torstai 13. tammikuuta 2011

Olen muuttanut mieltäni

Annan vähän myöten. Toisin kuin olen tullut aiemmin väittäneeksi, onneksi tosin aivan kainosti, en minä vihaakaan sukkapuikkoja. Siis kaikkia. Olen tullut siihen tulokseen, että vihaan vain metallisia ja muovisia (ja vastaavia), pitkiä sukkapuikkoja.


Sen sijaan ainakin nämä testimielessä tilaamani neliskanttiset, vain 12,7 cm pitkät sukkapuikot ovat mitä ihanimmat. Ne eivät töki ympäriinsä. Ja näin toisen sukan yli puoleen väliin päässeenä voin sanoa, että eivät ärsytä millään muullakaan tavalla. Ihana pituus.

Eikä nelisnurkkaisuudestakaan ole mitään pahaa sanottavaa. Olen kuullut, että niillä saa tavallista tasaisempaa jälkeä aikaan. En väitä vastaan. Näillä 2 mm puikoilla tulee ainakin aivan ihastuttavan kaunista ja tasaista pintaa.

Sain joululahjaksi viisitoistasenttisten sukkapuikkojen setin. Pitää pian kokeilla niitäkin. Toiveet ovat korkealla.

Tällä hetkellä minulla on ylläkuvattujen sukkien ohella jotain vähän isompaakin kesken. (Tai no kesken on vaikka mitä, mutta aktiivisesti tekeillä...) Saapa nähdä, kummasta tulee ensin valmista. Minulla on vaikeuksia päättää, mitä milloinkin neulon, kun tekisi mieleni tehdä yhtä aikaa molempia. Pahus.

5 kommenttia:

  1. Minäkin olen miettinyt noita neliskanttisia. Mistäs tilasit?

    VastaaPoista
  2. outi: Tilasin nuo Titityystä. En edes tehnyt mitään hintavertailuja tai ottanut selvää, mistä muualta saisi. Ei ne ihan halvat ole... mutta oikein kivat.

    VastaaPoista
  3. Noin lyhyet puikot kuullostaa käteviltä! Ja neliskulmaisuus mielenkiintoiselta..!

    VastaaPoista
  4. Juu, ne on kätevät. Sitä voisi kuvitella, että ne on jo liian lyhyet, mutta ei, kyllä ne oikeasti on tosi mukavat kädessä ja melko leveätkin sukat mahtuu ongelmitta puikoille. Ja neliskulmaisuuskin on kyllä kokemisen arvoinen. :)

    VastaaPoista