torstai 3. toukokuuta 2012

Plääh

Elossa ollaan. Tuli nimittäin tässä juuri mieleeni, että näin vapun jälkeen lienee ihan asianmukaista käydä tiedottamassa, että henki vielä pihisee. Siltä varalta, että joku alkaa epäillä vapun olleen turhan railakas.

Eipä sillä. Viimeaikainen bloggaustahtini on kyllä ollut sitä luokkaa, että muutaman päivän hiljaiselon ei pitäisi vielä herättää erityistä huomiota. 


Neulominen on tässä viimeisten viikkojen ajan ollut aika nihkeää. Olen kyllä neulonut. Ja kehrännyt myös. Mutta varsinkin kaksi asiaa on tunkenut väliin: kitara ja kaverit. Nojoo, myönnetään, sosiaaliset tilanteet ovat harvoin olleet minulle este neulomisen suhteen, ehkä siis sen piikkiin ei voi kaikkea pistää. Mutta kitaran tilille voi kyllä laittaa surutta kaiken. En nimittäin ole vielä onnistunut kehittämään keinoa soittaa ja neuloa yhtä aikaa. 

Ehkä neulomisen suhteen mikään ei ole vain niin hirveästi napannut. Mikään, mitä siis koen, että minun pitäisi neuloa. Haluaisin kyllä tehdä vaikka mitä, mutta en ole antanut itselleni lupaa aloittaa mitään sellaista, mitä juuri nyt ei olisi pakko tehdä.

Ja kas, huomaatteko mihin olen taas lipsunut? Varsinaista pakkoneulomista ei oikeastaan ole, mutta on kuitenkin neuleita, joita kohtaan koen velvollisuudentuntoa. Pitäisi neuloa töihin. Pitäisi neuloa toisille luvattuja juttuja. Ärsyttävää. Ja kuinka looginen ratkaisu sitten on vain yksinkertaisesti vähentää neulomista? Eihän ne pakkoneulomiset tule sitten sen nopeampaa valmiiksi kuin silloinkaan kun neuloisin niiden ohella jotain mitä vain sattuu huvittamaan.


Yksi neule, joka on jostain syystä todella tökkinyt, on Cookie A:n Stalagmite. Palmikkokuvio on minusta tosi kivan näköinen, mutta hitsi että sitä on ollut tylsä tehdä. Miksikö? Ei hajuakaan. Esimerkiksi Cookien Sake-sukat olivat ihan mielettömän kivat ja niissä oli vääntämistä varmasti paljon enemmän. (Ainiin, nehän voisi joskus täällä esitellä. Ovat olleet valmiina jo ties kuinka pitkään.) Sain eilen ensimmäisen Stalagmite-sukan valmiiksi ja aloitin toisen, joka luojan kiitos on edennyt paljon nopeammin ja kevyemmin kuin edellinen. Mutta toivon silti koko ajan, että se olisi jo valmis. Lopputulos vaikuttaa hyvältä. 


Minusta tuntuu, että olen ollut viime aikoina kaiken suhteen ihan tosi on-off. Aiemmin vietin mielelläni pitkiä aikoja ihan itsekseen neuloen. Nyt taas on tuntunut, että kuolen tylsyyteen jos pitää vain neuloa vaikka yli kaksi riviä. Olen nähnyt tosi paljon ihmisiä ja jostain käsittämättömästä syystä viihtynyt heidän kanssaan jopa siinä vaiheessa kun keskustelun taso on ollut jo täysin ala-arvoista (eikä siis pelkästään huonoa) ja väsymyspiste ohitettu kuusi tuntia aiemmin. Olen jopa kerännyt ihmettelyjä siitä, miten minulla on kärsivällisyys riittänyt. Sitä sietääkin todella miettiä.

Nyt tässä mietin, että pitäisikö minun kuitenkin uhmata itseäni ja aloittaa joku kiva neule? Siis sellainen, jota ihan oikeasti haluaisin tehdä juuri nyt. Hmm...

6 kommenttia:

  1. Se on kyllä jännä juttu, mutta itsellä ihan sama: vaikka kuinka nauttisi neulomisesta, vastaan tulee välillä juttuja, jotka tuntuvat ihan kamalalta pakkopullalta. Joskus niistä selviää sitkeydellä. Toisinaan sitten saa kerta kaikkiaan tarpeekseen, hautaa kyseisen neuleen korin pohjalle ja aloittaa neulomaan jotain kivempaa. Sitten vuoden päästä törmää siihen hirvitykseen. Ja yh, edelleen se on kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tää Stalagmite on kyllä ollut mulle juuri tuota pakkopullaa. Mutta nyt kun otin tähän sellaisen sitkeämmän tehdäänpä-pois-alta asenteen huomasin homman yllättäen alkavankin luistaa. Joskus se ilmeisesti tosiaan auttaa.

      Poista
  2. Pakko on tehokkain tapa tappaa neuleinto. Mullakin on ollut kevään mittaan noita pakkopullatöitä ja voi miten ne tökkivätkin pahasti. Luulisi, että silmukka on silmukka on silmukka, mutta ei se niin mene... Velvollisuusneulominen on hanurista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta muuten, luulisi että silmukka kuin silmukka. Mutta ei se kyllä tosiaankaan niin mee!

      Poista
  3. Hyvältä näyttää sukka! Väkisin vaan valmiiksi ja sit uutta puikoille! Nimim. paraskin puhuja:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väkisellä onkin nyt väännetty! :) Paitsi että itse asiassa tämä toinen sukka on mennyt paljon kivuttomammin kuin eka, mistähän lie johtuu? Rautaisesta tahdonvoimasta vai loistavista itsesuggestiokyvyistä?

      Poista