En voinut laittaa tätä muiden kitarajoululaulujen mukaan. Se johtuu siitä, että tällä kappaleella on niin vahvasti oma merkityksensä minulle.
Sovitus on aivan upea ja kaunis. Ja harvoin voin kuunnella Varpusta jouluaamuna liikuttumatta. Paitsi Rajattoman versiota, koska se on kauhea. Miksi pitää kikkailla kauniin yksinkertaisen melodian kanssa? Hrrr...
Lapsena muistan ihastuneeni tähän joululauluun välittömästi. Olen ehkä jo silloin ollut aika mollihenkinen... mutta ennen kaikkea minua puhutteli tarinan pieni varpunen, koska meidän perheestäkin löytyi yksi. Tavallaan.
Myöhemmin, monta vuotta sen jälkeen, soitti pikkuveljeni minulle oman tietokoneella tekemänsä sovituksen Varpusesta. Sinä jouluna minulle tuli jännä ajatus laulusta - en tiedä, mistä se tuli. Kai se oli intuitio.
Seuraavina jouluina Varpunen jouluaamuna on ollut sellainen, jota haluan kuunnella mieluiten yksin.
Huomaatteko kuinka joulukalenterini avautumisajankohdat alkavat lipua koko ajan myöhempään osaan päivää? Sen kummemmitta selitellyittä ehdotan, että pidätte tätä asiaa ihan vain pikanttina yksityiskohtana, sinä suolana, joka ylipäänsä tekee tästä blogista... no, tämän blogin. Eikös?
Tänään haluan pohtia tiettyjä jouluun liittyviä asioita, jotka minun mielestäni ovat erityisen omituisia. Tai enimmäkseen yhtä ilmiötä joulun ympärillä ja paria hämmentävää käsitettä, joita ihmiset viljelevät. Tarkoitan jouluihmisyyttä ja jouluhössötystä sekä sitä, miten joillakin ihmisillä tuntuu olevan tarve kulkea ympäriinsä selittämässä, miten kaikki jouluun liittyvä on turhaa, tyhmää, stressaavaa ja tavarakeskeistä.
Ensinnäkin olen viime aikoina miettinyt sitä paljon puhuttua jouluihmisyyttä. Tunnustaudun todellakin jouluihmiseksi, henkeen ja vereen sellaiseksi. Joinakin vuosina joulunodotukseni alkaa syyskuussa, joskus toisaalta vasta joulun liepeillä - se vaihtelee. Rakastan joulutunnelmointia, kynttilöitä ja perheemme jouluperinteitä.
Ymmärrän kyllä periaatteessa, että kaikki eivät ole jouluihmisiä. Joitakin ei nyt vain kiinnosta, ja mikäs siinä. Mutta aika monet ei-jouluihmiset perustelevat ei-jouluihmisyyttään sillä, että eivät erityisesti välitä joulukoristeista, eivät halua turhaa krääsää, eivät pidä joululauluista, inhoavat jouluruuhkia eivätkä ymmärrä joulustressiä. Ja tässä kohtaa alkaa minun hämmenykseni. Koska hei, minä en edes omista ainuttakaan joulukoristetta, en tosiaankaan halua saada tai antaa lahjaksi turhaa krääsää, en pidä kuin osasta joululauluja enkä tosiaankaan kuuntele niitäkään paljon, vihaan jouluruuhkia (niin kuin kyllä mitä tahansa ruuhkia) enkä aivan taatusti ymmärrä joulustressiä. Joten missä tässä se olennainen ero on?
Yksi joululaulu, jota aivan erityisesti inhoan, (vaikka välillä voinkin ylittää vastenmielisyyteni tietyissä tilanteissa), on Joulumaa. Jokin siinä laulussa on vain minusta aivan sietämätöntä. Kai se on jotenkin niin siirappinen ja ällöttävä. Tai ehkä se on vain se melodia, sen yltiöpirteys, jota minun on vaikea suodattaa. Mutta ristiriitaista kyllä, se kappale on vähän samoilla linjoilla kanssani. Joulu kun ei ole kiinni nuista ulkoisista seikoista.
Minua on alkanut viime aikoina ottaa päähän se, että jouluihmisiin liitetään automaattisesti jouluhössötys. Nämä ei-jouluihmiset puhuvat ylemmyydentuntoisina siitä, miten eivät vain voi ymmärtää tuota turhaa touhottamista. Nyt haluaisinkin tietää, onko kaikki joulufiilistely ja jouluun valmistautuminen siis automaattisesti jouluhössötystä? Se, että tykkään miettiä joululahjoja ja sitä, miten voisin läheisimpiäni ilahduttaa? Se, että haluan jakaa heidän kanssaan kokemuksia? Se, että kuuntelen Madeleinen Peyrouxia kynttilöiden valossa? Ja se että jouluna haluan viettää aikaa perheeni kanssa, nähdä sukulaisia, käydä haudoilla, saunassa ja syömässä ystävien kanssa?
Minä kun tyhmänä olen pitänyt tuota kaikkea rauhoittumisena. Keskellä tätä kaikkea kiirettä ja ihmeellistä arkea, jossa minusta nimenomaan hössötetään vähän kaikesta ja aivan turhanpäiväisistäkin asioista. Joulu on minusta se tarpeellinen muistutus siitä, että ihmisen pitää myös hiljentyä välillä.
Jos joku nyt välttämättä haluaa stressata kaikesta joulun aikaan, niin se on sitten hänen valintansa. Tai hänen ongelmansa, (joka tuskin liittyy pelkästään jouluun). Mutta enpä ole ikinä tavannut ainuttakaan jouluihmiseksi tunnustautunutta, joka olisi keskittynyt vain nuihin ulkoisiin asioihin ja pelkästään stressannut joulua. Minusta niihin tuntuvat keskittyvän nimenomaan ne ei-jouluihmiset. Ja heitä kehottaisin vain unohtamaan sen, mitä kuvittelevat muiden odottavan joululta ja viettämään joulunajan juuri niin kuin itse haluavat - ihan niin kuin minäkin teen.
Ja nyt, koska omaa tyhmyyttäni sain tämän soimaan omassa päässäni, ihan puhtaasti ilkeyttäni levitän sitä muillekin. Jos vaikka joku olisi niin hölmö, että erehtyisi painamaan playtä. Hähähää!
Niin ja jos joku tästä oikeasti tykkää, (koska saa tykätäkin), niin olkaapas hyvät, tässä pieni lisä joulumieltä teille!
Tämänpäiväinen kalenterin luukku avautuu vähän myöhempään näköjään. On aivan tyypillistä, että juuri silloin kun en ole ajastanut mitään valmiiksi, saan yöllä migreenikohtauksen, joka ei suoranaisesti virkistä seuraavaa aamua.
No, öisin saattaa tosiaan sattua ja tapahtua. Onneksi harvemmin nykyään nuita migreenikohtauksia, mutta välillä unissa on vireillä vähän vaikka mitä. Toissayönä näin hämmentävän paljon unia kitarastani. Eräässä unessa minulla oli kämppis, joka luuli minun kitaranaai omakseen ja jonka kaikki kaverit paheksuivat minua siitä, että olin aina aika ajoin soittanut sitä kysymättä ensin lupaa. (Röyhkeää!) Toisessa unessa olin teiniaikojeni kodissa, jossa ensin koitettuani suojella äidin hankkimia lemmikkirottaeläimiä (!) äidin hankkimalta lemmikkileijonalta (?) onnistuin hajottamaan kitarani kaulan pikkuveljeni kanssa soittaessa.
Aloin eilen pohtia, oliko näillä kitaraunilla jonkinlainen salattu viesti minulle. Miksi en ole soittanut kitaraa kovin paljon viime aikoina? Puolisen vuotta kestänyt krooninen migreeni tietysti vähän vaikutti, mutta miksen nyt sen jälkeen, nyt kun olen ollut jotakuinkin tolpillani.
Otin kitaran käteeni ja aloin harjoitela Jouluyö, juhlayötä. Soittelin sitä viime vuonna, mutta aloitin harjoittelun niin lähellä joulua, että en ehtinyt oppia sitä kovin hyvin eikä joulun jälkeen enää ollut sopiva fiilis. Jospa tänä vuonna pääsisin pidemmälle.
Koska siis joululaulut kitaralla...
Voisihan sitä tosiaan opetella kitaran kanssa hyväksi. Syytä olisi.
Jostain syystä tämä Tiku ja Taku -tarina on aina luonut minulle tietynlaista joulutunnelmaa. Tuo joulukuusen sisäpuoli oli lapsena jotain niin aivan uskomatonta ja satumaista, että vaikka en ihan samalla tavalla osaa enää heittäytyä kuusen sisäiseen joulumaailmaan, on lapsuuden kokemus jollain tavalla kuitenkin tallentunut muistiin ja herää aina tätä katsoessa vähäsen eloon.
Lapsena haaveilin siitä, että voisin muuttaa tällaiseen joulukuuseen asumaan. Ja ehkä välillä nykyäänkin. Sellaisina päivinä kun maailma tuntuu kaatuvan päälle. Joulukuusessa olisi varmasti sopivan lokoisat oltavat.
Kuten eilen äärimmäisen varovaisesti vihjaisin, tämänpäiväisestä joulukalenterin luukusta löytyy vihdoin mysteerisukkien ensimmäinen vihje. Tadaa! Lataa vihje tästä
Kysymyksiä saa esittää, jos jokin vaikuttaa epäselvältä. Muistutan vielä siitä, että Ravelrystä löytyy yhteisneulontaketju, johon kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita juttelemaan ja vaikka esittelemään kuvia neuleestaan. Mahdolliset kysymykset voi esittää myös siellä, koska silloin vastauksesta saattaa olla jollekulle toisellekin hyötyä.
Luonnollisesti sukat voi neuloa aivan omissa oloissaankin puhua pukahtamatta niistä mitään. Tai jos mieluummin kirjoittelee sukista omassa blogissaan, voi käydä vaikka täällä kommentteihin huikkaamassa, jos haluaa muiden löytävän blogia lukemaan. Toivottavasti joka tapauksessa tykkäätte ohjeesta ja saatte siitä iloa ja ehkä joulumieltäkin!
Nyt jään jännittämään, minkälaisia reaktioita ensimmäinen vihje herättää.
