Iisiä kynsitaidetta

Kuten uhkasin lupasin, kynsikuvia tulee nyt lisää. Olen nimittäin löytänyt sisäisen kynsitaiteilijani ja innostunut näpertelystä ihan tosissani. Pääni pursuaa hienoja kynsienkoristeluideoita, eikä minua lainkaan lannista se tosiseikka, että niin tarvittavia taitoja, materiaaleja kuin työvälineitäkin uupuu. Katsokaas kynsitarrat, (jotka juuri opin laittamaan suht siististi), ovat täällä nyt jo so last season. Pitää päästä suunnittelemaan itse!

No, jostain voi aina aloittaa. Minä loihdin kynsiini pistekuvion, joka ei ollut varsinaisesti kovin vaikea toteuttaa, mutta josta kuitenkin tuli mukavan taiteellinen olo.

Käytetyt sävyt:
Kure Bazaar Caicos
Kure Bazaar September

Tässä on muuten hyvä esimerkki väriparista, joka sinänsä ei puhuttele minua tällä hetkellä oikeastaan mitenkään, ei suuntaan eikä toiseen, mutta joka kuitenkin näyttää ihan kivalta. Jos minulla olisi käytössäni laaja värivalikoima, en luultavasti päätyisi tähän yhdistelmään ennen kuin liuta paljon kiinnostavampia yhdistelmiä olisi jo käytetty. Enkä välttämättä silloinkaan. Koska kierroksen voi aina aloittaa alusta.

Pidän näistä väreistä kummastakin erikseen paljon enemmän kuin niistä yhdessä. Joissakin tapauksissa lopputulos vain on vähemmän kuin osiensa summa, ja värien suhteen se pätee yhtä usein kuin päinvastainen ilmiö. Caicos ja September ovat molemmat ihan mielettömän kauniita värejä ja pääsevät oikeuksiinsa todella hyvin nimenomaan itsekseen. Mutta kuvioidut kynnet ovat vaihteeksi aika hauskaa katseltavaa. Ja on mukava tuntea olonsa luovaksi.

Ainoa ikävä puoli kynsien lakkaamisessa on kynsilakan haju. Vaikka Kure Bazaarin lakat eivät ole ihan yhtä katkuisia kuin mitä muistelen joidenkin muiden joskus kokeilemieni lakkojen olleen, tuntuu niistäkin aika tujut tuoksut tulevan. Väistämättä hiipii mieleen, onko näitä hajuja niin hirveän hyväksi hengitellä. Siis vaikka Kuren kynsilakat ovatkin keskimääräistä vähäkemikaalisempia.

En tiedä. Ensi kerralla lakkaan kynnet joka tapauksessa varmaan parvekkeella tai vähintäänkin ikkuna avoinna. Suojelen nirsoa nenääni.

Kohupari

Pahamaineisen väriyhdistelmän julkinen esittäytyminen. "Erikoinen yhdistelmä." "Eipä tulisi itselläni mieleen käyttää." "Onko sinulla mitään muita vaihtoehtoja?"

Tämä valitsemani värikaksikko on kerännyt yllättävän paljon huomiota. Ensimmäiset kommentit sain pari vuotta sitten langat ostaessani.

Kukaan ei ole tuntunut suoranaisesti kritisoivan. Onpa vain ihmetellyt. Ja minä ihmettelen takaisin.

Jos nyt tarkemmin mietin, on ihan totta, että harvemmin törmää vaatteisiin, joissa on yhdistetty vihreä ja violetti. Tai henkilöön, joka on pukeutunut näihin kahteen väriin. Voihan se tosiaan olla vähän harvinaisempi sekoitus. Mutta minusta se on hieno. Vähän aliarvostettu näköjään.

Olen värien suhteen hyvin liberaali. Tai en oikeastaan. Minulla ei vain ole juuri piintyneitä ennakkoluuloja. Tai kovin vahvoja mielipiteitä. Ehkä minulla ei siis ole makua.

Ollessani lankakaupassa töissä sain muutamia kertoja olla asiakkaille makutuomarina. Se oli hyvin vaikeaa. Osaan kyllä sanoa, käykö joku väri ihmiselle vai ei, jos sitä pidetään hänen kasvojaan vasten. Värin vaikutukset näkee kyllä - jotkut saavat kasvot näyttämään likaisilta, jotkut eivät sen kummemmin miltään ja jotkut saavat ihon ja silmät loistamaan. Kyllä minä siinä asiassa osaan näkemääni tulkita. 

Mutta mitkä värit sitten sopivat keskenään yhteen? Varsinkaan silloin, jos puhutaan vain kahdesta väristä, minusta ei ole apua. Ei ainakaan ellei kysyjä määrittele tarkemmin, haluaako hän harmonisen yhdistelmän, samean yhdistelmän... räiskyvän, huomaamattoman, kontrastisen vai toista väriä korostavan yhdistelmän. Pelkkään pyyntöön "sinulla kun on varmasti silmää niin kerropa mitkä sopivat yhteen" on minusta erittäin vaikea vastata.

Olen kyllä jauhanut tästä ennenkin. 

Minusta vihreän ja violetin liitto on mahtava. Melko voimakas. Yhdessä värit hehkuvat, ainakin jos sävyt sattuvat yksiin. Nämä kaksi sattuvat.

Vaikka ne hehkuvat, ovat ne minusta myös yllättävän harmoniset. Näissä on jotain rauhallisen metsäistä. Kai siksi kun violetti on niin tumma. En tiedä.

Värien yhteensopivuuteen vaikuttaa minusta myös se, miten ja missä niitä aikoo käyttää. Joidenkuiden päällä parhaita väriyhdistelmiä ovat hyvinkin rauhalliset värit, toisille sopii räikeätkin. Eikä se ole kiinni pelkästään kantajansa ihon ja hiusten väreistä vaan persoonasta myös. 

En käyttäisi tätä väriyhdistelmää kotini sisustuksessa, ainakaan juuri nyt. En varsinkaan laajoilla pinnoilla. Itseni aion tähän kuitenkin pukea. Ja uskon että näytän tässä vielä hyvältä. Tulette näkemään!

Mutta haluaisin kyllä kuulla alustavia mielipiteitänne. Onko joku yhtä värivammainen kuin minä, eli pitää käytännössä kaikesta? Vai särkeekö tämä yhdistelmä silmiänne ja häpeättekö puolestani jo etukäteen? Pukisitteko itse?

Jos vain taitoja riittää, aion ehdottomasti kopioida Karkkipäivä-blogissa esiintyneen silmämeikin mekon kaveriksi - ainakin kerran! Vai onko se jo ihan liikaa? Saattaahan se toki olla... 

Onneksi siitä ei tarvitse välittää!

Keskiviikon kahvikuppi, kansikuva ja huoleton trendikkyys

Tänään ihastelin aamukahvin aikana sitä, miten hienosti olin osannut mätsätä kynsilakkani kahvikuppiin. Taitava.

Halusin kuvata onnistuneen yhdistelmän ihan vain sen takia, että olin eilen kuulevinani hienoista krittiikkiä eräässä äänessä, joka mainitsi blogissani nykyään esiintyvän myös kynsikuvia. Selvä homma. Tästä lähtien niitä tulee olemaan sitten vielä enemmän!

Lahjoin itseni hoitamaan erään pakollisen asian ostamalla lehden, jonka saisin lukea vasta raskaan raadannan jälkeen.

Kerrankin lahjonta toimi. (Yleensä se menee niin, että luen, syön tai katson palkintoni ennen kuin olen hoitanut asian.) Tehtävän hoitamiseen meni noin vartti, eikä se ollut edes epämiellyttävää. Käytetystä vartista vähintään kymmenen minuuttia meni siihen, että ihmettelin, voiko tämä oikeasti olla näin helppoa. Oli se. Jos ei ollut, niin perästä kuuluu, oletan.

Mitä tästä siis opimme? Luultavasti emme taaskaan yhtään mitään.

Huomasin muuten lehden kansikuvamallia katsellessani, että Jolien Katja on kesän meikkilookkeineen selvästi ajan hermoilla. Ja sitä myöten siis myös minä. Wuhuu! Nyt paistattelen hetken oman trendikkyyteni loistossa. Tätä ei yhtenään tapahdukaan.

Tosin seuraavaksi taidan mennä epäsosiaalisesti "nurkkaan virkkaamaan" kuten eräs entinen kuorotoverini kerran asian ilmaisi minun huokkaillessani oman ajan perään. Hämmästyttävää miten hyvin minut tuntee joku sellainenkin, johon törmään vain satunnaisesti ja jonka oikeaa nimeäkään en meinaa muistaa.

Kesäkissa ja villavuori

Tässä kesässä on kyllä jotain erinomaisen hämmentävää. Kevään suurin yllätys taisi olla, miten kesä vain alkoi.

Kesän tullen on oikeastaan aina tuntunut oudolta, että ovesta voi lähteä ulos tuosta vain, ihan ilman itsensä varustamista ja satoihin huiveihin kääriytymistä. Kengät vain jalkaan. Tai sitten ei niitäkään. Tänä kesänä tuo tunne on ollut vielä tavallistakin kummallisempi. Kun kaikki alkoi niin äkkiä.

Monilla ihmisillä on piintynyt käsitys siitä, että neulominen ei kuulu kesään. Ei toki tarvitse kuuluakaan, mutta minä ja ystäväni olemme aivan tyytyväisinä istuneet ulkosalla rupattelemassa, villaa ja silkkiä sylissämme. (Tosin sinä silkin neulojana vähän ihmettelin, miten villavuoren alle ei muka tukehdu.)

Juttelimme villatakkien istuvuudesta. Diplomaattinen sukulainen nousi ylös jonkin aikaa kuunneltuaan ja sanoi: "Tuo keskustelu on varmasti teistä mielenkiintoista, mutta minä menen sisälle."

Kummallista kun ei meidän jutut kiinnosta.

Eräs kesäkissa sentään jaksoi seuraamme hetken. Tai sitten oli vain helteestä niin väsynyt, että ei jaksanut mennä poiskaan.

Jopa niinkin väsynyt, että kerrankin sain jostakin kissasta räpsittyä useamman kuvan. Ja niinhän se menee, että jos kissasta saa otettua sen sata kuvaa, ehkä yksi tai kaksi saattavat onnistua.

Jostain syystä kissoilla ei ole minkäänlaista työmoraalia tai valokuvamallin ammattiylpeyttä. Ne eivät epäröi kääntää kameralle takamustaan. Siveellisyydestä ei kannata yrittää edes haaveilla.

Kesäkissa ei puhtaudestakaan paljon piittaa...

Minun neuleeni edistyi auringossa mukavasti. (Tai varjossa oikeastaan. En kaipaa auringonpistosta tai melanoomaa, niin että jos on vaara jumittaa johonkin, kuten neuleen kanssa yleensä on, ei sitä kannata tehdä suorassa auringon paahteessa.)

Kun esittelin keskeneräisen työni eräälle toiselle diplomaattiselle sukulaiselleni ja näytin mikä väri on tulossa ensimmäiselle kaveriksi, kysyi hän: "Onko sinulla muita vaihtoehtoja?" Hmm.. no ei ole. Kiitti, mummi.

Junassa minua kehuttiin siitä, miten on mukava nähdä nuoren ihmisen kädet työssä. Olin erittäin otettu siitä, että minua pidettiin nuorena. Kun ei kerta enää kysytä papereitakaan missään. (Alkoholin ostamisesta on mennyt maku. Melkein alkaa epäillä, kannattaako enää edes vaivautua.) 

Kyllähän tämä kesä on kivaa aikaa. Mutta olen silti sitä mieltä, että saisi vähän sataakin. Rankkasateissa on tunnelmaa. Erityisen paljon silloin, jos sellainen yllättää kesken pyöräilyn. Myönnän tosin nauttivani vähän vähäisemmästäkin määrästä sitä tunnelmaa.

Torstai-illan tosiasioita

Olen aivan murtunut. Yksi pieni elefantti on kadonnut.

Lempisilmukkamerkkini. Miuh...

Toinen havainto tälle iltaa on, että vaikka BC Garnsin Soft Silkiä on aiemmin ollut oikein mukava neuloa, on siihen taas pitkän villakauden jälkeen totuttelemista. Se tuntuu vielä niin kummalliselta, nihkeältä ja narskuvalta. Tiedän että tuntuman saamiseen menee hetki. Ja jos nyt rehellisiä ollaan, en ole vielä kovin pitkällä...

Toisin sanoen ensimmäinen kerros silmukoiden luonnin jälkeen on meneillään. 

Minäkö kärsimätön...

Totta puhuen, vaikka ehkä vaikutankin vähän valittavaiselta, minulla on oikeastaan ihan mukavaa. Valoisat illat ja lintujen äänet, niissä on sitä jotain. Juuri nyt, nihkeydestä ja totuttelusta huolimatta, saan taas nauttia uuden neuleprojektin hurmasta. Siitä että tietää kohta saavansa vauhtiin jotain oikein uutta ja hienoa. Jos hyvin käy, tästä tulee kesämekko. Jos ei käy ihan niin hyvin, tästä tulee syys- tai talvimekko. Ja jos vastaan tulee tuulen muutos, ehkä tästä ei tule edes mekko. Jotain tulee.

Minulle iski muuten uudistusvimma. Huomasiko kukaan?

Onko se lintu? Onko se lentokone..?

Nyt kun olen läpättänyt Project Nelliinan taustoista jo oikeastaan useammankin postauksen verran, olisi varmaan korkea aika päästä itse asiaan. Mitä oikein onkaan tarkoitus toteuttaa? Onko se lintu vai onko se lentokone? 

No pysytään vielä ihan vaatteissa kuitenkin, vaikka tyylin vapaudesta onkin ehditty jo vauhkota. Katsotaan sitten seuraavalla kerralla.

Olen kertonut, että suunnitelmaan kuului vaatteen ideointi yhdessä Nelliinan kanssa. Loppujen lopuksi minun osuuteni ideointipuolella on jäänyt aika vähäiseksi, tai ollakseni aivan rehellinen, peräti olemattomaksi. Vaikutti suorastaan siltä, kuin visio neuleesta olisi ollut valmiina, se kun tuli kuin tykin suusta saatuani prosessin kulun selostettua. (Ehkä Nelliina on meedio, joka on jo pidempään tiennyt suunnitelmistani, niin että on voinut ideoida rauhassa jo etukäteen?)

Nelliinan selostuksen ja esimerkkien avulla piirtelin luonnoksen, joka nyt on sitten projektin lähtökohtana. Minun haasteenani on saada homma toimimaan, ja ehkä niin, että oma kädenjälkeni lopputuloksessa näkyy.

Suunnitelmissa on hame, Nelliinan tyylisesti pönkkä sellainen. Erikoisuutena siinä on muunkin materiaalin kuin langan käyttäminen - idea joka sytytti minut heti sen luettuani.

Arvelimme tyllin olevan hyvä aikaansaamaan vähän läpinäkyviä raitoja hameeseen. Testailemallahan sen sitten näkee ja jos ei onnistu, pitää kokeilla jotain muuta. Mutta tästä sitä siis lähdetään!

"Kehtaan aivan varmasti"

Jos minun pitäisi kertoa yhdellä lauseella, miksi halusin päästä suunnittelemaan vaatteen juuri Nelliinalle, paras olisi oikeastaan siteerata häntä itseään. Nimittäin ei niin kovin kauan sitten eräässä hänen postauksessaan todettiin ykskantaan: "Muodikkuusaste ja muiden mielipiteet painavat omassa kupissani luokkaa ei yhtään."

Kuva täältä.

Oikein sanottu!

 

Olen itse erityisen herkkä turhille säännöille ja normeille enkä ymmärrä miksi täysin kulttuurisidonnaisia ja perustelemattomia käsityksiä pidetään pyhänä totuutena. (Miksi tyttövauvalle neulotaan vaaleanpunaisesta ja pojalle vaaleansinisestä? Miten pinkki on muka tyttöjen väri? Värinormit ovat joskus olleet aivan toisenlaiset, miksi ne nyt olisivat siis luonnollisia ja oikein?) Kaikesta kapinoinnistani huolimatta niin vain minäkin yllätän itseni usein ajattelemasta jonkin ihmeellisen normiston kautta.

Ihailen siis todella Nelliinan asennetta tyyliratkaisuissa. Moni, kuten minä, saattaa ajatella samalla tavalla, mutta ei kuitenkaan osaa, uskalla tai jaksa tuoda ajatuksiaan julki pukeutumisessaan. (Tai sitten se pukeutuminen ei nyt vain kiinnosta niin paljon, että ajatuksia tulisi sitä kautta ilmennettyä.)

 

Kuva tästä postauksesta.

Neulesuunnittelulle pidän Nelliinan asennetta ja tyyliä (käykää tsekkaamassa) mitä parhaimpana lähtökohtana. Vaikka toisaalta saattaisi olla järkevää miettiä, minkälaisia vaatteita suurin osa ihmisistä tulisi todennäköisesti käyttäneeksi, on huomattavasti hauskempaa koittaa kehitellä jotain, mikä näyttäisi jollain tavalla vähän erikoiselta.

Hauduttelin ideaani neulesuunnitteluun liittyvästä yhteistyöstä jo muutama kuukausi sitten. Kun lopulta uskaltauduin esittämään ehdotukseni Nelliinalle, sai se häneltä mitä ilahduttavimman vastaanoton. Mielikuvani ihmisestä blogin takana sai vain vahvistusta innostuneen reaktion ja tyyliohjeistuksen myötä:

 

"Mutta noin niinkun muuten mun maku on pitkälti että mitä dramaattisempi ja näyttävämpi ja överimpi, sen parempi, ei tosiaankaan tarvi miettiä että kehtaanko käyttää tietynlaisesta langasta tehtyjä juttuja, koska kehtaan aivan varmasti :D"

 

Lankavalintani saattaa tulla olemaan vähän tylsä, sillä itse en ole suuri efektilankojen ystävä. (Lähinnä sen vuoksi, että ne yleensä eivät ole erityisen laadukasta materiaalia.) Mutta katsotaan saisiko mallineuleen avulla jotain jännää aikaiseksi.

 

Saa nähdä, kuinka hyvin meidän visiomme tulevasta vaatteesta toimivat yhteen. Mutta kävi miten kävi, ainakin yhdessä asiassa ajatuksemme näyttivät kulkevan hyvin samoja ratoja, sillä ennen kuin ehdin itse pitää pitkää palopuhetta siitä, että neulomalla voi kuule tehdä ihan tyylikkäitäkin juttuja, kirjoitti Nelliina minulle:

"...neuletyöt mielletään usein sellaisiksi tilkkutäkkimäisiksi jutuiksi, mistä loistaa kilometrin päähän alleviivattu käsityöläisyys/hippimeiniki (ei siis missään nimessä ole mitään käsityöläisiä/hippejä vastaan), ja siksi epäkäsityömäiset neuleet kaipaisivat enemmän palstatilaa, että ihmiset tajuaisivat niiden potentiaalin ihan oikeina muotiluomuksina."

"Epäkäsityömäiset neuleet" on tietenkin vähän hassu ilmaus sellaisen ihmisen silmissä, joka on tottunut näkemään blogeissa esimerkiksi näin hienoja kuvia upeista neuleista. (Esimerkkejä voisi linkkailla vaikka kuinka paljon, mutta tuo Neulistin paita tuli jostain syystä juuri nyt mieleeni.) Mutta ymmärrän silti mitä tuo epäkäsityömäinen tarkoittaa. Olen itsekin huomannut, että käsitöitä harrastamattomat kehuvat hienoja itsetehtyjä vaatteita helposti ilmaisulla "näyttää ihan kaupasta ostetulta". 

Zora.

 

Olen tulkinnut kehuksi senkin, kun jonkin neuleeni kohdalla kukaan ei edes hoksaa, että olisin voinut tehdä sen itse. (Yllä hyvä esimerkki.) Välillä se saattaa vähän kaivella, ainakin silloin jos olen erityisen ylpeä vaatteestani ja jos tiedän toisten tietävän, että neulon paljon. Miksi silloin ei voi tulla mieleen, että vaikkapa päälläni oleva hieno takki voi olla yhtä lailla minun tekemäni kuin ne jalassa olevat yksinkertaiset ja tylsähköt villasukat?

Jospa tämä Nelliinalle neulominen on hyvä tilaisuus näyttää vähän muillekin, että neuloen voi tehdä vaikka ja mitä!

Kaksi ylintä kuvaa Nelliinan, lupa kuvien käyttöön tässä yhteydessä pyydetty ja saatu.