16. joulukuuta: kolmas...

Mysteerisukkien kolmas vihje on nyt ladattavissa!

15. joulukuuta: selityksiä, selityksiä

Heipä hei, kaikki joulukalenterin seuraajat! Kuten varmaan huomasitte, jäi yksi kalenterin luukku välistä eilen. Syynä sille on pari migreenikohtausta, jotka ovat nyt sekoittaneet pakkaa. En ole pystynyt oikein viemään loppuun suunnitelmiani. Viime viikonlopun jälkeen olen ollut sen verran sekaisin, että en ole jaksanut ajastaa mitään etukäteen ja eilen sitten sain aika karmean kohtauksen, ironista kyllä juuri neurologilla käynnin jälkeen. 

Katsotaan nyt, miten kalenterin kanssa käy. Kaikki suunnitelmani eivät ehkä toteudukaan, mutta mysteerisukkaohjeen vihjeet tulevat vielä... jossain vaiheessa. (Säilytetään jännitys.) Ja heti kun tästä kuntoudun, katson josko saisin ainakin osan ideoistani toteutettuakin. Toivotaan!

Vaikka eilinen ei ehkä ollut elämäni hienoimpia päiviä, sain ainakin yhden ihanan muistutuksen tämän nettineuleharrastuksen hyvistä puolista. Olin käppäillyt neurologilta Lumoavaan Lankaan istuskelemaan ja odottamaan äitiäni, joka on ollut nyt käymässä kylässä. Kaupalla migreenin ennakko-oireet alkoivat yltyä kohtaukseksi eikä apteekista hakemani uusi kohtauslääkekään auttanut, (itse asiassa se tuntui tuovan aivan uusia ulottuvuuksia koko kohtaukseen, en ota sitä kyllä toiste). Mutta kerrankin taisi olla totta, että kun hätä on suurin, on apukin lähellä. Se apu oli eräs kultainen ihminen, jonka tunnen myös vuoden takaisesta retriitistä mutta ennen kaikkea Ravelystä. Hän oli tulossa lankaostoksille ja bongasi minut jo kaupan ovelta ja tuli kysymään, olenko aivan kunnossa. Migreeni ei ole hänellekään aivan vieras asia (ikävä kyllä), ja hän kävi ystävällisesti viemässä minut ja äidin kotiin. Bussipysäkillä seisomiseen minulla ei olisi voimia ollutkaan ja muuta kyytiä olisi saanut vielä odotella - ja koska kännykkänikin reistailee (mikäpä ei?), en ollut aivan varma siitäkään, oliko tekstiviestini tavoittanut sitä mahdollista kyytiä. Ja voin vakuuttaa, että migreenikohtauksen yllättäessä ei ole kovin helppoa istua pystyasennossa eikä kovin antoisaa olla ihmisten ilmoilla.

Että niin. Ravelryn kautta on löytynyt paljon mukavia ihmisiä, joiden kanssa on voinut paitsi jakaa neulomiseen liittyviä ajatuksia saanut ihan vertaistukeakin aivan muissa asioissa. Rakastan tätä harrastustani kyllä muutenkin, mutta loppujen lopuksi kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa siinä ohessa on ehkä se kaikista paras osa (hassua kyllä) - että tätäkin kautta löytää ihmisiä, joiden ajattelemisesta tulee hyvälle mielelle ja jotka osoittavat, että ihmiskunta ei ole sentään ihan niin läpeensä kamala kuin joinain kyynisimpinä hetkinäni saatan kuvitella.

Kiitokset siis pelastavalle enkelille!

13. joulukuuta: Varpunen

En voinut laittaa tätä muiden kitarajoululaulujen mukaan. Se johtuu siitä, että tällä kappaleella on niin vahvasti oma merkityksensä minulle.

Sovitus on aivan upea ja kaunis. Ja harvoin voin kuunnella Varpusta jouluaamuna liikuttumatta. Paitsi Rajattoman versiota, koska se on kauhea. Miksi pitää kikkailla kauniin yksinkertaisen melodian kanssa? Hrrr...

Lapsena muistan ihastuneeni tähän joululauluun välittömästi. Olen ehkä jo silloin ollut aika mollihenkinen... mutta ennen kaikkea minua puhutteli tarinan pieni varpunen, koska meidän perheestäkin löytyi yksi. Tavallaan.

Myöhemmin, monta vuotta sen jälkeen, soitti pikkuveljeni minulle oman tietokoneella tekemänsä sovituksen Varpusesta. Sinä jouluna minulle tuli jännä ajatus laulusta - en tiedä, mistä se tuli. Kai se oli intuitio.

Seuraavina jouluina Varpunen jouluaamuna on ollut sellainen, jota haluan kuunnella mieluiten yksin.

12. joulukuuta: suuri jouluhuijaus

Tulin huijanneeksi. Onhan minulla yksi joulukoriste, lahjaksi saatu. Se on nyt ikkunassa ja tuo valoa pimeyteen.

Vaan kuka neuloisi minulle joulupalloja?

11. joulukuuta: Mystery!

Mysteerisukkien toinen vihje on nyt ladattavissa!

10. joulukuuta: jouluihmisyys ja hössötys?

Huomaatteko kuinka joulukalenterini avautumisajankohdat alkavat lipua koko ajan myöhempään osaan päivää? Sen kummemmitta selitellyittä ehdotan, että pidätte tätä asiaa ihan vain pikanttina yksityiskohtana, sinä suolana, joka ylipäänsä tekee tästä blogista... no, tämän blogin. Eikös?

Tänään haluan pohtia tiettyjä jouluun liittyviä asioita, jotka minun mielestäni ovat erityisen omituisia. Tai enimmäkseen yhtä ilmiötä joulun ympärillä ja paria hämmentävää käsitettä, joita ihmiset viljelevät. Tarkoitan jouluihmisyyttä ja jouluhössötystä sekä sitä, miten joillakin ihmisillä tuntuu olevan tarve kulkea ympäriinsä selittämässä, miten kaikki jouluun liittyvä on turhaa, tyhmää, stressaavaa ja tavarakeskeistä.

Ensinnäkin olen viime aikoina miettinyt sitä paljon puhuttua jouluihmisyyttä. Tunnustaudun todellakin jouluihmiseksi, henkeen ja vereen sellaiseksi. Joinakin vuosina joulunodotukseni alkaa syyskuussa, joskus toisaalta vasta joulun liepeillä - se vaihtelee. Rakastan joulutunnelmointia, kynttilöitä ja perheemme jouluperinteitä. 

Ymmärrän kyllä periaatteessa, että kaikki eivät ole jouluihmisiä. Joitakin ei nyt vain kiinnosta, ja mikäs siinä. Mutta aika monet ei-jouluihmiset perustelevat ei-jouluihmisyyttään sillä, että eivät erityisesti välitä joulukoristeista, eivät halua turhaa krääsää, eivät pidä joululauluista, inhoavat jouluruuhkia eivätkä ymmärrä joulustressiä. Ja tässä kohtaa alkaa minun hämmenykseni. Koska hei, minä en edes omista ainuttakaan joulukoristetta, en tosiaankaan halua saada tai antaa lahjaksi turhaa krääsää, en pidä kuin osasta joululauluja enkä tosiaankaan kuuntele niitäkään paljon, vihaan jouluruuhkia (niin kuin kyllä mitä tahansa ruuhkia) enkä aivan taatusti ymmärrä joulustressiä. Joten missä tässä se olennainen ero on?

Yksi joululaulu, jota aivan erityisesti inhoan, (vaikka välillä voinkin ylittää vastenmielisyyteni tietyissä tilanteissa), on Joulumaa. Jokin siinä laulussa on vain minusta aivan sietämätöntä. Kai se on jotenkin niin siirappinen ja ällöttävä. Tai ehkä se on vain se melodia, sen yltiöpirteys, jota minun on vaikea suodattaa. Mutta ristiriitaista kyllä, se kappale on vähän samoilla linjoilla kanssani. Joulu kun ei ole kiinni nuista ulkoisista seikoista. 

Minua on alkanut viime aikoina ottaa päähän se, että jouluihmisiin liitetään automaattisesti jouluhössötys. Nämä ei-jouluihmiset puhuvat ylemmyydentuntoisina siitä, miten eivät vain voi ymmärtää tuota turhaa touhottamista. Nyt haluaisinkin tietää, onko kaikki joulufiilistely ja jouluun valmistautuminen siis automaattisesti jouluhössötystä? Se, että tykkään miettiä joululahjoja ja sitä, miten voisin läheisimpiäni ilahduttaa? Se, että haluan jakaa heidän kanssaan kokemuksia? Se, että kuuntelen Madeleinen Peyrouxia kynttilöiden valossa? Ja se että jouluna haluan viettää aikaa perheeni kanssa, nähdä sukulaisia, käydä haudoilla, saunassa ja syömässä ystävien kanssa? 

Minä kun tyhmänä olen pitänyt tuota kaikkea rauhoittumisena. Keskellä tätä kaikkea kiirettä ja ihmeellistä arkea, jossa minusta nimenomaan hössötetään vähän kaikesta ja aivan turhanpäiväisistäkin asioista. Joulu on minusta se tarpeellinen muistutus siitä, että ihmisen pitää myös hiljentyä välillä.

Jos joku nyt välttämättä haluaa stressata kaikesta joulun aikaan, niin se on sitten hänen valintansa. Tai hänen ongelmansa, (joka tuskin liittyy pelkästään jouluun). Mutta enpä ole ikinä tavannut ainuttakaan jouluihmiseksi tunnustautunutta, joka olisi keskittynyt vain nuihin ulkoisiin asioihin ja pelkästään stressannut joulua. Minusta niihin tuntuvat keskittyvän nimenomaan ne ei-jouluihmiset. Ja heitä kehottaisin vain unohtamaan sen, mitä kuvittelevat muiden odottavan joululta ja viettämään joulunajan juuri niin kuin itse haluavat - ihan niin kuin minäkin teen.

Ja nyt, koska omaa tyhmyyttäni sain tämän soimaan omassa päässäni, ihan puhtaasti ilkeyttäni levitän sitä muillekin. Jos vaikka joku olisi niin hölmö, että erehtyisi painamaan playtä. Hähähää!

Niin ja jos joku tästä oikeasti tykkää, (koska saa tykätäkin), niin olkaapas hyvät, tässä pieni lisä joulumieltä teille!

9. joulukuuta: kitara

Tämänpäiväinen kalenterin luukku avautuu vähän myöhempään näköjään. On aivan tyypillistä, että juuri silloin kun en ole ajastanut mitään valmiiksi, saan yöllä migreenikohtauksen, joka ei suoranaisesti virkistä seuraavaa aamua.

No, öisin saattaa tosiaan sattua ja tapahtua. Onneksi harvemmin nykyään nuita migreenikohtauksia, mutta välillä unissa on vireillä vähän vaikka mitä. Toissayönä näin hämmentävän paljon unia kitarastani. Eräässä unessa minulla oli kämppis, joka luuli minun kitaranaai omakseen ja jonka kaikki kaverit paheksuivat minua siitä, että olin aina aika ajoin soittanut sitä kysymättä ensin lupaa. (Röyhkeää!) Toisessa unessa olin teiniaikojeni kodissa, jossa ensin koitettuani suojella äidin hankkimia lemmikkirottaeläimiä (!) äidin hankkimalta lemmikkileijonalta (?) onnistuin hajottamaan kitarani kaulan pikkuveljeni kanssa soittaessa.

Aloin eilen pohtia, oliko näillä kitaraunilla jonkinlainen salattu viesti minulle. Miksi en ole soittanut kitaraa kovin paljon viime aikoina? Puolisen vuotta kestänyt krooninen migreeni tietysti vähän vaikutti, mutta miksen nyt sen jälkeen, nyt kun olen ollut jotakuinkin tolpillani.

Otin kitaran käteeni ja aloin harjoitela Jouluyö, juhlayötä. Soittelin sitä viime vuonna, mutta aloitin harjoittelun niin lähellä joulua, että en ehtinyt oppia sitä kovin hyvin eikä joulun jälkeen enää ollut sopiva fiilis. Jospa tänä vuonna pääsisin pidemmälle.

Koska siis joululaulut kitaralla...

Voisihan sitä tosiaan opetella kitaran kanssa hyväksi. Syytä olisi.