torstai 12. tammikuuta 2012

Tämä ei ole tervettä

Tätä voi ehkä kutsua kauniisti koukuttumiseksi. Sana riippuvuus kenties johtaa vähäsen harhaan. Siitä huolimatta alan epäillä, että taustalla on jonkin sortin sairaus. 

Kyllä. Värttinällä kehräys. Ei tämä toisaalta ihan täysillä käyvän hommalta tunnu, mutta kun sen makuun pääsee, ei vain voi lopettaa. Silloin aiemmin kehräilin sen yhden pikku nöttöseni, ja siitä tuli hyvin sympaattisen näköinen. Silloin puuha tuntui ihan kohtalaisen mielenkiintoiselta ja ajattelin kyllä harjoitella, mutta monet muut asiat elämässäni tunkivat tielle. Nyt myöhemmin sitten palasin värttinäni pariin vähän kokeilemaan ja aluksi se tuntui siltä kuin aiemminkin, ihan mielenkiintoiselta. Sitten aivan yhtäkkiä koko touhu lähti täysin hallinnasta.


Aina kun lasken värttinän pois käsistäni ajatellen, että nyt en todellakaan jaksa, nyt sattuu sormiin ja hartioihin, väsyttää, viimeisetkin voimat alkavat hiipua... sitten muutaman sekunnin päästä huomaankin taas jatkavani. Koska on vain pakko. En tiedä, tekeekö minun edes mieli. Ei vain voi olla jatkamatta.

Juu, on se mielenkiintoista. On melko jännittävää seurata, miten löyhä karva muuttuu säikeeksi ja miten säie muuttuu lopulta langaksi. Ja jos topsissa on useita värejä tai sävyjä, on tietenkin todella koukuttavaa katsoa, miten värit sekoittuvat toisiinsa. Mutta silti. Miten muka ei voi lopettaa, vaikka oikeasti jo haluaa?


Olen tosissani alkanut haaveilla rukista. Jos värttinällä kehruu on tällaista, minkälaista mahtaa olla rukin kanssa? Värttinä ottaa kuitenkin luultavasti enemmän hartioihin ja touhu on paljon katkonaisempaa. Mutta olisiko virhe päästää itsensä käsiksi rukkiin? Olisiko se sitten menoa saman tien? Uppoaisivatko kaikki rahani tulevaisuudessa villatopseihin? Hamstraisinko asunnon niitä täyteen? Tekisinkö enää muuta kuin kehräisin?


Terve järki sanoo, että pysyttele erossa siitä. Nyt kun vielä voit valita. Mutta... toisaalta olemme pomoni Lauran kanssa miettineet, että olisihan hyödyllistä minun opetella kehräämään rukilla. Voisimme hankkia kehruukuituja myyntiin. Sehän olisi vain hyvä, eikö olisikin? Vain ammattitaidon kartuttamista? Valikoiman laajentamisen mahdollistamista? Vai mitä? Vai mitä?
 
 
Tekisi mieli välillä taas vähän neuloa. Mutta ei oikein ehkä onnistu. Ei ehdi.

5 kommenttia:

  1. Sitten kun sulla rupee oleen liikaa valmiiks kehrättyä lankaa mä voin kyllä uhrautua ja ottaa ne vastaan. ,)

    VastaaPoista
  2. Sun täytyy tulla kokeilemaan mun Ruusuani, kun palaan Ouluun. ;)

    VastaaPoista
  3. Kauniin näköistä lankaa! Mitä tuo villa on?

    Mulla meni yks kesäloma etten tehnyt yhtään mitään muuta kuin kehräsin. Värttinällä. Se vie todella mukanaan.

    VastaaPoista
  4. Kehrääminen on hauskaa! Olen itse kehrännyt rukilla joskus lapsena mummun luona ja vaikka en enää osaakaan rukkia käyttää, niin muistan, että se oli kivaa. Ja koukuttavaakin se oli. Onneksi meille ei mahdu rukkia, eikä ole enää omia lampaitakaan joiden villaa kehrätä...

    VastaaPoista
  5. Maija: Haha, kiitos tarjouksesta! Kyllä mä vaan tosin luulen, että haluan pitää ne itse, ainut vaan, että jos tätä tahtia neulon, niistä ei ehkä ihan äkkiä tule mitään valmista...

    Judiuni: Kiitos kutsusta! Todellakin kyllä kokeilisin mielelläni. Tosin se voi vain pahentaa mun rukkikuumettani ja se ei ole varsinaisesti pelkästään hyvä asia.

    Kaisa: Tuo on Tuulian värjäämää muistaakseni merino-silkki-bambua. Sain sen silloin retriitissä Tuulian värttinäpajassa ja sitä on tuossa joku 15 grammaa vain. Voisin kyllä joskus kysyä, löytyisitköhän sitä Tuulialta lisää, ihastuin väriin ja materiaaliin kovasti.

    Audrey: Ehkä sun pitää joskus verestää vanhoja taitoja. ;) Tosin onhan siinä tuo koukkuun jäämisen vaara.

    VastaaPoista