maanantai 20. joulukuuta 2010

Jolukuun kahdeskymmenes, jännitystuskailua

Yllätykset on minulle kova paikka. Niiden järjestäminen siis. Silloin kun on joku hyvä idea tai ajatus, josta tietää saajan oikeasti yllättyvän ja ilahtuvan kovasti, on minun tosi vaikea pitää suutani kiinni h-hetkeen saakka. Tekisi mieli heti soittaa saajalle ja ainakin vihjailla jotenkin mitä tuleman pitää.

Joulu on yllämainitusta syystä aika vaikeaa aikaa. Nyt kihisen muutaman lahjan kanssa ihan tosissani. Oi, että! Ettepä tiedäkään, mitä saatte! Toiset lahjat taas vaivaavat minua. Jos en kihise niiden kanssa itse, ovatko ne sitten epäonnistuneita? Eihän saajakaan voi sitten niistä paljon ilahtua? Onko ne nyt sitten mistään kotoisin, kun ei ole ihan nappiin?

Yksi hyvin läheinen ihminen on minulle ainainen päänvaiva. Hän ei varsinaisesti toivo tai tarvitse mitään. Lähes mahdotonta keksiä lahjaa, josta oikeasti olisi hänelle iloa. Vielä vaikeampaa keksiä sellaista, josta hän suorastaan ilahtuisi ja innostuisi. Jotenkin lannistavaa. Minä niin haluaisin antaa sellaisen vatsanpohjassa perhosia -lahjan, ja paras mihin pystyn, on ihan kiva.

No, ei sille voi mitään, että jotkut eivät ole niin materialistisia tai muutenkaan vaateliaita.

Nyt minulla on ideoituna eräs ihan erityisen mehevä yllätys. Omasta mielestäni siis. Luulisin tuntevani lahjan saajan sen verran hyvin, että jos lahja ei ole mieleinen, niin syön oman hattuni. Mutta pelkän ilahtumisen lisäksi odottelen suorastaan ilon kyyneleitä ja sanattomuutta. Juu, odotukseni ovat ehkä korkealla. Mutta minkäs teet, ei tässä oikein saa luonnettaan muutettua vaikka mitä yrittäisi.

Yksi lahja vaivaa minua nyt pahasti. Se ei ole valmis. Se voisi olla, tai ainakin se voisi valmistua todella nopeasti. Mutta se ei ole niin helppoa. Olen aika vakuuttunut siitä, että mitat on ihan perseelleen, niin että lahja on sitten ihan epäonnistunut pannukakku. En edes saa lohdutettua itseäni sillä ajatuksella, että no, sitten se otetaan takaisin ja tehdään pieleen menneet osat uusiksi. Haluaisin kerralla täydellistä.

Liikaa vaateliaisuutta. Ei kaikki lahjat voi aina osua nappiin. Aina ei vastaanottajan maailma täydellisesti mullistu minun lahjani myötä. Ja kyllähän jo siinä, että olen ajatellut toista, pitäisi olla tarpeeksi ilon aihetta, vaikka mitään täydellistä ja elämänlaatua parantavaa en olisikaan keksinyt. Varsinkin, jos teen lahjan itse. Vaikka lopputulos olisikin sitten aivan vääränlainen, kai sillä jotain arvoa on? Minähän en neulo kenellekään, josta en välitä, ja jos vaivaudun neulomaan, silloin on lahjan saaja melkein aina neuletta tehdessä mielessä.

Nyt menen jatkamaan joulujännitystä, ja yritän saada samalla jotain hyödyllistä aikaiseksi. Olen pyrkinyt stressittömään jouluun, sillä minusta siinä piilee joulun idea, mutta jännäämisestä en vain kykene pääsemään eroon - ja ehkä se sitten lopulta onkin puolet koko ilosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti