Epäonnistuneet otokset ja pikkuasioihin takertumista

Tänään olen liikkeellä puhtaasti inisemismielessä. (Tästä postauksesta ei kuulkaa selvitä ilman kursiivia.) Ärsyynnyin erään artikkelin yhdestä lauseesta yllättävän paljon ja aion avautua siitä täällä. Samalla esittelen Rocky Coast Cardiganini epäonnistunein kuvin. Enjoy!

Ensinnäkin siitä Rocky Coastista. Minulla oli hienot suunnitelmat, miten stailaan itseni tajunnan räjäyttävän upeaksi pukeutumalla sävy sävyyn ja laittamalla ihanan Lilja-kukkaseni hiuskoristeeksi. Suunnitelma kariutui kuitenkin olennaiseen seikkaan, sillä juhannusaattona mummolassa tätini PÖLLI minun Liljani. Tosin hän oikeastaan maksoi siitä ja minä oikeastaan suostuin diiliin, joskin vähän hitaasti lämmeten. Eräät täällä väittävät sitä siksi kutsuttavan kaupankäynniksi. Minä kuitenkin kutsun sitä pöllimiseksi.

Loppujen lopuksi valokuvat takista otettiin sen kummemmitta esivalmisteluitta. Koska minulla oli eilen serkkuni kanssa treffit Lumoavassa Langassa ja koska joka tapauksessa pistin Rocky Coastin lähtiessä päälleni, päätin riistää sukua ja käyttää serkkutyövoimaa valokuvien ottamisessa. Nappasin kameran mukaan ja pakotin Essin läheiseen puistoon kuvailemaan. Ikävä vaan, että en tällä kertaa ollut ihan nero...

Olen koittanut opetella järkkärini käyttöä välttelemällä automaattia ja ihan vain kokeilemalla erilaisia asetuksia hatariin taustatietoihini pohjaten. Se on ihan mukavaa ja opettavaista touhua, mutta ei kovin kätevää silloin, jos joku muu on kameran takana. Jos kuvaaja ei tunne kameraa ollenkaan eikä ole kovin perehtynyt touhuun, pitää kuvattavanakin ollessa käydä itse kokeilemassa säätöjä. Se ei toimi.

Vasta sitten jälkikäteen tajusin, että hei, on siinä kamerassa automaattikin, nuija. Mutta ei se mitään. Onpahan esitellä sentään jotakin, joskin vain sumeita otoksia. Ensimmäinen kuva on koko kuvasarjan paras. Ja siitä sentään näkee, miltä takki päälläni suurin piirtein näyttää.

Toinen blogiin valikoitunut kuva kuuluu kategoriaan päiväni muotibloggarina. Hitsi, olen itse asiassa luonnonlahjakkuus! Jalat sisäänpäin käännettyinä, kasvot vähän alaspäin... menee täydestä kuin väärä raha.

Sitten vielä vähän lähikuvaa... joka ei ole ollenkaan tarkka.

Ja vielä selitys sille, miksi suurin osa kuvista meni pilalle. Käsiä voisi toki pitää ihan paikallaankin.

Minulla tulee jostain syystä mieleen Asterix-sarjakuvat. Niissä aina käsien huitomiset on kuvattu tähän tyyliin. Paitsi muotibloggaajana, minulla olisi voinut olla mahdollisuus uraan sarjakuvasankarinakin. Vaikka Obelixina.

Koska kuvatkaan eivät ole mistään kotoisin, en vaivaudu menemään takin neulomisen tarkempiin yksityiskohtiin. Palaan tämän kanssa asiaan sitten kun on jotain mitä oikeasti esitellä. Ja ylipäänsä keskittymiskykyä.

Sitten siihen minua raivostuttaneeseen artikkeliin. Itse juttu oli ihan hieno ja oikeaa asiaa, kyseessä on nimittäin Talouselämän Kudo työhuolesi pois. Lankakaupassa työskentelevänä ihmisenä kuitenkin särähti aika pahasti silmään väite: "päälle pitää saada jotakin sellaista, mitä muilta ei löydy. Varsinkin nuoret miehet ovat heränneet tähän trendiin. On coolia pitää päässä itse tekemäänsä pipoa."

Varsinkin nuoret miehet...? Tiedän, että joitakuita ärsyttää ihan jo se, että viimeiset kymmenen vuotta jokaisessa neulomista käsittelevässä jutussa on mainittu virkkaavat pojat. Tässä minua ei kuitenkaan häirinnyt se. Ilmeisesti se sitten on kovinkin uutiskynnyksen ylittävä asia, kun 2000-luvulla kaikki ihmiset eivät harrastuksissaan noudatakaan perinteisiä sukupuolijakoja.

Ei, minua ärsyttää ihan vain väitteen harhaanjohtavuus. Miten toimittaja voi väittää, että varsinkin nuoret miehet ovat heränneet trendiin? Olen nyt ollut myyjänä lankakaupassa kaksi vuotta, ja sinä aikana olen myynyt langat kolmelle sellaiselle miesasiakkaalle, jotka eivät ole olleet ostamassa niitä jollekulle elämänsä naisista. Yksi näistä kolmesta miehestä aikoi tehdä ostamastaan langasta itselleen pipon. Yksi valitsi langat villatakkiin. Yksi osti sukkalangan - ainiin, ja hän ei ollut nuori mies. Ihan keski-ikäinen. 

Minua jotenkin ottaa päähän tässä se, että neulomisen ja yleensä käsitöiden ympärille rakentunut valtava ilmiö on täynnä monia isoja ja upeita juttuja, kuten vaikka sosiaalinen verkostoituminen, kotimaisen ja ajanmukaisen neulesuunnittelun lisääntyminen ja todella vaativien taitojen laajalle leviäminen ja räjähdysmäinen edistyminen - ja sitten tästä kaikesta poimitaan esille se, että muutama poikakin on innostunut tekemään pipon. Ja siitä keksitään käyttää ilmaisua varsinkin. Ai varsinkin?!

Varsinkin?!?

Puuh...

Match made in Heaven

Nyt lisää niitä luvattuja ja kaivattuja (eikö vain?) sukkakuvia. Kun nyt kerran juhannuksena kuvaamisen vauhtiin päästiin, niin napsittiin sitten pikkusiskon kintuissa kuvat toisistakin sukista. Päätin kuitenkin omistaa näille sukille oman postauksensa, kun minulla muutenkin on taipumusta jaaritteluun. Jotenkin pitää ajatuksensa jaotella. Vaikka tietysti ne voisi ihan vain tiivistää... mutta ei tunnu minusta luontevalta. Vaatii liikaa älyä.

Olen selvästi kunnostautunut kirjahyllystäni löytyvien ohjeiden neulomisessa. Näiden ja parien edellisten sukkien lisäksi olen saanut valmiiksi huivin, jonka ohje on omistamastani Interweave Knitsistä, ja aloittanut uuden, jonka ohje on... omistamastani Interweave Knitsistä. Olen oikeastaan aika ylpeä tästä oman kirjastoni hyödyntämisestä. 

ohje: Norwegian Rose Socks, Wendy D. Johnson, Toe-Up Socks for Every Body

lanka: Handu HarmIlu, värit Pioni ja Liekki

puikot: 2 mm (varren joustin), 2,25 mm (kärki, kantapää) ja 2,75 mm kirjoneuleosuudet

langan kulutus: Pioni n. 65 g ja Liekki n. 25 g

fiilis: väriterapoitu

Nämä kaksi väriä huusivat villisti jo Handun verkkokaupan kuvissa. Olin jo jonkin aikaa miettinyt, pitäisikö kokeilla HarmIlua ja aina aika ajoin HarmIlu-päivitysten aikana kävin vilkuilemassa Handun sivuja. Nähdessäni Pionin ja Liekin tajusin saman tien, että niiden piti ehdottomasti päästä yksiin. Luonnollisesti minun puikoillani.

Mallin löytäminenhän ei tapahtunut ihan saman tien. Joskus pitää vähän kokeilla, ennen kuin se oikea löytyy. No, sitä sattuu elämässä ja mikään kokemushan ei ole turha. Tai ainakin on paljon vähemmän masentavaa ajatella niin kuin jäädä kiroamaan hukkaan heitettyä aikaa...

Näitä sukkia oli sitten kyllä ilo neuloa. Aivan erilaista kuin Sakejen kanssa mutta yhtä ihanaa. Kirjoneuleenikin on omasta mielestäni kehittynyt ja on varsin tasaista. Ja pingottaminen hoitaa osansa. 

Jouduin neulomaan ensimmäisen sukan kiilalisäykset ja kantapään kolmeen kertaan. Ensin tein luullakseni ohjeen mukaisesti, mutta sukasta tuli liian iso. Toisella kerralla olin sitten vähän turhankin innokas pienentämisen kanssa ja aloitin kiilalisäykset aivan liian varhain. Kolmas kerta toden sanoi. Niin ne vain vanhat sananlaskut pätevät tänäkin päivänä. Sukkien lopulliseen kokoon olen tyytyväinen. Tuli täydellisen käyttökelpoiset.

Nämä olivat ensimmäiset sukat, joihin olen neulonut tiimalasikantapään kiilalisäyksillä. Olen aiemmin tehnyt tiimalasikantapään ilman kiilaa ja sellainen sukka ei istu minun jalkaani kyllä sitten mitenkään. Tämä toimii. Eikä ole vaikea tehdäkään.

Ohjeesta poiketen päätin tehdä varteen lisäyksiä. Olen tullut siihen tulokseen, että kirjoneule äärimmilleen venyneenä ei näytä hyvältä. Kenties aivan kummallinen mielipide ja muiden mielestä vain joku ihmeellinen oikku, mutta minusta näyttää kivemmalta, kun sukka ei näytä siltä kuin olisi juuri repeämässä. Ja kenties vain osoitus minun pikkumaisuudestani sekin, että pidän siitä, että kuvio on tasainen ja erottuu kunnolla. (Ihme tyyppi.) Jos siis on paksut pohkeet, joutuu tekemään muutamia muotoiluja. Kaikkien jalat eivät näytä samalta kuin sukkamallien. (Kumma juttu.)

Nyt sitten päästään testaamaan, kirvoittavatko nämä sukat yhtä paljon kehuja kuin Saket - kiitos kaikille kommenteista! Kummat lie muiden mielestä hienommat? Itse en osaa päättää.

For Cookie's Sake

Hyvää päivän lyhenemisen alkua! (Siinä mitään hyvää ole.) 

Juhannus tuli ja meni ja perinteiseen tapaan hengailin sukulaisten kanssa. Sain orjuutettua pikkusiskoni sukkamalliksi, niin että nyt vihdoin on esitellä kuvia Sake-sukista. Omien jalkojen kuvaaminen on aina jokseenkin haasteellista ja sitten taas kuvattavana minä olen varmaan melko veemäinen, kun haluaisin itse olla koko ajan näkemässä ja päättämässä, miten kuvataan. Lisäksi pikkusiskon solakammat jalat antavat enemmän oikeutta näille sukille ja niiden palmikoille kuin omani.

Eli tässä, olkaapas niin hyvät: Sake-sukat!

ohje: Sake, Cookie A:n kirjasta Knit. Sock. Love

lanka: Wollmeise Twin, väri Küken

puikot: 3,25 mm, 3 mm, 2,75 mm, 2,5 mm ja 2,25 mm

langan kulutus: 131 g

fiilis: aivan mahtava!

Ravelryn puolelta tarkistaminen varmisti juuri, että nämä sukat ovat valmistuneet maaliskuun alussa. Tässäpä taas osoitus minun nopeista käänteistäni. Nyt jo kuvia! No okei, olin jo jotain räpsyjä ottanut, mutta ne olivat enimmäkseen pimeitä ja huonoja. Niistä kuvista ehkä pari voi kelpuuttaa tänne.

Ja siinäpä ne. Tästä alemmasta kuvasta näkee vähän sukan takapuolta. Kuvakulma on aika kätevä, vai mitä? Omien jalkojen kuvaaminen takaa on helppoa kuin heinän teko. Jatkanpa siis vielä näillä tuoreemmilla kuvilla.

Sakeja oli aivan ihana neuloa. Nyt kun katselen kuvia keskeneräisestä vaiheesta, tulee oikein haikea olo. Vitsit, että rakastan tällaisia loogisesti eteneviä mutta mielenkiintoisilta näyttäviä kuvioita. Onneksi minulla on parhaillaan kesken Bexit, joissa on Sakejen kanssa aika pitkälti samaa henkeä, niin että ikävä ei pääse paisumaan vallan mahdottomaksi.

Jännä muuten, että varsinkaan alkuun Cookie A:n Stalagmite-sukat eivät ihastuttaneet minua siinä määrin kuin nämä muut Cookie-sukat. Pahimmillaan ne paremminkin vihastuttivat. Vika taisi kuitenkin olla lähinnä siinä, että jostain kumman syystä niiden sukkien palmikkokuviota en vain oppinut ulkoa sitten millään. Toisen sukan kohdalla olin sentään vähän hajulla ja ehkä viimeisen kuviokerran kohdalla pystyin neulomaan jo melkolailla kaavioon katsomatta. Sake, Bex ja Ellington sen sijaan ovat painuneet mieleen ja sujuneet siksi surutta.

Juhannusaattona esittelin sukkia ja Sock Innovationia mummille, ja mallien ihailun lomassa hän hieman ihmetteli, eikö tällaiset kuviot mene sukissa hukkaan. Olen toistaiseksi puolustautunut tällaista ajattelua vastaan vetoamalla hameiden käyttöön, mutta loppujen lopuksi asialla ei edes ole minulle väliä. Voi olla, että kauniit palmikot eivät paljon muille näy, mutta innostukseni niihin ei silti juuri laannu. Tekemisen ilo jo sinänsä on suunnaton ja osaan nauttia lopputuloksesta yksinkin. Ja jos nyt totta puhutaan, sukkiahan ei ikinä edes tarvitse yksin ihastella. Netistä löytyvät kyllä ne toiset hullut, jotka jaksavat mennä sekaisin sukista. (MOT.)

Loppuun vielä epäonnistuneet otokset ja ensi jakson paljastukset.

Puhdistan vielä siskon mainetta sen verran, että alleviivaan sitä, että kuvassa näkyvä kengän rumilus ei ole hänen vaan ilmeisesti äidin.

Ja Ensi Jaksossa luvassa... titididittidii: lisää sukkakuvia! Pysykää kuulolla.

Charlottasatoa

Minun on jo jonkin aikaa tehnyt mieli kysyä muutamalta Charlotta toisen neuloneelta bloggaajalta lupaa esitellä heidän sukkakuviaan blogissani. Tänään sain sen aikaiseksi. Neuleohjeen tehtyäni parhaalta ei ole nimittäin tuntunut ohjeen julkaisu, vaikka sekin on kyllä tuntunut hienolta, vaan ehdottomasti muiden ihmisten toteutusten näkeminen. Siksi haluankin koota tänne pari kuvaa itselleni muistoksi ja toisaalta teille muillekin esille. Katsokaapa miten hienoja tuotoksia minun ohjeellani on saatu aikaan!

Tässä ensinnäkin Moffin Charlottat. Täydellinen sininen -blogista voikin odottaa löytävänsä sinistä. Lanka näissä on Louhittaren Luolan Väinämöistä värissä turkoosi. Samaa tavaraa siis kuin mistä minun Stalagmite-sukkani on tehty. Huomioikaapa muuten Moffin tekemä muutos varren yläosan joustinneuleessa. Ohjeessanihan neuvotaan neulomaan 2 o 2 n -joustinneuletta, mutta Moffin versio on ihan mainio vaihtoehto. Siinähän kuvio ei katkea vaan jatku sulavasti joustinneuleeseen.

Ilmeisesti näiden sukkien tie oli hivenen tuskainen. Minä olen kuitenkin iloinen, että niiden suhteen ei luovutettu, sillä nautin tosissani lopputuloksen katselusta. Ja sukkien esittelypostausta oli varsin hauska lukea.

Tiinaniitin Charlottat puolestaan ovat hempeän vaaleanpunaiset. Jännä miten erilaiselta kuvio näyttää täysin yksivärisessä langassa. Ylipäänsä värin vaihdos tekee mallissa aika paljon. 

Tänään kysyessäni Tiinalta tekstiviestitse lupaa kuvan käyttöön sain vastauksesta lukea, että sukat olivat sattumalta hänellä jalassa juuri silläkin hetkellä. Aika paljon sekin vain lämmittää mieltä. Ei ole mennyt minun eikä Tiinan työ hukkaan. Ihana, että sukilla on käyttöä!

Sittenpä vielä serkkuni Essin sukat. Koska nämä on tehty ohjeelle uskollisesti Hopeasäikeestä, annan näille esittelytilaa kahden kuvan verran. Sitä paitsi pitäähän sukulaisia mielistellä.

Essin Charlottat aiheuttavat vielä pientä extrailoa, sillä tiedän, että hänen ja minun sukkamaku on yleensä aika erilainen. (Jos tässä ei olisi kyseessä neuleblogi, sana "sukkamaku" saattaisi kuulostaa jokseenkin erikoiselta.) Minä olen esimerkiksi vannoutunut Cookie A:n fanittaja, Essi taas on niitä ihme less is more -tyyppejä. Minusta on kiva, kun sukissa on tapahtumaa, Essi puolestaan arvostaa sukissa huomattavasti hillitympää tyyliä. Siinä mielessä tuntuu hauskalta, että olen kaikesta huolimatta onnistunut tämän mallin kanssa osumaan johonkin hänenkin makuhermoonsa - ellei tietysti kyse ole vain siitä sukulaismielistelystä. Asiasta voi tehdä omat tulkintansa.

Näiden lisäksi ainakin Elliltä ja Adelheidilta löytyy Charlottat blogeistansa, heiltä en vain hoksannut kysyä lupaa kuvien käyttöön. Voipa niitä kuvia kuitenkin heidänkin tonteillaan käydä ihailemassa. Adelheidin toteutus on tosin käsialallisista syistä jonkin verran muokattu, mutta kuvion henki on minusta sukissa säilynyt.

Yksi mahtava juttu tässä Charlotta-kokoelmassa on minusta se, että vaikka näistä vain yhdet on neulottu Hopeasäikeen langasta, suurin osa on kuitenkin suomalaisten käsinvärjäreiden langoista toteutettu. Löytyy Villa Mokkaa, Louhittaren Luolaa ja Handua. Se on ihan huippua, koska lämpimästi kannatan lahjakkaiden värjäreidemme työn tukemista. 

Eipä sillä, en näe valittamisen aihetta siinäkään, että sukkia on neulottu meidän kaupan langoista. Kannatan lämpimästi tietysti sitäkin.

Kiitokset kaikille sukkaohjeestani neuloneille ja varsinkin niille, jotka ovat laittaneet sukkakuviaan esille. Tuntuu ihan mielettömältä nähdä, mitä ohjeesta on saatu irti.

KIPittämistä

Eilen KIPpailtiin. Vietimme Knitting in public -päivää Mannerheimin puistossa Lumoavaa Lankaa vastapäätä. Vuorottelimme Lauran kanssa työpäivän niin, että toinen oli pitämässä kauppaa pystyssä ja toinen istui puistossa julkineulomassa. Kahden jälkeen päästiin molemmat puistoon vetelehtimään.

Olipa ihan mielettömän hyvä tuuri, että se ilmeisesti kesän ainoa lämmin päivä sattui juuri eiliseksi. Ja aika hyvin sekin, että juuri eilen minulla ei ollut migreeni eikä se edes iskenyt varomattoman auringon paisteessa istuskelun jälkeenkään. Kerrankin sai oikeasti nauttia auringosta. (No, menin tosin lievästi palamaan.)

Olin vähällä ottaa Bex-sukat mukaan puistoneulontaan, mutta onneksi viime hetkellä tajusin, että kuvio taitaa kuitenkin vaatia hitusen liikaa huomiota. Mukaan lähtikin sitten tunika, jota teen kaupalle mallikappaleeksi. Siinä on sentään enää sileää oikeaa jota neuloa suunnilleen seuraavat miljoona silmukkaa.

Itse lankakauppias neulomassa.

Essi ja kesäisesti villatakki.

Tiina ja sukka.

Oli hauskaa. Toivottavasti löytyy puistoneulontaseuraa joku toinenkin päivä tänä kesänä. Olettaen että sääkin päättää suosia myös toisen kerran tänä kesänä.

Bex-flow

Teen paluun kesälaitumilta (sohvalta) blogin puolelle. Koitan kammeta sanaista arkkuani auki tai edes vähän raolleen, etten tykkänään unohda, miten kirjoitetaan. 

Kesän alku on kyllä mennyt kaikin puolin vähän niin ja näin. Luulin jo hetken ajan migreenikohtausten viimein hellittäneen, mutta eilen iski taas yksi kohtalaisen raju. Se yltyi sopivasti juuri silloin, kun minulla oli meneillään erittäin inspiroiva ja innostava keskustelu ja mielessä olisi ollut noin miljoona asiaa, joista vielä jutella tai joita alkaa tehdä. Oma pääni on pahin viholliseni.

Aloitin toissapäivänä neuleen, joka houkutteli minua eilen koko migreenikohtauksen ajan. Koitin saada oloni makaamalla paranemaan edes sen verran, että saisin neuloa vaikka vain parikin kerrosta, mutta puoli yhdeksän kieppeillä päätin kohdata tosiasiat ja totesin, että tästä ei nyt tule mitään ja että elämä on paskaa. Menin nukkumaan. 

Tänä aamuna maailma on taas valjennut ja sain otettua puikot käteeni. Ja mitäs minulla onkaan kesken? Taas yhdet Cookiet, tällä kertaa Sock Innovationin Bex-sukat. Ja muuten, jälleen kerran Wollmeisesta. Jäikö joku sittenkin ihan vähän koukkuun?

Nämä bexit ovat kyllä niin minua. Näissä on aika pitkälti samaa henkeä kuin Sake-sukissa, jotka olen muuten, köhköh, unohtanut kuvata. Sakeja oli ihan mieletöntä neuloa ja sama tunnelma tuli bexienkin kanssa saman tien kun sain ne puikoille. Koko ajan on mielenkiintoista tekemistä, mutta kuvio ole ollenkaan vaikea painaa mieleen. Olen aika varma, että tätä neuloessa kehoni tuottaa endorfiineja. Ainakin tuntuu, että ottaessani puikot käteeni pääsen välittömästi jonkinlaiseen flow-tilaan. Minulle vain tulee yhtäkkiä aivan onnellinen ja tasapainoinen olo.

Tuntuu kyllä, että olen niin omassa elementissäni. Eikä tämä upea vihreä värikään tilannetta pahenna. Nyt kun vielä migreeni pysyisi jo poissa kuvioista elämä voisi hetkittäin olla lähes täydellistä. (Ainoa asia, josta voisin vähän valittaa, on Wollmeisen haju, mutta taidan jättää kitinät toiseen kertaan, niin en pilaa hyvää tuultani.)

Tänään tai lähipäivinä olisin vielä aikeissa alkaa pingotus- ja viimeistelypuuhiin. Eräs ihana huivi olisi neulomisen puolesta valmis, samoin kolmannet Charlotta-sukkani, joiden määränpää on Lumoavassa Langassa. Mutta miksiköhän minun kiinnostukseni tuntuu aina lopahtavan siinä vaiheessa kun pitäisi alkaa tehdä viimeistelyä? Kummallista.

Vaan nyt kun kerran oloni sen tuntuu sallivan, voisin jatkaa neulomista ja ajoittaisesta auringon pilkahtelusta nauttimista. Peukut pystyssä, että selviän tämän päivän migreenittä.

Kesä on kukkasia

ohje: Lilja, Jatta Saukko

lanka: Dros, Cotton Viscose

puikot: 3,25 mm