torstai 9. toukokuuta 2013

Carpe diem! Tee se neulomalla. (Tai tee se niin kuin haluat.)

Meditointi. Olen kuullut siitä olevan elämässä hyötyä. Olen aika ajoin melkein ollut yrittämäisilläni sitä. 

Muistan kuinka joskus lapsena kuuntelin ihmeissäni, kun äiti kertoi olevan ihmisiä, jotka osaavat olla ajattelematta mitään. Miten se on muka mahdollista, minä kysyin. Silloin se tuntui täydelliseltä mysteeriltä. Taidolta jota normaali ihminen ei voisi tavoittaa. Yritin. Ehkä kaksi sekuntia. Ei siitä tullut mitään. 

Myöhemmin olen ymmärtänyt, että en ollut aivan täysin väärässä. Ilmeisesti meditointi ei ole ajatusten pause-nappi. Ilmeisesti se on sitä, että ajatusten antaa virrata ilman että yrittää tarttua niistä mihinkään.

Uusi käsitykseni meditoinnista kieltämättä parantaa sen lähestyttävyyttä. Ei se ehkä olekaan epäinhimillisen vaikeaa. Kenties se on jopa ihan mukavaa. 

En minä silti ole vieläkään oikein meditoinut. En ole koskaan saanut päätettyä että nyt. Nyt minä en mieti mitään vaan annan ajatusten virrata päästäen ne lipumaan ohi ottamatta niitä syyniin.
 

Eilen luin Flourish-blogista Outi Rinteen tekstin meditoinnista. Onko pakko meditoida? kysyi otsikko. No niinpä! Ja niinhän siellä sitten sanottiin. Että ehkä ei. Koska ei ihminen voi pakottautua meditatiiviseen tilaan. Ja sitä minäkin mietin. Että en minä kellosta katso sitäkään, milloin juodaan vettä. Pitäisikö sitten päätös meditointihetkestä tehdä vaikka ei olisi sellainen olo?

"Pohjimmiltaan todellinen sisäisen rauhan kokemus syntyy yrittämättä. Se voi tapahtua täysin spontaanisti silloin, kun teemme jotain, joka tuottaa irtaantumisen huolehtivien ajatusten oravanpyörästä, tunteen syvästä rauhasta ja energisoivasta onnellisuudesta."
 
Tämä yhdisti päässäni kaksi ajatusta. Jokin aika sitten aloin pohtia neulomisen rytmiä. Sitä mekaanista tapahtumaa. Joskus kun neule on oikeanlainen, kun hetki on oikea, kun minä olen sopivasti itselleni läsnä... neulominen alkaa ikään kuin virrata. Kuulostaa ehkä typerältä. Mutta siltä se tuntuu. Kädet saavuttavat tietyn rytmin, ja vaikka harvemmin koko kehon kanssa riuhdon, (sitä tapahtuu lähinnä silloin kun hermo on mennyt ja purkaminen pitää suorittaa kiukkuisen suurieleisesti), tuntuu liike ja rytmi koko silti kehossa. Sitä ikään kuin sulautuu itse osaksi liikettä. Ja ajatukset alkavat tulla ja mennä, en hetken päästä muista tai edes yritä muistella, mitä äsken ajattelin.

Vielä hitusen voimakkaampia hetkeen tempautumisia on sattunut musiikin kanssa. Niitä hetkiä on tullut vastaan harvemmin, mutta ne ovat jostain syystä olleet vielä intensiivisempiä. Koko keho on virittäytynyt kuuntelemaan ja kokemaan. Kaikki ajatukset ovat tuntuneet kuin pois pyyhkäistyiltä. 
 
Viime päivinä olen arvellut senkin olevan jotenkin liitoksissa rytmiin. Ainakin osittain. Ja sitten tajusin samaa tapahtuvan joskus esimerkiksi kävellessä. Kun liikkeeseen tulee rytmi, joka vie itse itseään eteenpäin.
 
Nyt mietin, ovatko nuo hetket olleet meditointia. Vahingossa. Usein niiden jälkeen olen tuntenut oloni kevyemmäksi. Olen myös kaivannut niitä silloin kun ne ovat olleet pitkään poissa. Jälkeenpäin, niinä hetkinäkin, olen mieltänyt ne ihan vain nauttimiseksi. 

Ehkä luovun koko meditoinnin aloittamisen yrittämisestä. Ehkä keskityn rauhoittamaan itselleni neulomishetkiä, kuuntelemaan pysäyttävää musiikkia, käymään ulkona. Ehkä minulle sopii paremmin se vanha ajatus hetkeen tarttumisesta. Tarttumisesta rytmiin.

14 kommenttia:

  1. En tiedä meditoinnista, mutta tuo lanka on Herkku!

    VastaaPoista
  2. Kun on kunnon flow päällä ja lanka vaan virtaa sormissa samaan tahtiin ajatusten kanssa, niin kyllä se on aika "medineulontaa" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Ei sitä ihan aina saavuta neuleeseen tarttuessaan, mutta hyvin usein neulominen on juuri tuota.

      Poista
  3. Minulle neulonta on aina edustanut erinomaista meditointia! Eikös jotkut mietiskele niiden rukoushelminauhojen kanssa - mielestäni ihan vastaavaa touhua on se, kun neuloo jotain mihin pitää oikein keskittyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta joskus sellaisen neulominen mihin ei tarvitse keskittyä voi sekin olla aika meditatiivista. Kun kädet vain toimivat ja ajatukset rauhoittuvat. Mutta juu, miksei vähän niin kuin rukoushelminauhat, totta.

      Poista
  4. En ole sitä osannut sanoiksi pukea, mutta kyllä - käyn kävelemässä tai neulon saadakseni ajatukseni järjestykseen. Välillä sitä oikein kaipaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin, molemmat ovat tietynlaista nollaamista. Ei nyt aivotonta, mutta sellaista että ajatukset pikkuhiljaa vähän rauhoittuvat.

      Poista
  5. Minä olen kyllä ajatellut neulonnan olevan meditointia. En ole varmaan koskaan niinkään miettinyt sitä, miten pitäisi meditoida. Vaan olen ajatellut, että meditointi on rauhoittumista, keskittymistä ja rauhan löytämistä. Ja sitähän se neulonta tekee?! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän se tosiaan parhaimmillaan tekee. Keskittyminen auttaa tietynlaisen flow-tilan saavuttamista. Siksiköhän neulomiseen on jäänyt niin koukkuun?

      Poista
  6. Minä myös pidän neulontaa meditatiivisena.

    WM värissä Frühling?

    VastaaPoista
  7. Itse koen neulonnan flown terapiana. Irtiottona arjesta. Irtiottona kaikesta. Samoin on kehräämisen kanssa:-) kun tuntee kuidun juoksevan sormien välistä ja rukki surruttaa.. silloin mielen täyttää rauha. sellainen jonka muuten saan aikaiseksi vain juoksemalla pitkään. Juoksun aiheuttaman rauhan saavutan vasta tunnin (n10km) juoksemisen jälkeen, mutta rukilla/puikoilla samaan tilan pääsee välillä alle 10 minuutissa. Tehokastakin nuo käsityöt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tehokasta rauhoittumista! :D

      Kehräämisen kanssa on tosiaan varmasti sama. Värttinällä kehrätessnäni en ole suinkaan aina päässyt tuohon flow-tilaan, mutta voisin kuvitella, että rukin kanssa se käy useammin. Olisipa vain ihana jonain päivänä omistaa rukki!

      Poista