perjantai 3. kesäkuuta 2011

Ensimmäinen TTS-paitani (on vielä kesken)

Tästä paidasta en ole muistanutkaan täällä sepustella, kun jutut on tullut kirjoiteltua jo yhteen kertaan tuonne toisen blogin puolelle. Ajattelin kuitenkin nyt muistaessani viskata kuvat tännekin muutaman saatesanasen kanssa.


Osallistuin tammikuussa, tai ainkin muistaakseni joskus niillä paikkeilla, Tuulia Salmelan pitämään paitapajaan, jossa perehdyttiin puseron tekemiseen ylhäältä alaspäin istutetuin hihoin ja omilla mitoilla. Kyseessä on Tuulian itsensä kehittelemä The Tailored Sweater -metodi, jonka tutoriaalin voi hankkia itselleen myös netistä hänen bloginsa kautta. Ja minä kyllä suosittelen!

Tähän mennessä olen tehnyt TTS-metodilla pienen harjoituspaidan (kylläkin vain melkein kokonaan) ja jonkin matkaa itselleni tulevaa ei ihan niin pientä paitaa BC Garnin Jaipur Silk Finosta. Sekä metodi että lanka ovat suorastaan luksusta. Rakastan silkin neulomista, silkin ompelua ja kaikkea mikä liittyy silkkiin. Ja Tuulian puserometodi puolestaan on ihan nerokas.


Nyt kun olen tämän ensimmäisen TTS-paitani kanssa vaiheessa, jossa kaikki vähänkään vaikeampi on jo tehtynä, voin rehellisesti sanoa, että homma toimii. Vaikka kyhäilyjen takia tämä paita saakin varmaan odotella jatkoaan jokusen tovin, olen siitä silti ihan tosi innoissani. Lisäksi suunnittelen jo seuraavaa projektia tällä metodilla. Se on oleva mekko. Ajattelin tehdä sen yhtenä kyh-työnäni. Koska heinäkuun loppuunhan on vielä vaikka kuinka paljon aikaa...

Tuosta kuvissa pilkistävästä hameestani laitan jossain vaiheessa vähän kokonaisempia kuvia. Koska nyt en jaksa keksiä siitäkään mitään järjellistä sanottavaa, ja kun muutenkin on kiire neulomaan, päätin lykätä homman luovasti jonnekin epämääräiseen tulevaisuuteen. Koittakaa selvitä odotuksen tuskasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti