Joulukuun yhdeksästoista, vuoden myöhässä

Ensimmäisen joulusalaisuuden paljastamisen aika. Nimittäin sen, josta kerroin viime postauksessani. Tässä siis sormikkaat, jotka aloitin viime vuonna ja joiden valmistuminen erinäisten onnettomuuksien jälkeen hivenen takkusi.

malli: Miss Sophie's Hands (Ravelry), Julia Mueller
lanka: Austermann Step Classic
puikot: 2,25 mm (ennen ensimmäistä päälle istumista),
2,25 mm (ennen toista hajottamista) ja
2 mm (kun ei enää huvittanut ostaa uusia puikkoja rusennettaviksi)

Poikkeuksellisesti lahja on jo lahjottu, vaikka jouluunhan on vielä aikaa. (Ei tosin tarpeeksi, kun miettii mitä kaikkea on vielä tekemättä.) Suurimpana syynä tällaiseen ratkaisuun oli se, että minun teki aika kovasti mieli tietää, olenko onnistunut arpomaan sormien pituudet edes sinne päin. Jos kaikki olisi ollut pielessä, olisin voinut ottaa sormikkaat takaisin hoteisiini ja tehdä sormet uusiksi. Onneksi lahja sattui olemaan vastaanottajan käsiin kutakuinkin sopiva.

Saatetuani tämän neuleen valmiiksi, vannoin pyhästi (ja äänekkäästi), että enpä kyllä enää ikinä ala tehdä toisille ihmisille sormikkaita, en nimittäin kestä sitä stressiä, mikä seuraa koon arpomisesta. Suurin piirtein viiden sekunnin päästä valastani tajusin, että olen itse asiassa lupautunut tekemään eräälle ex-kämppiksistäni sormikkaat ensi kevääksi. Langatkin on jo ostettu. Jouduin siis muuttamaan pyhää valaani hivenen: en enää ikinä tee lahjaksi sormikkaita. Ja ex-kämppis saa luvan tulla sovittelemaan sormikkaita ahkerasti.

(Hmm.. tai kai ne ex-kämppikselle tulevat sormikkaatkin tulevat itse aiassa lahjaksi, kun en peri työstäni maksua. Sanotaan siis, että en tee sormikkaita enää yllätyslahjaksi.)

Noin muuten näitä sormikkaita oli kiva neuloa. Muistaakseni. Tämän vuoden puolellahan en tietty ole tehnyt kuin muutamat sormet. Ja päätellyt hemmetin monta langanpäätä. (Niin joo, siinäpä lisäsyy olla tekemättä ihan hirveän usein sormikkaita.) Kaikki palmikot ja nypyt on tehty vuosi sitten, ja voin oikeastaan sanoa vain, että sikäli kuin muistan, niitä oli ihan kiva tehdä. Tai ainakaan se ei ollut niin perseestä, että olisi jäänyt mieleen.

Lopputulos on minun mielestäni sen verran nätti, että voisin harkita tekeväni samanlaiset vielä jonain päivänä itselleni. Silloin saa onneksi vähemmällä pään vaivalla oikean kokoiset.

Nyt kun voisi ja pitäisi sitten seuraavaksi siirtyä loppujen joululahjojen kimppuun, ei oikein jaksaisi ja huvittaisi. Tosin kello on jo sen verran paljonkin, että ehkä on sallittava itselle ihan vain tyhjäntoimittaminen. Huomenna sitten pingottamaan, neulomaan ja vuorittamaan kaikkea muuta. Kyllä me tontut ollaan kiireisiä.

Joulukuun seitsemästoista, kiirettä korvatunturilla

Joulukuu on jo pitkällä. Ja päivät on aika lyhyitä. Ne on varsinkin lyhyitä, jos yrittää saada jotain nopsaan aikaiseksi.

Minulla ei ole sitä lähes perinteeksi muodostunutta tulipalokiirettä lahjaneuleiden kanssa, mutta ihan täysin rauhallisin mielin ei voi olla. Varsinkaan kun kaivoin kätköistäni esiin erään viime vuonna joululahjaksi aloittamani neuleen, jonka kanssa kävi vähän köpelösti, ja jolle nyt päätin antaa uuden mahdollisuuden. Onnistuin vuosi sitten rikkomaan saman projektin aikana kahdet puikot istumalla niiden päälle. Sitten homma jäi silleen, ja tunsin tietysti epäonnistuneeni täydelliseti. Nyt yllätyin, kun katsoin neuleprojektia ihan purkamismielessä, että ihan hyvältähän se näyttää. Olin vain jotenkin onnistunut syöttämään itselleni tässä vuoden aikana sellaisen valheen, että en ollut osannut tehdä kunnollista neuletta. Ja totuus olikin aivan toinen.

En ole hankkinut neuleeseen tarvittavia 2,25 mm puikkoja. Jatkoin kakkosilla, ja koetan vain pyrkiä samaan käsialaan. Paljoa ei ole jäljellä, mutta koska päädyin tämän projektin pariin eilen, aikaa ei ole ihan kauheasti hukattavana.

Seuraavat 2,25 mm puiset pyöröpuikot hankin ehkä sitten seuraavassa elämässä, kun olen oppinut katsomaan mihin istun. Tai laittamaan tavarat käytön jälkeen jonnekin hyllyyn tai muuhun järkevään paikkaan.

Vaikka neulekiirettä on jonkin verran, pidätän itselleni aikaa myös lukemiseen. Seuraavaksi ajattelin uppoutua kuvissa poseeraavaan kaksiosaiseen kirjaan, jonka ostin kolmella eurolla divarista. Se on Charles Dickensin Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit. En olekaan ennen lukenut Dickensiä, mutta minulla on aika korkeat odotukset. Eikä vähiten teoksen loistavan nimen vuoksi. (Engl. The Posthumous Papers of the Pickwick Club)

Niin, ja haluan levittää sanomaa: käykää ihmiset divareissa! Toisissa niistä on hyvin hyvin edullista, toisissa puolestaan mahtavia myyjiä, joiden kanssa voi jäädä suustaan kiinni tuntikausiksi. Ja joissakin paikoissa molempia.

Tarkkasilmäiset bongasivat kuvista kenties myös lankaa. Ne ovat tällä hetkellä vain kuvausrekvisiittaa, mutta käyn mahdollisimman pian puikkojen kanssa niidenkin kimppuun. Ja arvatkaapa mitä! Sukkapuikkojen!

Joulukuun yhdeksäs, sukat hukassa

Ou nou! Nyt otti ohraleipä. Minulle kävi kalpaten. Hävitin unisukkani. Ja siis muualle kuin omaan kotiini.

Voivoi, minua raukkaa! Ne ovat minun kaikista pehmeimmät ja vähiten kutittavat sukkani! Ne ovat sitä paitsi rahallisesti arvokkaimmatkin. Kaikista kallein sukkalanka, josta olen neulonut. Ja kaikista pisimmät sukat, eli eniten arvokasta lankaa yksissä sukissa, ja eniten arvokasta työaikaani kulutettuna niihin.

Elän yhä toivossa, että saan ihanat sukkani takaisin. Mutta olen silti harmissani. Höh ja pöh. Kovasta käytöstä huolimatta sukat olivat vielä ihan hyvässä kunnossa.

Nyt on sitten hyvä syy alkaa neuloa lisää sukkia. Pehmeitä sukkia.

Joulukuun neljäs, mietteitä

Tänään on ollut ihan mukava päivä, mutta jostain syystä väsyttää tosi paljon. (Todella mystistä, eihän se, että valvoo myöhään ja herää aikaisin voi vaikuttaa asiaan.) Juon pitkästä aikaa kahvia. Eikä edelleenkään ihmetytä, miksi sen jokapäiväinen juominen vain jossain vaiheessa loppui. Sehän maistuu aika pahalta.

Olen koeneulenut erästä neuletta. Ensimmäistä kertaa ikinä. Ilmoittauduin vapaaehtoiseksi, enkä sitä kadu. Tämä on ihan avartavaa. Tässä oppii kunnioittamaan neulemallien suunnittelijoita ja ohjeen kirjoittajia aivan uudella tavalla, ohjeen kirjoittamisessa on epäilemättä paljon hommaa. Myös koeneulomisessa on, mutta ei se silti mitään vastenmielistä puuhaa ole vaan ihan mukavaa. Pitää vain olla tavallista tarkempana neuloessaan ja ohjetta lukiessaan, koska vastaan voi tulla virheitä ja omia aivoja on pakko käyttää. Pitää osata huomata.

Olen ajatellut, että minun ehkä pitäisi kirjoittaa ohje onteloneulehuiviini. Kun kerta sen itse suunnittelin. Voisin siis kokeilla, luontuisiko ohjeen tekeminen minulta. En kylläkään tiedä, kiinnostaisiko ketään neuloa samanlaista, mutta ainahan jotakuta saattaisi. Huolisikohan Ulla ohjeen?

Joulukuun kolmas, valmis sytyck

Vastoin yleisiä odotuksia, olen saanut So You Think You Can Knit -rintamalla lopulta jotain valmista aikaan. Nimittäin vihdoin sen rinkulahuivin, joka on toteutettu onteloneuleena.

Onteloneule toimii tähän asusteeseen kyllä noin miljoona kertaa paremmin kuin kirjoneule. Olen todella tyytyväinen, että luistin suunnitelmistani ja vaihdoin taktiikkaa. Kirjoneuleena huivin saisi aina asetella hyvin tarkkaan, että nurja puoli ei näkyisi. Nyt ei ole mitään väliä, kumpikin puoli käy!

malli: oma
lanka: DROPS Merino Extra Fine
puikot: 4 mm

Olen vihdoin kantapään kautta oppinut, mitä lankoja voin käyttää ja mitä en. Merinovillaa sen olla pitää. Muusta villasta tehtyjen vaatteiden ja asusteiden kanssa tulee vain itku. Ei voi keskittyä siihen, mitä on ulkona tekemässä, jos kaula kutisee ja raapiutuu koko ajan. Hivenen hämmentävästi tämäkin lanka ihan pikkuhiukkasen tuntuu kaulaa vasten karheahkolta, mutta se on niin pientä, että siihen karaistunee.

Onteloneulominen oli tosi mukavaa ja vieläpä aika helppoa. Ehkä välillä saattaa hienoista kyllästymistä aiheuttaa se, että yhden kerroksen neulominen kestää pitempään kuin normaalisti, mutta kun siihen tottuu ja saa rytmin päälle, alkavat kerroksetkin vaihtua loppujen lopuksi aika nopeasti.

Miksi minulla sitten meni tämän neulomiseen niin kauan? Minulla on ollut pari huippusalaista kirjoneuleprojektia etenemässä kulisseissa. En halunnut luovuttaa sen homman kanssa, vaikka ensin onnistuinkin kieroilemaan itseni ulos siitä. Kaiketi minussakin on sitten jonkin verran jotain uhmapäisyyttä ja sitä kuuluisaa suomalaista sisua. Paitsi että ei varmaan olisi, jos kirjoneulominen olisi osoittautunut oikeasti tosi vaikeaksi. Itse asiassa sekin on helppoa!

Rinkulahuivi valikoitui sytyck-projektikseni siksi, että se on periaatteessa monikäyttöinen. Vähän väljempi rinkula olisi epäilemättä vielä monikäyttöisempi kuin tämä minun, mutta itse toisaalta tykkään juuri napakkuudesta, siitä että huivin voi kietoa pään ympäri tasan kahdesti ja väljyyttä jää vain vähän. Huivi on silloin todella lämmin ja pitää aika hyvin tuulta. Onteloneule tietysti vaikuttaa asiaan, kun huivi on sen ansiosta tavallista paksumpi. Joustaa silti yhtä hyvin kuin muutkin neuleet.

Värivalintani onnistui minusta ihan hyvin siinä mielessä, että harmaa tasapainoittaa räikeää pinkkiä mukavasti, mutta pinkki tuo silti pikkuisen väriä elämään. Sitä paitsi, vaikken mikään asiantuntija näissä asioissa olekaan, sanoisin, että huivin värit sopivat omiin väreihini aika hyvin. Jotkut värit saavat ihoni näyttämään harmaalta, keltaiselta tai liian punakalta, tässä tapauksessa niin ei onneksi taida käydä. Sen sijaan ongelmia tuottaa se, että talvitakkini on kirkkaanpunainen, eikä huivi ehkä ihan käy sen kanssa yhteen. Luulisin. Mutta vaikka kävisikin, on talvitakkini kaulus tällaiselle huiville ehkä aika hankala, eli pitänee keksiä sen takin kanssa jokatapauksessa kaulan lämmikkeeksi jokin muu ratkaisu.

Noniin, olen oppinut onteloneulomaan. Ja kirjoneulomaankin, siitä tulee todisteita sitten myöhemmin. Olen ihan ylpeä saavutuksistani, ja vaikka tänään onkin vähän sellainen päivä, jolloin jokaisella hopeareunuksella tuntuu olevan musta pilvensä, saan sentään jotain iloa tästä. Olen oppinut jotain uutta. Vieläpä jotain sellaista, johon en varmaankaan olisi edes törmännyt tai kiinnittänyt huomiota ilman neulomishaastekilpailua. (Onteloneule kuulosti minusta aiemmin ihan vammaselta eikä paljon kiinnostanut ottaa selvää, mistä on itse asiassa kyse.)

Luulen, että jos vain hyvin menee, kaikki kilpailijat ovat tämän haasteen voittajia. Tuntuu kivalta murtautua ulos omalta mukavuusalueeltaan ja nähdä, että pystyy semmoiseenkin, mistä aiemmin ajatteli enintään, että "sitten joskus".

Joulukuun toinen, sukat

Tänään on ollut taas todella kaunis päivä. Eikä enää ole kylmä ollenkaan. Itse asiassa on vähän liiankin lämmin, minulta ehti jo mennä pasmat sekaisin. Eilen käydessäni serkun kanssa kävelyllä olin aivan ylipukeutunut, pakkautunut melkein yhtä moneen kerrokseen vaatetta kuin olin ollut kovemmilla pakkasilla.

Minun mielestäni ulkoilma saisi päättää, minkälainen aikoo olla, ja pysyään päätöksessään jonkin aikaa. Aiheuttaa turhia hankaluuksia tuommoinen.

Vaan olipa kylmä tai vähemmän kylmä, lopun talven suhteen on syytä varautua.

Eilen illalla minä sain valmiiksi sukat. Tällä kertaa sellaiset, joissa pintakuvio muodostuu pääasiassa kierrettyjen silmukoiden avulla. Väri on tuollainen hempeä keltainen. Ihan hauskaa vaihtelua, minun suppeahkoon garderoobiini ei ole aiemmin juuri keltaista eksynyt. Sekin vähä, mitä ennestään on, (muistaakseni ainoastaan baskeri), on aivan eri planeetalta, tyystin toista keltaista.

En kyllä siltikään mitenkään erityisesti innostu tästä väristä. Ihan kiva. Sukissa ok, muuten tuskin pukisin päälleni erityisen innokkaasti.

Näille sukille onkin käyttöä. Omistan lähinnä unisukiksi soveltuvia lörttösukkia ja niin paskusta langasta neulottuja sukkia, että niitä ei huvita yrittää sulloa kenkiin. Ja kyllä ulkona sukat olla pitää. Tälle talvelle olenkin lähinnä nyysinyt avopuolisolle tammikuussa neulomani sukat omaan käyttööni, ja vaikka hän ei niitä kuulemma tarvitsekaan, tuntuu se jokseenkin epäkohteliaalta.

Nyt on sitten onneksi omat.

malli: Jekyll & Hyde (Ravelry), Sarah Wilson
lanka: Handu, bambu/silkkisukkalanka
puikot: 2 mm

Villasukat on kyllä Suomen talvessa aika ehdoton juttu. Ja joillekin ihan ympäri vuoden. Ainakin ex-kämppikseni käyttää villasukkia suurin piirtein kesät talvet. Niin minäkin kyllä öisin tai jos muuten vain varpaita palelee, mutta harvemmin kesäaikaan missään kodin ulkopuolella.

Mikäs siinä, villasukkia käyttäköön kukin milloin tykkää. Ja miten tykkää. Mutta silti minun on erittäin vaikea ymmärtää, miten jotkut pystyvät pitämään jalassaan pelkkää villasukkaa ilman mitään muuta alla. Minä olen aina ihan pienestä pitäen kuvitellut, että villasukka on jotain, mitä puetaan toisen sukan päälle, lisälämmikkeeksi, ei sen tilalle. Joskus yläasteella jostain syystä repäisin, ja pistin kouluun mennessä jalkaan pelkät villasukat. (Joo, 13-vuotiaana olin aika hurja.) Se oli aika kamala päivä. Inhottava, pistelevä, kylmä mutta nihkeä tunne jaloissa koko päivän. Hirveää.

Joskus tässä parin viime vuoden sisään neuloin sukkia jollekulle muulle kuin itselleni. Eräs kaverini tuli käymään, ja pyysin häntä kokeilemaan sukkaa jalkaansa, jotta saisin vähän osviittaa siitä, onko sukasta tulossa oikean kokoinen, kaverilla kun oli jalan koko lähempänä sukan sajaan jalan kokoa kuin minulla. Kaverini sanoi, että voi hän kokeilla, mutta samalla mietti, eikö ole vähän ikävää, että sukka käy jonkun toisen kuin sukan saajan hikisessä jalassa. Hän riisui oman sukkansa ja vetäisi minun tekemäni omaan paljaaseen jalkaansa. Järkytyin.

Myönnetään nyt julkisesti, miten tyhmä ja yksinkertaistava olen taas vaihteeksi ollut. Vain koska minä itse en ole tykännyt pitää villasukkaa paljaassa jalassa, olen kuvitellut, että kukaan muukaan ei niin tee. Juuri tällaista ajattelua minä vierastan ja minua ärsyttää ihmisten "eihän kukaan koskaan" tai "kaikkihan aina" -väitteet, ja sitten minä syyllistyn ihan samaan itse! Ja kun sitä tarkemmin miettii, niin kai sitä sitten vain ajattelee jatkuvasti, se nyt vain on meidän arkiajattelun tapamme. (Siis kaikkien, kukaan ei ole erilainen, koska minä olen sellainen.)

Villasukka paljaassa jalassa ensinnäkin kutittaa. Jos nyt kutittaa on edes oikea sana. Raapii, raastaa ja tikkuilee. Sitä tunnetta ei kestä. Uudet, hienot bambusilkkivillalankasukkani ovat ihanat ja tykkään niistä, mutta nekin raapivat ihoa aivan sietämättömän paljon, ei puhettakaan, etten laittaisi puuvillasukkia alle.

Toinen syy sille, että kukaanhan ei ikinä pidä villasukkaa paljaassa jalassa, on se, että kaikkien jalathan jäävät silloin kylmiksi. Paitsi että niin ei olekaan. Ilmeisesti edustan vähemmistöä. Yöllä peiton alla (merino)villasukka lämmittää tarpeeksi, paitsi jos olen poikkeuksellisen jäässä, mutta päiväsaikaan ilman peiton tuomaa lisälämmitystä jalat jäätyy. En tiedä mistä se sitten johtuu. Kaiken järjen mukaan villa lämmittää enemmän kuin puuvilla. Mutta pelkässä villasukassa minun jalkani ovat jäässä. Kokeiltu on. Monesti kun unisukat unohtuvat aamulla jalkaan huomaan pian jalkojeni olevan jääkalikat, ja korjaan tilanteen joko vaihtamalla sukat puuvillasukkiin tai laittamalla puuvillasukat alle.

Olisi tietysti kiva tietää selitys tälle ilmiölle. Ja sille, miksi asia ei ilmeisesti muilla ole näin. Maailmassa tosiaan on monta ihmeellistä asiaa.

Joulukuun ensimmäinen

Mitä ihmettä? Missä välissä iski joulukuu? Voieivoieivoievoiei..! Katastrofi!

Ei siis sillä. Lahjat on ihan hyvässä vaiheessa. Tai... ainakaan ne eivät ole sen pahemmassa vaiheessa kuin ennenkään tässä vaiheessa vuotta. Mutta minulla ei ole joulukalenteria!

Tässä sen taas näkee, miten käy kun kuuntelee sitä saman talouden niin sanotusti järkevää ja hillittyä asukasta. Olisi pitänyt tehdä niin kuin minä olin jo tekemäisilläni, eli ostaa joulukalenteri silloin lokakuun puolessa välissä kun sellainen ensimmäisen kerran iski silmäään kaupassa. Miten tässä taas kävi näin? Ei ollut ensimmäinen kerta!

No, pakko myöntää, että jos jokin on turhaa roinaa ja roskaa, niin joulukalenteri. Siis periaatteessa. Ei sitä tietysti varsinaisesti tarvitse. Sitä vain... niin, sitä vain kaipaa. Ja toisaalta pitäisi tehdä niin, että ostaisi jonkun nätin ja hyvälaatuisen kalenterin, ja käyttäisi sitä sitten tulevinakin vuosina. Ei mitään suklaakalentereita. Samat suklaat saa ostamalla levyn ja syömällä palan päivässä, roskaa vain tulee vähemmän.

Eikä tämä päivä sentään tämän takia aivan myttyyn mennyt. Avopuolisoa on ehkä syyttäminen siitä, että joulukuun ensimmäinen aamu humahti ohi ilman joulukalenteria, mutta toisaalta eräästä toisesta asiasta ropisee paljon pisteitä.

Olin juuri keittämässä iltapäivän mansikkateetä, kun postiluukusta kuului kolahdus. Jee, sieltä tuli Interweave Knits! Sain aiemmin syksyllä synttärilahjaksi IK:n tilauksen ja nyt tuli sen tilauksen ensimmäinen lehti.

Koska olen tänään ollut ahkera,* voin huoleti ja hyvin omintunnoin käpertyä sohvalle toisen teemukillisen kanssa selaamaan neuleohjeita ja lukemaan artikkeleita. Yhdellä läpisilmäilyllä löytyi jo pari kivaa juttua, ja ylipäänsä äkkiseltään sisältö näyttäisi paremmalta kuin viime numerossa. Aion varmaankin tehdä ainakin yhdet sukat. Ainakin.

Toinen kysymys on tietysti, että milloin...

Jotta kukaan ei jäisi tyystin joulukalenteritta, niin tietäkää, että netistä löytyy Mielensäpahoittajan joulukalenteri. Olen kuunnellut Mielensäpahoittajan tarinointia äänikirjana, ja suosittelen muillekin. Ihanan valloittavia ja ah niin negatiivisia ajatuksia maailman menosta.

Ja vaikken yleensä mainostakaan, niin nyt mainostan. Oma joulukalenterinsa on myös Lumoavassa Langassa, josta löytyy joka päivälle jokin tarjous jouluun asti. Vielä ehtii neuloa pehmoisia joululahjoja. Fiksuimmat meistä aloittaa aaton aattona.



*ahkera siis omasta mielestäni