Reissun jälkeen: lankaa ja neuleita!

Jeesh, olin lomalla! Se oli oikein mukava, vaikka loppuikin lyhyeen. Kiitos migreenin, piti aika paljon aiottua aikaisemmkin suunnatta kotiin. Ja eilen piti sitten mennä töihinkin, koska kukaan muukaan ei tunnu juuri nyt olevan terve.

Reissatessa tein lankaostoksia. Kävin tutustumassa Titityyhyn ja alennusten villitsemänä hankin pari ennestään tuntemattomampaa tapausta.

Entäs reissuneule sitten? Eräs sukka on ollut vailla paria jo jonkin aikaa. Se oli reppana unohtunut käsityökorin pohjalle. Nyt sattumalta törmäsin siihen ja päätin, että eiköhän sille pidä tehdä kaveri. Tosin meinasi se jäädä kotiin.

Autossa käyty keskustelu muutaman rivin neulomisen jälkeen:

"Onpa hyvä, että otin neuleen mukaan!"

"M-hm."

"Meinasin nimittäin jättää sen kuitenkin kotiin."

"Oho! Mitä? Miksi?!"

"No mä aattelin, että en mä varmaan tarvi nyt semmoista."

"No olipa kummallisesti ajateltu!"

Joillakuilla suvussani on huhujen mukaan taipumus pakata liikaa tavaraa mukaan. Joillakuilla näyttää taas olevan taipumus pakata liian vähän ja ainakin jättää kaikki olennainen kotiin, koska jossain kumman mielenhäiriöissä sitä unohtaa oman peruspersoonallisuutensa ja kaikki muutkin ominaisuutensa. Esimerkiksi taipumuksen paleluun.

Kotiinpaluukin oli loppujen lopuksi mukava. Täällä sentään odotteli kehruuprojekti. Puolet on nyt kerrattu, kasteltu, kuivattu ja vyyhditty. Puolet odottelee vielä värttinällä. Valmistuminen on vähän hidasta, kun jaksamista ja voimia ei oikein ole, mutta kyllä se siitä etenee. En vain malttaisi odottaa... katsokaa nyt miten ihanaa lankaa siitä on tulossa!

Pari päivää sitten kutsuin serkkuni kylään ja yritin tehdä hänet kateelliseksi tällä vyyhdillä. Ei se kyllä häneltä ihan henkeä salvannut niin kuin olin odottanut... mutta sain sentään pari ihan säällistä kehua kalastettua. On se sekin jotain.

Kun nyt kerta matkan aikana tulin tehneeksi keskeneräiset perussukat valmiiksi, oli eilen sitten pakko aloittaa heti uudet. Töissä eräs lanka on huudellut minulle hyllyltä jo pidempään ja ei se auttanut kuin taipua pakon edessä. Ja mitäs elämä olisikaan ilman keskeneräisiä perussukkia? 

Ohut, ohuempi, hups...

Olen vihdoin viimein päässyt kehruuni kanssa kertausvaiheeseen. Pari päivää sitten otin kehrätessä kunnon loppukirin ja posottelin ensikertalaisen kärsimättömyydellä ison loppusatsin kerralla loppuun.

Nyt kerratessa minulle on alkanut valjeta, miksi tässä kehruuprojektissa on mennyt niin turkasen pitkään. Nämä säikeethän ovat kuin ompelulankaa! Eivät ihan koko ajan, alussa ja ilmeisesti lopussakin on vähän paksumpaa, mutta kaikki miljoonat metrit tuossa välillä ovat melkein kuin hämähänkin verkkoa. Graaah.

Muistaakseni Tuulia joskus sanoikin, että vähän turhankin ohuen kehrääminen on tyypillistä aloittelijalle. En tiedä onko oman mieleni perukoilla piillyt ajatus siitä, että 100 g paksua lankaa ei riitä mihinkään. Ehkä. Mutta enemmänkin kyse on ollut kuitenkin siitä, että tämä kuitusekoitus vain lähti näpeistäni koko ajan ohuempana ja ohuempana. Kierrettä sai pistää mukaan reippaanlaisesti ja toki siitäkin huolimatta säie pääsi aika monta kertaa katkeilemaan.

No, nähtäväksi jää, miten monta metriä tähän lankaan nyt kertauksen jälkeen loppujen lopuksi tulee. Ainakin koin hienoisen pettymyksen, kun eilen pari tuntia kerrattuani tajusin, että lanka ei olekaan vielä ihan samantien valmis. Pahus.

Juuri nyt

Joskus on vaikea valita...

Virtausta

Hengissä! Olokin on tänään ihan kohtuullinen, niin että jätän tällä kertaa migreenivalitukset väliin. (Mikä pettymys, vai mitä?) Olen saanut ihan kohtuudella neulotuksi nyt parina päivänä ja muuttelin tässä juuri huvikseni vähän blogin ulkoasuakin. Tai siis lähinnä rakennetta. Siirsin sivupalkin tuonne oikealle, jostain syystä se alkoi yhtäkkiä tuntua jotenkin raikkaammalta ja selkeämmältä vaihtoehdolta. Liekö kyse vain siitä, että mieli kaipaa aika ajoin uudistamista, vai kenties siitä, että vasemmalta oikealle lukusuunta jotenkin vaikuttaa siihen, missä haluaa kaiken tilpehöörin olevan.

Niin joo, lisäsin sivuun nyt neuleohjeenikin. Kuvat ovat toisaalta kiva muistutus itselleni omista aikaansaannoksistani, toisaalta osa itseni esittelyä satunnaisille blogiin eksyjille. Kuvat ovat samalla linkkejä ohjeisiini, mikä on kätevää. Ainakin jos tarvitsee löytää ohjeet nopeasti. (Omalta koneelta ne eivät todellakaan löydy alta aikayksikön.)

Olen tässä viime kevään aikana mallitilkkuillut Sekaisin silmukoista -blogin projektia varten. Siellä minulla on meneillään neulemallin suunnittelu ja toteutus yhdessä ystäväni Hearts&Minds -blogin Sannan kanssa. Noin miljoonasta eri syystä projekti on valitettavasti hidastellut ja yhdeksi syyksi lisättäköön, että jotenkin oudosti minusta ei tunnu yhtä luontevalta kirjoittaa kaupan blogiin kuin omaani. Lumoava Lanka on kylläkin minulle jo melkein kuin toinen koti ja haluan ehdottomasti edistää sen toimintaa, kehittää, rakentaa, mainostaa ja markkinoida. Mutta on yllättävän vaikeaa kirjoittaa kahteen blogiin.

Jospa tämä villatakiksi muotoutunut projekti pääsisi kuitenkin nyt vihdoin kunnolla vauhtiin, sopivasti näin kesällä lämpimien säiden viimein alettua. Tyypillistä, että juuri nyt kaikki solmut tuntuvat aukeavan ja padot murtuvan. Mutta niin se vain on, että nyt jokin lähti virtaamaan. Ja tietysti, onpahan villatakki mitä luultavimmin syksyllä sitten valmis. Se olisi sentään oikein ajoitettu.

No, on tässä itse asiassa ehtinyt talven aikana kaikenlaista tapahtua. Sannan ja minun aikatauluongelmista huolimatta olemme vähän ehtineet palaveerata ja valita mallin, neulepinnan ja sen semmoista. Tuloillaan on raglanhihainen, ylhäältä alas neulottava villatakki. Ja väristä, jota en ikinä olisi tullut ajatelleeksi jos olisin ollut itselleni valitsemassa, mutta johon nyt olen yllättävän ihastunut. (Arse-väri, sanoisi Soile varmaan.)

Neulesuunnittelu on minusta mielettömän kivaa, mutta se aloittaminen on aina kamalan vaikeaa. Etukäteen märehdin sitä, kun kuitenkin lasken väärin, kokeilen jotain mikä ei onnistu ja osoittaudun tyhmäksi. Ja joudun aloittamaan alusta. Mutta sitten kun olen oikeasti aloittanut, ei muutama takapakki lannista minua, eikä oikeastaan juuri edes kiinnosta. Kun olen päässyt tekemisen vauhtiin, katson epäonnistuneet kokeilut oppimiseksi ja saatan saada niistä uusia ideoita. Loppujen lopuksi tunnen olevani omimmillani, omana itsenäni. Tunnen, kuten jo ilmaisin, että jokin lähtee virtaamaan.

Itsehoitosuunnitelmia

Viimeaikainen jatkuva migreenikohtauksista kärsiminen on pistänyt miettimään omaa kehoa ja koko elämää. Lienee sanomattakin selvää, että jatkuva toimintakyvyttömyys ja huono olotila pistävät välillä mieltä matalaksi ja suorastaan kyseenalaistamaan koko elämän pointin. Toisaalta migreenistä huolimatta olen suurimmaksi osaksi ajasta aika positiivisella mielellä. Jo jonkin aikaa sitten havahduin siihen, että olen itse asiassa aika ratkaisukeskeinen ihminen - niin kuin haluankin olla. 

Kesäkuinen auringonlasku parin päivän takaa.

Nyt olen sitten taas käyttänyt aikaa netin selailuun ja erilaisilla hakusanoilla googletteluun. Koitan löytää muiden kokemuksia migreenistä ja esimerkiksi ruuan ja liikunnan vaikutuksista siihen. Liikunnan suurin ongelmahan on siinä, että tällaisena aikana, jona ennakko-oireet ovat lähes koko ajan päällä, kaikki liikunta provosoi migreeniä. Juuri siksi jooga on alkanut tuntua koko ajan ihanteellisemmalta harrastukselta. Sekin on liikuntaa, mutta se on parhaimmillaan hyvin rauhallista niin ettei pään tarvitse kestää kovaa heilahtelua ja hytkymistä. Veri lähtee liikkeelle, mutta ei ihan niin pahasti, että silmissä pimenee ja päässä kuuluu kohinaa.

Ensi viikolla aion yrittää jollain keinolla saada raahattua itseni joogatunnille. Se on ollut tarkoituksena jo pari edellistäkin viikkoa, mutta migreenin takia ei ole onnistunut. Tänään on ollut kuitenkin lähes siedettävä olo ainakin suurimman osan ajasta ja toivon, että ensi viikolla minulla on jo mahdollisuuksia. 

Ruokavaliogoogletteluista ei ole vielä ollut ihan kauheasti apua. Tiedän, että punaviini, juustot ja suklaa on listattu vältettäviksi monessa paikassa, mutta paitsi että en nuista juuri mitään kovin usein edes suuhuni pistä, en ole myöskään omakohtaisesti huomannut mitään yhteyttä niiden ja migreenin välillä. Suolainen ruoka tuntuu puolestaan monesti kohtauksen alussa vähän helpottavan oloani, mutta ihan kamalasti en haluaisi suolaakaan kehooni pumpata. Onhan se tarpeellinen aine, vaikka jotkut muuta kuvittelevatkin, mutta en usko, että sen syöntiä kannattaa liioitella. 

Ruuan suhteen ratkaisuni tähän hätään on koittaa vain lisätä kasvisten syöntiä. Ja syödä vitamiineja. Juuri muuta en nyt keksi. Superruokia voisi tietysti kokeilla, kyllähän niiden väitetään parantavan vähän kaikki sairaudet. Olen vain itse vähän skeptinen. Mutta ehkä alan olla jo siinä pisteessä, että otan kohta kaikki keinot käyttöön. Eihän sitä tiedä, mistä se apu löytyy.

Toivottavasti näistä keinoista on nyt edes pienesti apua. Jos jollakulla on antaa lisää vinkkejä, otan ne ehdottoman kiitollisesti vastaan.

Eriparivillasukat

Viikonloppu. Kesä on harmaa niin kuin tähänkin asti. Oloni ei ole mikään parhain, mutta tällä hetkellä nautiskelen siitä, että jaksan istua. En tiedä, onko blogi oikea paikka valittaa turhautumistaan migreeniin, niin että jätän pidemmät ininät väliin. Pieni valittaminen kuitenkin sallittakoon, kun viime päivien sisältönä on ollut lähinnä huono olo. Tosin olen jaksanut emännöidä yhden Silmukkaseuran torstaina ja ex-kämppikseni oli täällä yhden illan, yön ja aamun pitämässä minulle seuraa, mikä on ollut oikein mukavaa.

Nyt sitten kuvailin aikani kuluksi parit sukat. Tosin en jaksanut vetää niitä jalkaani ja alkaa kieppua ihmeellisissä asennoissa, jotta saisin edes jossain määrin järkevän näköisiä kuvia. Olen myös alkanut huomata tiettyä hitaanlaisuutta kuvien otattamisessani, niin että luultavasti parempi esitellä tällaisia kuvia heti kuin mukamas parempia kuvia puolen vuoden päästä. 

Bexit valmistuivat keskiviikkona. Ne etenivät kyllä todella vauhdikkaasti ottaen huomioon, että suurimmaksi osaksi ajasta en ole jaksanut juuri neuloa. Ilmeisesti näiden kanssa oli innostus korkealla ja jokainen neulomiskykyinen heti tuli hyödynnettyä.

Charlottat sen sijaan etenivät hitaasti. Aloitin ne kai joskus maaliskuussa tarkoituksenani viedä ne töihin mallikappalesukiksi. Kolmas kerta sanoo kenties toden, mutta saman mallin neulomisessa se myös ehkä vähän vie innon. Ei Charlottaa siis ihan vähään aikaan, sen voin sanoa. 

Näiden sukkien kuvaaminen yhdessä todisti taas erään asian. Vihreä ja violetti on ihana pari! Tai vihreä ja violetinpunainen. Minulla on ollut jo pidempään varattuna langat vihreä-viininpunaiseen mekkoon, mutta sen aloittaminen on koko ajan lykkääntynyt. Tämän kesän tavoitteenani on saada se ainakin kunnolla aluilleen. Tosin minulla on tälle kesälle ehkä vähän liikaakin neulomistavoitteita. Kuinka realistista on neuloa mekko ja pari villatakkia kesän aikana? Varsinkin kun jotenkin automaattisesti aloitan aina uudet sukat entisten valmistuessa. Ja ottaen huomioon sen, että sitä neulomisaikaa tuntuu terveydellisistä syistä olevan kohtalaisen rajatusti. Vaan pitäähän sitä ihmisellä nyt tavoitteita olla!

Tarkempia tietoja sukista voi halutessaan käydä katsomassa Ravelrystä, sieltä löytyvät niin Bexit kuin Charlottatkin. Jos joskus intoudun ottamaan lisää kuvia, saatan rustailla tänne jotain vähän valaisevampaakin. Nyt joudun menemään taas hetkeksi lepäämään.

Epäonnistuneet otokset ja pikkuasioihin takertumista

Tänään olen liikkeellä puhtaasti inisemismielessä. (Tästä postauksesta ei kuulkaa selvitä ilman kursiivia.) Ärsyynnyin erään artikkelin yhdestä lauseesta yllättävän paljon ja aion avautua siitä täällä. Samalla esittelen Rocky Coast Cardiganini epäonnistunein kuvin. Enjoy!

Ensinnäkin siitä Rocky Coastista. Minulla oli hienot suunnitelmat, miten stailaan itseni tajunnan räjäyttävän upeaksi pukeutumalla sävy sävyyn ja laittamalla ihanan Lilja-kukkaseni hiuskoristeeksi. Suunnitelma kariutui kuitenkin olennaiseen seikkaan, sillä juhannusaattona mummolassa tätini PÖLLI minun Liljani. Tosin hän oikeastaan maksoi siitä ja minä oikeastaan suostuin diiliin, joskin vähän hitaasti lämmeten. Eräät täällä väittävät sitä siksi kutsuttavan kaupankäynniksi. Minä kuitenkin kutsun sitä pöllimiseksi.

Loppujen lopuksi valokuvat takista otettiin sen kummemmitta esivalmisteluitta. Koska minulla oli eilen serkkuni kanssa treffit Lumoavassa Langassa ja koska joka tapauksessa pistin Rocky Coastin lähtiessä päälleni, päätin riistää sukua ja käyttää serkkutyövoimaa valokuvien ottamisessa. Nappasin kameran mukaan ja pakotin Essin läheiseen puistoon kuvailemaan. Ikävä vaan, että en tällä kertaa ollut ihan nero...

Olen koittanut opetella järkkärini käyttöä välttelemällä automaattia ja ihan vain kokeilemalla erilaisia asetuksia hatariin taustatietoihini pohjaten. Se on ihan mukavaa ja opettavaista touhua, mutta ei kovin kätevää silloin, jos joku muu on kameran takana. Jos kuvaaja ei tunne kameraa ollenkaan eikä ole kovin perehtynyt touhuun, pitää kuvattavanakin ollessa käydä itse kokeilemassa säätöjä. Se ei toimi.

Vasta sitten jälkikäteen tajusin, että hei, on siinä kamerassa automaattikin, nuija. Mutta ei se mitään. Onpahan esitellä sentään jotakin, joskin vain sumeita otoksia. Ensimmäinen kuva on koko kuvasarjan paras. Ja siitä sentään näkee, miltä takki päälläni suurin piirtein näyttää.

Toinen blogiin valikoitunut kuva kuuluu kategoriaan päiväni muotibloggarina. Hitsi, olen itse asiassa luonnonlahjakkuus! Jalat sisäänpäin käännettyinä, kasvot vähän alaspäin... menee täydestä kuin väärä raha.

Sitten vielä vähän lähikuvaa... joka ei ole ollenkaan tarkka.

Ja vielä selitys sille, miksi suurin osa kuvista meni pilalle. Käsiä voisi toki pitää ihan paikallaankin.

Minulla tulee jostain syystä mieleen Asterix-sarjakuvat. Niissä aina käsien huitomiset on kuvattu tähän tyyliin. Paitsi muotibloggaajana, minulla olisi voinut olla mahdollisuus uraan sarjakuvasankarinakin. Vaikka Obelixina.

Koska kuvatkaan eivät ole mistään kotoisin, en vaivaudu menemään takin neulomisen tarkempiin yksityiskohtiin. Palaan tämän kanssa asiaan sitten kun on jotain mitä oikeasti esitellä. Ja ylipäänsä keskittymiskykyä.

Sitten siihen minua raivostuttaneeseen artikkeliin. Itse juttu oli ihan hieno ja oikeaa asiaa, kyseessä on nimittäin Talouselämän Kudo työhuolesi pois. Lankakaupassa työskentelevänä ihmisenä kuitenkin särähti aika pahasti silmään väite: "päälle pitää saada jotakin sellaista, mitä muilta ei löydy. Varsinkin nuoret miehet ovat heränneet tähän trendiin. On coolia pitää päässä itse tekemäänsä pipoa."

Varsinkin nuoret miehet...? Tiedän, että joitakuita ärsyttää ihan jo se, että viimeiset kymmenen vuotta jokaisessa neulomista käsittelevässä jutussa on mainittu virkkaavat pojat. Tässä minua ei kuitenkaan häirinnyt se. Ilmeisesti se sitten on kovinkin uutiskynnyksen ylittävä asia, kun 2000-luvulla kaikki ihmiset eivät harrastuksissaan noudatakaan perinteisiä sukupuolijakoja.

Ei, minua ärsyttää ihan vain väitteen harhaanjohtavuus. Miten toimittaja voi väittää, että varsinkin nuoret miehet ovat heränneet trendiin? Olen nyt ollut myyjänä lankakaupassa kaksi vuotta, ja sinä aikana olen myynyt langat kolmelle sellaiselle miesasiakkaalle, jotka eivät ole olleet ostamassa niitä jollekulle elämänsä naisista. Yksi näistä kolmesta miehestä aikoi tehdä ostamastaan langasta itselleen pipon. Yksi valitsi langat villatakkiin. Yksi osti sukkalangan - ainiin, ja hän ei ollut nuori mies. Ihan keski-ikäinen. 

Minua jotenkin ottaa päähän tässä se, että neulomisen ja yleensä käsitöiden ympärille rakentunut valtava ilmiö on täynnä monia isoja ja upeita juttuja, kuten vaikka sosiaalinen verkostoituminen, kotimaisen ja ajanmukaisen neulesuunnittelun lisääntyminen ja todella vaativien taitojen laajalle leviäminen ja räjähdysmäinen edistyminen - ja sitten tästä kaikesta poimitaan esille se, että muutama poikakin on innostunut tekemään pipon. Ja siitä keksitään käyttää ilmaisua varsinkin. Ai varsinkin?!

Varsinkin?!?

Puuh...