Joulukuun yhdeksästoista, vuoden myöhässä

Ensimmäisen joulusalaisuuden paljastamisen aika. Nimittäin sen, josta kerroin viime postauksessani. Tässä siis sormikkaat, jotka aloitin viime vuonna ja joiden valmistuminen erinäisten onnettomuuksien jälkeen hivenen takkusi.

malli: Miss Sophie's Hands (Ravelry), Julia Mueller
lanka: Austermann Step Classic
puikot: 2,25 mm (ennen ensimmäistä päälle istumista),
2,25 mm (ennen toista hajottamista) ja
2 mm (kun ei enää huvittanut ostaa uusia puikkoja rusennettaviksi)

Poikkeuksellisesti lahja on jo lahjottu, vaikka jouluunhan on vielä aikaa. (Ei tosin tarpeeksi, kun miettii mitä kaikkea on vielä tekemättä.) Suurimpana syynä tällaiseen ratkaisuun oli se, että minun teki aika kovasti mieli tietää, olenko onnistunut arpomaan sormien pituudet edes sinne päin. Jos kaikki olisi ollut pielessä, olisin voinut ottaa sormikkaat takaisin hoteisiini ja tehdä sormet uusiksi. Onneksi lahja sattui olemaan vastaanottajan käsiin kutakuinkin sopiva.

Saatetuani tämän neuleen valmiiksi, vannoin pyhästi (ja äänekkäästi), että enpä kyllä enää ikinä ala tehdä toisille ihmisille sormikkaita, en nimittäin kestä sitä stressiä, mikä seuraa koon arpomisesta. Suurin piirtein viiden sekunnin päästä valastani tajusin, että olen itse asiassa lupautunut tekemään eräälle ex-kämppiksistäni sormikkaat ensi kevääksi. Langatkin on jo ostettu. Jouduin siis muuttamaan pyhää valaani hivenen: en enää ikinä tee lahjaksi sormikkaita. Ja ex-kämppis saa luvan tulla sovittelemaan sormikkaita ahkerasti.

(Hmm.. tai kai ne ex-kämppikselle tulevat sormikkaatkin tulevat itse aiassa lahjaksi, kun en peri työstäni maksua. Sanotaan siis, että en tee sormikkaita enää yllätyslahjaksi.)

Noin muuten näitä sormikkaita oli kiva neuloa. Muistaakseni. Tämän vuoden puolellahan en tietty ole tehnyt kuin muutamat sormet. Ja päätellyt hemmetin monta langanpäätä. (Niin joo, siinäpä lisäsyy olla tekemättä ihan hirveän usein sormikkaita.) Kaikki palmikot ja nypyt on tehty vuosi sitten, ja voin oikeastaan sanoa vain, että sikäli kuin muistan, niitä oli ihan kiva tehdä. Tai ainakaan se ei ollut niin perseestä, että olisi jäänyt mieleen.

Lopputulos on minun mielestäni sen verran nätti, että voisin harkita tekeväni samanlaiset vielä jonain päivänä itselleni. Silloin saa onneksi vähemmällä pään vaivalla oikean kokoiset.

Nyt kun voisi ja pitäisi sitten seuraavaksi siirtyä loppujen joululahjojen kimppuun, ei oikein jaksaisi ja huvittaisi. Tosin kello on jo sen verran paljonkin, että ehkä on sallittava itselle ihan vain tyhjäntoimittaminen. Huomenna sitten pingottamaan, neulomaan ja vuorittamaan kaikkea muuta. Kyllä me tontut ollaan kiireisiä.