin menemään. Että jos nyt ensi hätään.

Eilen keksin kuitenkin oivan ratkaisun, jonka avulla vältin paitsi kaupungille raahautumisen myös rahan tuhlaamisen lankavyyhtiin. Pistin viestiä serkulleni ja ehdotin että tulisin piipahtamaan. Muutaman tunnin ajan istuin kyläilemässä, kuuntelin kiltisti serkun tylsiä juttuja, myötäilin hänen mielipiteitään ja kehuin hänen älyään, kauneuttaan ja havaintokykyään. Jossain vaiheessa kesken erään iän ikuisen ihmissuhdejutun kiemuroita päätin ajan olevan kypsä.

"...niinpä minä sitten sanoin sille, että..."

"Hei muuten, anteeksi kun keskeytän, sori, mutta tuli tässä ihan vaan yhtäkkiä mieleen, että ei sinulla sattuisi olemaan mitään suunnilleen Cascade-vahvuista lankaa ylimääräisenä.. jotain jämiä.. sata grammaa, vajaa sata, jotain semmoista..?"

"Jaa, no tuota... voin mä kai katsoa..."

"No vilkaisepa. Tai siis ei toki minun takia tarvitse, mutta jos siitä nyt ei ole vaivaa, tuli vaan tosiaan mieleen tässä, että jos sulla sattuu olemaan ylimääräistä... mitäs siinä laatikossa on?"

"No ois mulla tätä Cascadea tässä, jota jäi villatakista yli, mutta..."

"Aaa, sehän ois passeli! Siis tietenkin jos siis et tarvii sitä itse. Toki en halua mitenkään riistää tai mitään... näytäpä sitä vähän!"

"Niin, oishan sitä parisataa grammaa, olin ajatellut ehkä jotain pipoa ja lapasia, mutta kaipa..."

"Oo, onpa hienoa, kiitos! Joo, ei siitä paristasadasta grammasta tosiaan riitä oikein mihinkään, voin kyllä tosiaan ottaa tämän yhden niin sulla ei pyöri siellä turhana, jos sulla ei kerta ole niille mitään kummempaa ideaa."

"Niin, joo, no eihän mulla toki just nyt..."

"Mutta en siis toki halua mitenkään viedä, mutta ihan jos sulla kerta on näin ylimääräisenä, viehän ne tilaa siellä laatikossa toki, että ihan mielelläni autan kyllä."

"Niin, joo, no jos..."

"Mutta joo, pitääkin tästä alkaa mennä, olipa mukava nähdä! Ja et varmaan halua tästä mitään rahaa, vai mitä? Näin kavereiden kesken. Voidaan joskus jotain vaihtokauppaa vaikka ehkä, joo, tai katotaan nyt miten... mutta minäpä lähden, moikka!

"No heippa..."



*Tarina ja erityisesti vuoropuhelu on ehkä hitusen liioiteltu.** En voi välttämättä suositella kokeilemaan, varsinkaan sellaisten kavereiden kanssa, joita haluaa jatkossakin nähdä.

**Siitä kohtaa nimittäin, että en oikeasti sentään jaksanut kuunnella niitä serkun juttuja, kunhan päästelin sopivin välein jotain myötäileviä "ahaa" ja "niinpä" -tyyppisiä kommentteja.

Portti 2013

Vanhuus ei tule yksin. Viime viikonloppu vierähti neuleretriittipuuhissa Portissa ja olo on ihan naatti vielä nyt pari päivää myöhemminkin. 

 

Naatti, mutta innostunut naatti. Moni taisi lähteä retriitissä varsin inspiroituneena ja niin kävi minullekin. Oma intoni ei tosin kohdistu neulomiseen, (ainakaan tavallista enempää siis), vaan uutta pontta saikin kehruuharrastus.

Tulin viikonlopun aikana siihen tulokseen, että Portti voisi olla toiselta nimeltään yhtä hyvin esimerkiksi kateusfestivaalit. Joka ikisellä osallistujalla oli taatusti jotain tosi ihanaa, joka olisi kelvannut minullekin, tai sellaisia upeita taitoja, joita minulta (vielä) puuttuu. Hyvä esimerkki on kuvassa olevat kirjoneulesukat, joita ihastelin avoimesti ja joista räpsäisin kuvan salaa.

Itse otin Portti-neuleeksi mukaan tylsästi aivan tavalliset perussukat. Ihan vain siksi, että ainakin niihin uskoin keskittymiseni riittävän. Pakkasin kyllä mukaan myös puikot ja langan Cookie A.-sukkia varten, mutta se projekti ei saanut vielä mahdollisuuksia kehruutouhun viedessä mukanaan.

Pari pienen pientä ostosta tuli tehtyä... Kun nyt kerta oli se rukinkäyttömahdollisuus, tarvitsi tietysti villaa, jota työstää. Ihan vasten tahtoani kyllä ostin, sulasta hyväntahtoisuudesta ja käsityöyrittäjän tukemisen halusta. Ja ympäristön paineen vuoksi. Enhän minä muuten...

 

 

Ihan vaan tukemishalusta ostin projektipussinkin. Tuollaisen vaaleanpunaisen, kääntöpuoleltaan hopeanharmaan. Enhän minä sille mitään käyttöä voi keksiä, kun omistan jo kaksi projektipussia ja koskaan ei tietysti ole niin montaa työtä yhtä aikaa kesken. Pois se minusta.

Ihan vahingossa ja tarkoittamattani yllytin muitakin ostoksiin. Yksi kavereista löysi Ilon laareista Soft Silkiä itseään miellyttävässä värissä ja mietti, saisiko kolmesta vyyhdistä neulottua jotain mukavaa. Mieleeni pulpahti mekko, jonka itse olen neulonut kyseisestä langasta, ja aivan viattomasti kysyin, sattuisiko lankaa löytymään hänelle sieltä yhtään enempää. Tässä vaiheessa kävi käsky poistua huoneesta. Mutta minkäs minä näille lankamyyjän vaistoilleni mahdan? Lumoavassa Langassa työskentely on jättänyt jälkensä.

Mitäs muuta? No saunottiin ja höpötettiin ja syötiin... jälkikäteen on ruinattu reseptien perään, kun neulojatoverit toivat paikalle niin älyttömän makoisia kakkuja ja leivänpäällistahnoja sun muita. Pakko pian järjestää jotkut juhlat, että saa syyn kokeilla miten itse onnistuisin niiden leipomisten kanssa. (Mutta en kyllä kutsu montaa ihmistä, että saan kuitenkin itse syödä mahdollisimman paljon. En minä nyt sentään ihan puhtaasti hyväntekeväisyyssyistä ja muiden etu mielessäni ala leipoa.)

Kivaa oli. Nyt kun taas saisi jostain vähän lisää tunteja vuorokauteen. Ja tietysti lisää rahaa. Kun eihän mulla ole edes rukkia!

Huonon muistin hyvät puolet

Meinasin tulla ilmaisemaan pahoitteluni siitä, että viime aikoina en ole saanut vastatuksi blogiin tulleisiin kommentteihin. Mutta mitäs minä pahoittelemaan, olenhan nyt niin suuri stara ja tunnustettu neulesuunnittelija, että voin aivan hyvin alkaa käyttäytyä miten sattuu ja olla piittaamatta kenenkään muiden kommenteista ja mielipiteistä.

No heh, ei vainneskaan. Minusta bloggaamisessa yksi kivoimmista asioista on se kun onnistun jollain postauksella saamaan ihmisiä kertomaan omia ajatuksiaan. Keskustelu kommenttiboksissa on minusta ihan älyttömän antoisaa. Näkee vähän muitakin mielipiteitä kuin omansa. Luultavasti teitä kommentoineita ei edes kiinnosta, vastaanko mitään sen kummempaa, mutta itse tykkään jatkaa juttua. Nyt olen vain ollut niin laiskana tai jotain, että en ole saanut aikaiseksi. Ehkä onnistuu pian.

Joka tapauksessa haluan vähän hehkuttaa tuota yllä linkkaamaani asiaa. Onhan se vain aika ihanaa, että joku haluaa kirjoittaa minusta suunnittelijaprofiilin blogiinsa - vieläpä bloggari, jonka omia malleja itse ihailen niin paljon että jotkut ohjeista ovat olleet jonossani jo vaikka kuinka pitkään. (Pistää muuten miettimään, miksen ole vielä neulonut niitä, mutta toisaalta jos Ravelry-jononi pituutta katsoo, niin ehkä ei mikään ihme...)

Kyseinen suunnittelija, Teresa Gregorio, kysyi minulta jo joskus useampi viikko sitten luvan kirjoittaa minusta blogiinsa ja hän pyysi myös luvan kuvan käyttämiseen jutun yhteydessä. Olin silloin hyvin ilahtunut huomiosta, (samoin kuin siitä että asiasta kysyttiin minulta etukäteen), mutta tässä välissä ehdin jo unohtaa koko jutun. Onnistuin siis yllättymään iloisesti samasta asiasta jo toista kertaa... huonossa muistissa on positiivisetkin puolensa. Vaikkei niitä aina muista.

Lievää jännitystä

Tänään onkin aika jännittävä päivä. Olen nimittäin onnistunut kehittämään Sannan takin ja Nelliinan hameen ohelle vielä yhden projektin... mikä juuri nyt ei tunnu aivan nerokkaalta teolta, sillä huomaan että paineet näiden kaikkien suhteen alkavat mukavasti kasvaa kun hommaa onkin kertynyt yhteensä jo aika paljon. Hienoista stressiä alkaa olla ilmassa. Mutta samalla innostunutta jännitystä. On nimittäin todella kiinnostavaa ja, no, anteeksi, jännää, nähdä miten omat suunnitelmat ja ideat alkavat muuttua näkyviksi ja tuntuviksi toteutuksiksi.

Tänään tosiaan on vähän paiskittava hommia sen kolmannen projektin suhteen. Sen, josta on jokunen kuva vilahtanut täällä blogissakin jo aiemmin.

Tässä vähän esimakua tulevasta. Palaan asiaan myöhemmin, mutta vielä en itsekään ole varma, miltä silloin näyttää...

Seuraava pohdinnan aihe lähipäiville voisikin olla, miten pitää mieli järjestelmällisenä ja kaikki langat käsissä. Se nimittäin tuntuu aina kaipaavan harjoitusta.

Laskevan auringon säteitä ja loppukesän taikaa

Joka keksi kamerakännykät, on syyllinen minun katkonaisiin kävelylenkkeihini! (Koska asiastahan täytyy tottakai tehdä ongelma ja syyllisen on löydyttävä muualta kuin itsestä. Tämä on tärkeä osa elämän- ja mielenhallintaani.) Eilen illalla olin taas sopivasti auringonlaskun alkuvaiheessa ulkona ja koska oli niin mielettömän kaunista ja koska mukana oli puhelin, niin mitäpä vaihtoehtoja minulla oli muuta kuin talsia järven rantaan räpsimään kuvia.

Tänään oli tarkoitukseni tulla kirjoittelemaan Nelliinan hameen etenemisestä. Tai jos rehellisiä ollaan, oli tarkoitukseni tehdä se jo eilen, ja jos vielä rehellisemmäksi heittäydyn, niin oikeastaan ajattelin sitä jo monta päivää sitten. Hupsis. Mutta olen tässä välissä koeneulonut huivia eräälle toiselle ja miettinyt ja suunnittelut vähän vaikka mitä. Eikä tänäänkään pysy ajatus tarpeeksi koossa, jotta osaisin kertoa mitään kovin järkevää.

Viimeksi kirjoitin, että päässäni on pyörinyt ihan kamalasti asioita ja uusia ajatuksia. Edelleen on niin. Ja pelkästään hyvässä mielessä. Tuntuu kummallisesti aivan siltä kuin elämä olisi murrosvaiheessa olematta murrosvaiheessa. Miten sen selittäisi? Tuntuu vain kuin parhaillaan tapahtuisi suuria muutoksia, vaikka oikeastaan mikään ei juuri nyt muutu, ainakaan sen enempää tai isommin kuin yleensäkään normaalissa arkielämässä.

Ehkä tällaisia kausia vain tulee? Että ajattelee paljon ja asennoituu joihinkin juttuihin uudella tavalla. Järjestelee elämän pieniä asioita uusiksi. 

Kirjoittelisin mielelläni ajatuksistani tänne, mutta täytyy ainakin odottaa, että saan ne jotenkin kootuksi. Minkä lisäksi siinä tapauksessa jutut blogin aihepiirin ulkopuolelta vain lisääntyisivät. Tosin kuinka tiukasti olen koskaan pysynyt neuleista kirjoittelussa?

Sen voin kertoa, että tuntuu kuin olisin saanut aivan uutta energiaa. En ehkä niinkään lisää energiaa, vaan vain uutta. Kuulostaako typerältä? No siltä tuntuu. Ja miksi? En tiedä. Mistä se tulee? Hyvä kysymys.

Kun keksin sen, kerron kyllä muillekin. Tosin ehkä se on vain loppukesän taikaa?

Sydän täynnä

On ollut ihan uskomattoman ajatuksia herättävä viikko.

Tekisi mieli kirjoittaa vähän vaikka mistä. Pukea ajatuksia sanoiksi. Mutta se tuntuu aivan mahdottomalta. Mistä voisi aloittaa? Minkä asian osaisi kirjottaa tyhjentävästi tai edes sinne päin?

Uusien ihmisten tapaaminen, vanhojen kirjeiden lukeminen, itselle tuntemattomaan maailmankolkkaan kurkkaaminen, musiikin kuuntelu, uusien tapojen opettelu, tunteita herättävät tarinat...

Pistää tajuamaan, että elämä on tässä ja nyt. Olipa se millainen hyvänsä. Ja se on mitä se on. 

Olen katsonut ehkä alle viisi jaksoa sitä Muodin huipulle -sarjaa, tai minkä niminen se suunnittelijakilpailuohjelma olikaan. Mieleen on jäänyt, että siinä ei jaettu materiaaleja täysin tasa-arvoisesti vaan vähän tehtävänannosta riippuen kullakin on ollut mitä nyt on ollutkin. Jollakin vähän hienompaa, jollakin aika kämäistä. Mutta lopussa ketään ei kehuttu siitä, että vau, onpa sulla hienoa silkkiä tässä valmiissa asua. Materiaalin käytettävyydellä oli toki vaikutusta siihen, mitä siitä saatettiin tehdä, mutta sillä ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, miten luovasti asu oli rakennettu. Tai miten paljon siihen oli panostettu.

Ja niin se on.

Meille ei tässä maailmassa anneta kaikille samalla mitalla. Mutta loppujen lopuksi - ainakin ihmisen itsensä kannalta - sillä mitä saamataan materiaalista työstää on aika paljon merkitystä. Ellei eniten.