tiistai 21. toukokuuta 2013

Onko se lintu? Onko se lentokone..?

Nyt kun olen läpättänyt Project Nelliinan taustoista jo oikeastaan useammankin postauksen verran, olisi varmaan korkea aika päästä itse asiaan. Mitä oikein onkaan tarkoitus toteuttaa? Onko se lintu vai onko se lentokone? 

No pysytään vielä ihan vaatteissa kuitenkin, vaikka tyylin vapaudesta onkin ehditty jo vauhkota. Katsotaan sitten seuraavalla kerralla.

Olen kertonut, että suunnitelmaan kuului vaatteen ideointi yhdessä Nelliinan kanssa. Loppujen lopuksi minun osuuteni ideointipuolella on jäänyt aika vähäiseksi, tai ollakseni aivan rehellinen, peräti olemattomaksi. Vaikutti suorastaan siltä, kuin visio neuleesta olisi ollut valmiina, se kun tuli kuin tykin suusta saatuani prosessin kulun selostettua. (Ehkä Nelliina on meedio, joka on jo pidempään tiennyt suunnitelmistani, niin että on voinut ideoida rauhassa jo etukäteen?)

Nelliinan selostuksen ja esimerkkien avulla piirtelin luonnoksen, joka nyt on sitten projektin lähtökohtana. Minun haasteenani on saada homma toimimaan, ja ehkä niin, että oma kädenjälkeni lopputuloksessa näkyy.

Suunnitelmissa on hame, Nelliinan tyylisesti pönkkä sellainen. Erikoisuutena siinä on muunkin materiaalin kuin langan käyttäminen - idea joka sytytti minut heti sen luettuani.


Arvelimme tyllin olevan hyvä aikaansaamaan vähän läpinäkyviä raitoja hameeseen. Testailemallahan sen sitten näkee ja jos ei onnistu, pitää kokeilla jotain muuta. Mutta tästä sitä siis lähdetään!

6 kommenttia:

  1. Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta projektilta! Kummasti sitä heti ajatteli, että kyse on paidasta, mutta wou, siistiä, että hame :)Mielenkiinnolla odotan jatkoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että onnistuttiin yllättämään. :) Mutta juu, miksei sitä tekisi vaihteeksi hametta?

      Poista
  2. Vaikuttaapa mielenkiintoiselta:)! Jään innolla odottelemaan mitä syntyy. Tyllistä ja pönköstä tuli heti mieleeni Titityynkin valikoimaan saapunut Silk Steel -lanka, jossa metallilangan ympärillä silkkiä (ja olikohan vastaava villa-teräslankakin). Ravelryn pikatsekkauksen perusteella langan neulottavuutta ei niinkään ylistetty:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa enemmän näyttävältä kuin neulottavalta langalta. Niillekin on kyllä paikkansa, ei sillä.

      Kiva kuulla, että jäät seurailemaan projektia. :)

      Poista
  3. Oon miettinyt meidän neidille hameiden tekemistä neulomalla, joten tätä seuraan kyllä nyt edelleenkin silmä kovana. Siistiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! Ja hameiden neulominen on ihan hauskaa. Olen viimeksi tosin tehnyt sellaisia joskus kymmenen vuotta sitten. Vähän vähemmän suunnitelmallisesti ja enemmän mutun ja sattuman avulla - onnistuivat silti!

      Poista