tiistai 27. syyskuuta 2011

Portti-muisteloita

Kova tuuli, suorastaan myräkkä, ja sumu ja usva eivät luultavasti yleensä esiinny usein yhdessä. Tällä kertaa esiintyy. Ulkona on  melkeinpä myrsky, minun päässäni liikkumaton usva.

Juu, migreeni painaa. Olen tässä ihan vastikään hehkutellut kaikille, miten minulla ei ole ollut migreeniä sitten kesäkuun, ja olen itse asiassa syvällä sisimmässäni ollut varma, että nyt niitä ei enää ihan hevillä tulekaan. Eipä olisi paljon kannattanut kuulutella. Tai ehkä unohdin koputtaa puuta.

Juuri nyt on niitä harvinaisia hetkiä sitten viime keskiviikon, jolloin päähäni ei suoranaisesti satu. Siis koko aikaa. Jos olen paikallani. Käytän siis hetkellisen huippukuntoni hyväksi ja kirjoitan blogiin. 

Viikonloppuna olin innostuneen mielen ja vahvan lääkityksen pystyssä pitämänä pohjoisen neuleretriitissä. Vaikka suurin piirtein tiesin, mitä neuleretriitti on, en ollut ehtinyt ihan hirveästi uhrata sille ajatuksiani etukäteen, eikä minulla siten ollut mitään erityisiä odotuksiakaan. Lähdin mukanani monta laatikollista Lumoavan Langan lankoja, ja itselleni varasin tukun käteistä. Varulta vain. Ihan vain ettei jälkeenpäin harmittaisi, jos rahat loppuisivat kesken. En tietenkään aikonut käyttää koko summaa.



Valitettavasti, (budjettini kannalta, ei muuten), retriittiin oli saapunut lanka- ja villakuormallisen kanssa myös Tuulia. Lisäksi kirppispöydästä löytyi aarteita. Ja kas vain, sinne humahti minun matkakassani. Sen siliän tien. Se niistä rahoista. Eikä harmita yhtään.

Vaikka pääni takia jouduin skippaamaan saunomiset, ja vaikka neulottuakin sain  koko viikonloppuna vain pari senttiä sukanvartta, olisi retriitistä niin paljon sanottavaa, että en oikein tiedä, mistä aloittaa tai (tyypilliseen tapaani) milloin lopettaa. Mutta jos pitäisi nimetä viikonlopun kaksi antoisinta asiaa, ne olisivat ihmiset ja Tuulian pitämä värttinäpaja.

Ihan vähäsen pelkäsin retriittiä ja joukkoa uusia ihmisiä, sillä se että jakaa joidenkin kanssa saman harrastuksen, ei tosiaankaan tarkoita sitä, että muuten oltaisiin samoilla aaltopituuksilla ja välittömästi kuin paidat ja peput. Ja vaikka mukana oli myös jo ennestään tuttuja tyyppejä, mietin riittäisikö juttu heidän kanssa pitempäänkin kuin tavallisen neuletapaamisen verran. Mutta hyvä tuuri oli. Kaikki ihmiset olivat niin mukavia ja mielenkiintoisia, että kaivelemaan ei jäänyt mikään muu kuin se, että kenenkään kanssa ei ehtinyt jutella tarpeeksi. (Ja ehkä vähän se, että kiitos migreenin ja lääkkeiden, osa muistikuvista on hitusen sumeita.)

Ottaisin viikonlopun mielelläni jo piankin uusiksi. Mieluiten vähän paremmissa ruumiin ja sielun voimissa tosin. Ja ehkä vähän vähemmän kiireisenä ajankohtana. Mutta joka tapauksessa menisin kyllä toistekin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti