lauantai 17. syyskuuta 2011

No sanotaan nyt sananen

Enpä tiedä, onko juuri vaivan arvoista esitellä näitä sukkia. Niissä ei nimittäin ole mitään ihmeellistä sinänsä. Tulin vain kesällä ostaneeksi Schoppel-Wollen Zauberball-sukkalankaa budjetoituna heräteostoksena, (eli olin jo etukäteen päättänyt, että jos tulee heräte, niin saa ostaa), ja sitten tein siitä sukat.



Teemavuoteni merkeissä neuloin sukkia luonnollisesti itselleni. Ja se mainittavan arvoinen asia näistä tosiaan on sanottavana, että tietyssä mielessä nämä ovat parhaat koskaan neulomani sukat. Neuloin toista kertaa neliskanttisilla kahden millin sukkapuikoillani ja edelleen tuli ihan mielettömän tiheää jälkeä, mikä on kiva, napakkaa. Lisäksi sukat istuvat kuin hanska. Vertauskuvallisesti. Kyllä ne kuitenkin passaa jalkoihin paremmin kuin käsiin.


Tiheydestä kertonee jotain se, että varressa on 80 silmukaa. Ja viimeisten kärkiliäysten (neuloin siis varpaista aloittaen) ja ensimmäisten kiilalisäysten välissä on 53 kerrosta. Että tiheää on.


Suunnitelmat muuttuivat sitten kumminkin. Jossain ihme jaloupuuskassa päätin, että annankin sukat synttärilahjaksi äidille. Vaikka ne olivat oikeastaan täydelliset. Ja vaikka väritkin on hauskat ja vaikkei minulla ole vastaavan värisiä sukkia ennestään. Mutta kun jotenkin vaan tuli koko ajan äiti mieleen. Että näin tässä sitten nyt kävi. Kyllä tämä tämän vuoden teema on vain vaikea.

Ja sitten minua taas niin korpeaa nämä kuvat. Uskokaa tai älkää, nämä kolme on parhaat niistä reilusta kymmenestä, jotka otin ja otatin. Ihan tosi. Niissä muissa oranssit on vähän niin kuin palaneet, ja on ne muutenkin huonoja. Sama vanha virsi. Huono kamera, yyh. Minkä lisäksi nyt kyllä valitan vielä siitäkin, että minun luottokuvaajani muutti muille maille vierahille, tai ainaskin melko kauas tässä samassa maassa. Se on vain kyllä harmi. Oikeasti. Ei niitä hyviä kuvaajia puussa kasva - ei millään pahalla vaan niille avuliaille sieluille, jotka nyt joitakin kuvia ovat minulle ystävällisesti räpsineet. Yhden hyvän kuvaajakaverin olen nyt löytänyt, mutta häntä en viitsisi liikoja vaivata. Tässä eilisiltana tosin kyllä oli yhteisellä kuvausreissulla oikein mukavaa, mutta en millään kehtaa olla enää enempää vaivaksi. Sehän se hyvä puoli siinä mun entisessäni oli, että hänen orjuuttamisensa suhteen minulla ei ollut minkäänlaisia ongelmia. Ei mitään omantunnon pistoksia.

No, tämmöistä tämä on. Kaikki muuttuu. Deal with it.

5 kommenttia:

  1. Kauniit. Puiden ruskaa ja syysyön hämärää :)

    VastaaPoista
  2. Nuo sukat on ihan uskomattoman upean näköiset myös kuvissa.

    VastaaPoista
  3. Emma: Kiitos. Ja puit sanoiksi aika lailla minunkin näkemykseni nuista väreistä. :)

    Kaisu: Kiitos, niinhän ne onkin! :) Tuo on aika kiva lanka.

    Nna: Kiitos. Suurin ansio on tietysti lanka itsessään, mutta olen kyllä tyytyväinen siihenkin, että sukista tuli niin napakat.

    VastaaPoista
  4. Lahjan saaja on ylen onnellinen jalouspuuskasta! Jokapäiväisessä/iltaisessä/öisessä käytössä ovat nämä lempivärisukat :)

    VastaaPoista