keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Huhtikuu - osa tarinaa

Huh, huhtikuu, sinä kuukausista käsittämättömin.

Tämä on minulle voimakkaasti emotionaalista aikaa. Jostain syystä huhtikuu on antanut ja ottanut paljon, enemmän kai kuin muut kuukaudet. Vaikka oikeastaan kyse on kai vain numeroista, päivämääristä ja huipentumispisteistä. Asiat, ne todella merkitykselliset, nehän ovat jo olleet. Ne ovat edenneet, eläneet, kyteneet, muhineet - olleet olemassa, pinnan alla, näkyvillä, tiedossa tai arvattavissa. Vääjäämättä tulossa tai menossa. Olleet mahdollisuuksia. Olleet osa tarinaa.

Huhtikuu on jostain syystä saanut tämän suuren symbolisen merkityksen elämässäni. Vähän kerrassaan. Miksei se toki voisi olla jokin toinenkin kuukausi? 
 
Mutta se sopii loppujen lopuksi. Oikeastaan se on jopa runollista. Ympärillä on meneillään voimakas muuntautuminen. Uuden alku, uusi kevät. Lumen sulaminen, auringon ilmestyminen, mahdollinen takatalvi. Asfaltti jalkojen alla. Tai helvetillinen liukkaus.


Minulla on aina ollut vähän ristiriitainen suhde kevääseen muutenkin, ihan vain vuodenaikana. Muistan joskus teininä tai lapsena jopa vähän inhonneeni kevättä, muistan että pidin sitä rumana aikana. Ja jännä sinänsä... ne mustat lumipenkat ilmestyvät edelleen teiden varsille keväisin, mutta huomioni ei taida kiinnittyä niihin enää niin voimakkaasti. Lumen alta paljastuva ruoho ei vieläkään ole valmiiksi vihreää ja tuoksuvaa, mutta ehkä näen nykyään sen vehreyden, joka odottaa siellä jossain. Märät kadut eivät näytä enää masentavilta. Mutta liukkaus ahdistaa edelleen.

Tällä viikolla on kaksi peräkkäistä päivää, joista molemmat ovat merkityksellisten tapahtumien vuosipäiviä. Ensimmäinen niistä on erään hyvin onnellisen ja ihanan asian vuosipäivä. Toinen on hyvin surullisen, sanoinkuvaamattomalla tavalla sydämessä tuntuvan tapahtuman päivä. Tänä vuonna ensimmäinen nuista päivistä sai lisää merkityksiä. Ihan uusia, aivan muuhun asiaan liittyviä, toivottavasti yhtä onnelliseen. Jälkimmäisestä puolestaan meinasi tulla se päivä, jona viimeinen viisaudenhampaani kiskottiin irti, mutta siitä ei tullutkaan. Onneksi. Suukirurgi kysyi: "Tulkitsenko nyt sinua oikein, että et ole mitenkään erityisen innoissasi tästä?" Sitten hän sanoi, että ei sillä hampaalla mitään hätää siellä ole, antaa olla vain. Ja että hammaslääkärit nyt ovat tuommoisia, ne aina haluavat korjata kaiken.
 

Olen joskus maininnut asiasta täällä. Eikä se mikään salaisuus olekaan. Se hyvin surullinen päivä on päivä jona pikkuveljeni kuoli. Kolme vuotta sitten. Siihen nähden hampaan poisto on aika vähäinen harmi. Mutta jotenkin se nyt tuntui aivan liialliselta lisättäväksi siihen yhteen päivään. Joka tietenkin on oikeasti vain päivämäärä. Kait. Tai sitten ei.

Huhtikuu on hankala. Se on surun sävyttämä mutta ilon elvyttämä. Se on täynnä elinvoimaa ja uusiutumista. Ja se on muistona menettämisestä. Tosin sitähän elämä oikeastaan on. Ihan oikeasti. Se on täynnä sitä kaikkea. Ehkä huhtikuu on minulle sitä, voimakas muistutus siitä, että täällä ollaan. Tämä on sitä. Elämää.


Luin mielenkiinnolla tekstin siitä, miten elämänsä voi ymmärtää joko tarinana tai projektina. Ja miten se näkyy. Taisin tajuta, missä on minun onnellisuuteni avain. Epäilen kyllä vähän, että lähes kaikista meistä tähän kulttuuriin näinä aikoina syntyneistä löytyy sitä projektielämän eläjää, vähintäänkin jonkin verran, mutta luulen että se ei estä elämän kokemista myös tarinana. Jopa enemmän tarinana. (Tuskin olemme vain jompaa kumpaa.) Ja minä näen elämäni enemmän tarinana. Ja siihen tarinaan kuuluu myös suru, menetys, sairaudet ja vastoinkäymiset siinä missä kaikki ilotkin. Ja että sillä kaikella on jokin tarkoitus. Kuljettaa eteenpäin.

Huhtikuun tähän maailmaan tuoma siskoni on kirjoittanut sanoiksi osan sitä tarinaa:
 
Huhtikuu
-sataa lunta
Tämä ei olekaan unta
kun koko luomakunta
suruvaippansa saa

Keväällä 2010 taisi tosiaan iskeä hyvin harmaa takatalvi. Muistan sen hyytävän kylmän rännän.

10 kommenttia:

  1. Huhtikuu on kuukausista julmin... mistä tämä on tuttu?
    Kevättälvella syntyneenä olen mietiskellyt sitäkin, että oliko äidilläni babyblues syntymäni jälkeen.
    Vaikka olenkin oppinut nostamaan katseeni likaisista hangista valoon, viihdyn paremmin syksyn värikkyydessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olin aina ennen selkeästi enemmän syysihminen, mutta jostain syystä nykyään kevät tuntuu omemmallta kuin ennen - kaikista asioista huolimatta.

      Olen kans kuullut tuon sanonnan, huhtikuu on kuukausista julmin. Mutta en kyllä yhtään tiedä mistä se tulee... mutta välillä tuntuu, että siinä on perää, vaikka yhtä aikaa huhtikuu tuntuu paljolta muultakin.

      Poista
  2. Hei! Kutsun sinut mukaan 20.4. Oulun keskustassa järjestettävään Käsityöbloggaajien ompelulani-tapahtumaan. Lisätietoa aiheesta http://www.katoppa.fi/tapahtumat/?x152832=169535

    Siellä voi ompelun lisäksi vaikkapa neuloa tai virkata. Tai ihan vaan tutustua muihin käsityöihmisiin. Tervetuloa mukaan muutkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kutsusta, näin jälkikäteen. Anteeksi kun en muistanut aiemmin jo reagoida tähän. Olisin kyllä mielelläni tullut, kuulosti tosi mielenkiintoiselta tapahtumalta, mutta minulla oli vähän jo muita suunnitelmia eiliselle. Toivottavasti joskus toiste järjestetään tuollainen uudestaan. :)

      Poista
  3. Hei!

    Päädyin Hearts&Minds blogin kautta tänne. Tiedustelen, onko sinulta mahdollista tilata työtä?

    Nimimerkillä, rakastuin tekemääsi neuletakkiin Heats&Minds blogissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kuulla, että neuletakki miellyttää! Minulla on juuri tekeillä toinen sellainen, tällä kertaa itselleni, ja (toivottavasti) pian on tulossa neuleohjekin myyntiin.

      En ota tilaustöitä vastaan, koska ne vievät niin paljon aikaa. Houkutus olisi toki suuri, kun tykkään neulomisesta ja on kiva neuloa sellaisille, jotka arvostavat työn tulosta. Aikaa tekemiseen vain tosiaan menee sen verran paljon, että hinnasta olisi varmasti vaikea saada molempia osapuolia miellyttävää. :/

      Ohje on kuitenkin tosiaan tulossa. Jos et itse innostu neulomaan, kannattaa kysellä vähän kavereilta tai tutuilta, olisiko heissä kiinnostunutta tekijää.

      Mutta kiitos vielä, että kysyit! Et arvaakaan, miten paljon mieltä lämmittää kuulla, että pidät villatakista. :)

      Poista
  4. On kummallista miten asioilla on tapana sattua samoihin aikoihin, eri vuosina. Omalla kohdallani moni mieleenpainunut asia on tapahtunut syyskuussa, ja myös minulla yksi niistä on veljeni kuolema.
    Usein myös ikävät asiat kasaantuvat samalle ajanjaksolle. Onneksi kuitenkin harvemmin näin.
    Elämä on ihmeellistä ihan kaikin puolin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kaikki nuo samoihin aikoihin eri vuosina tapahtuvat suuret asiat voivat toki olla ajankohdaltaan sattumaa - luultavasti ovatkin. Mutta siitä huolimatta se tietyn ajanjankson latautuminen monilla asioilla tuntuu merkitykseltä. Se on tosiaan osa sitä omaa tarinaa.

      Elämä on kyllä tosiaan ihmeellistä, niin hyvässä kuin pahassakin. Osanottoni veljesi kuolemasta, olipa siitä vähän tai kauan aikaa. Toivottavasti elämä tarjoaa sinulle myös paljon hyviä asioita!

      Poista