Kesäkissa ja villavuori

Tässä kesässä on kyllä jotain erinomaisen hämmentävää. Kevään suurin yllätys taisi olla, miten kesä vain alkoi.

Kesän tullen on oikeastaan aina tuntunut oudolta, että ovesta voi lähteä ulos tuosta vain, ihan ilman itsensä varustamista ja satoihin huiveihin kääriytymistä. Kengät vain jalkaan. Tai sitten ei niitäkään. Tänä kesänä tuo tunne on ollut vielä tavallistakin kummallisempi. Kun kaikki alkoi niin äkkiä.

Monilla ihmisillä on piintynyt käsitys siitä, että neulominen ei kuulu kesään. Ei toki tarvitse kuuluakaan, mutta minä ja ystäväni olemme aivan tyytyväisinä istuneet ulkosalla rupattelemassa, villaa ja silkkiä sylissämme. (Tosin sinä silkin neulojana vähän ihmettelin, miten villavuoren alle ei muka tukehdu.)

Juttelimme villatakkien istuvuudesta. Diplomaattinen sukulainen nousi ylös jonkin aikaa kuunneltuaan ja sanoi: "Tuo keskustelu on varmasti teistä mielenkiintoista, mutta minä menen sisälle."

Kummallista kun ei meidän jutut kiinnosta.

Eräs kesäkissa sentään jaksoi seuraamme hetken. Tai sitten oli vain helteestä niin väsynyt, että ei jaksanut mennä poiskaan.

Jopa niinkin väsynyt, että kerrankin sain jostakin kissasta räpsittyä useamman kuvan. Ja niinhän se menee, että jos kissasta saa otettua sen sata kuvaa, ehkä yksi tai kaksi saattavat onnistua.

Jostain syystä kissoilla ei ole minkäänlaista työmoraalia tai valokuvamallin ammattiylpeyttä. Ne eivät epäröi kääntää kameralle takamustaan. Siveellisyydestä ei kannata yrittää edes haaveilla.

Kesäkissa ei puhtaudestakaan paljon piittaa...

Minun neuleeni edistyi auringossa mukavasti. (Tai varjossa oikeastaan. En kaipaa auringonpistosta tai melanoomaa, niin että jos on vaara jumittaa johonkin, kuten neuleen kanssa yleensä on, ei sitä kannata tehdä suorassa auringon paahteessa.)

Kun esittelin keskeneräisen työni eräälle toiselle diplomaattiselle sukulaiselleni ja näytin mikä väri on tulossa ensimmäiselle kaveriksi, kysyi hän: "Onko sinulla muita vaihtoehtoja?" Hmm.. no ei ole. Kiitti, mummi.

Junassa minua kehuttiin siitä, miten on mukava nähdä nuoren ihmisen kädet työssä. Olin erittäin otettu siitä, että minua pidettiin nuorena. Kun ei kerta enää kysytä papereitakaan missään. (Alkoholin ostamisesta on mennyt maku. Melkein alkaa epäillä, kannattaako enää edes vaivautua.) 

Kyllähän tämä kesä on kivaa aikaa. Mutta olen silti sitä mieltä, että saisi vähän sataakin. Rankkasateissa on tunnelmaa. Erityisen paljon silloin, jos sellainen yllättää kesken pyöräilyn. Myönnän tosin nauttivani vähän vähäisemmästäkin määrästä sitä tunnelmaa.

Torstai-illan tosiasioita

Olen aivan murtunut. Yksi pieni elefantti on kadonnut.

Lempisilmukkamerkkini. Miuh...

Toinen havainto tälle iltaa on, että vaikka BC Garnsin Soft Silkiä on aiemmin ollut oikein mukava neuloa, on siihen taas pitkän villakauden jälkeen totuttelemista. Se tuntuu vielä niin kummalliselta, nihkeältä ja narskuvalta. Tiedän että tuntuman saamiseen menee hetki. Ja jos nyt rehellisiä ollaan, en ole vielä kovin pitkällä...

Toisin sanoen ensimmäinen kerros silmukoiden luonnin jälkeen on meneillään. 

Minäkö kärsimätön...

Totta puhuen, vaikka ehkä vaikutankin vähän valittavaiselta, minulla on oikeastaan ihan mukavaa. Valoisat illat ja lintujen äänet, niissä on sitä jotain. Juuri nyt, nihkeydestä ja totuttelusta huolimatta, saan taas nauttia uuden neuleprojektin hurmasta. Siitä että tietää kohta saavansa vauhtiin jotain oikein uutta ja hienoa. Jos hyvin käy, tästä tulee kesämekko. Jos ei käy ihan niin hyvin, tästä tulee syys- tai talvimekko. Ja jos vastaan tulee tuulen muutos, ehkä tästä ei tule edes mekko. Jotain tulee.

Minulle iski muuten uudistusvimma. Huomasiko kukaan?

Onko se lintu? Onko se lentokone..?

Nyt kun olen läpättänyt Project Nelliinan taustoista jo oikeastaan useammankin postauksen verran, olisi varmaan korkea aika päästä itse asiaan. Mitä oikein onkaan tarkoitus toteuttaa? Onko se lintu vai onko se lentokone? 

No pysytään vielä ihan vaatteissa kuitenkin, vaikka tyylin vapaudesta onkin ehditty jo vauhkota. Katsotaan sitten seuraavalla kerralla.

Olen kertonut, että suunnitelmaan kuului vaatteen ideointi yhdessä Nelliinan kanssa. Loppujen lopuksi minun osuuteni ideointipuolella on jäänyt aika vähäiseksi, tai ollakseni aivan rehellinen, peräti olemattomaksi. Vaikutti suorastaan siltä, kuin visio neuleesta olisi ollut valmiina, se kun tuli kuin tykin suusta saatuani prosessin kulun selostettua. (Ehkä Nelliina on meedio, joka on jo pidempään tiennyt suunnitelmistani, niin että on voinut ideoida rauhassa jo etukäteen?)

Nelliinan selostuksen ja esimerkkien avulla piirtelin luonnoksen, joka nyt on sitten projektin lähtökohtana. Minun haasteenani on saada homma toimimaan, ja ehkä niin, että oma kädenjälkeni lopputuloksessa näkyy.

Suunnitelmissa on hame, Nelliinan tyylisesti pönkkä sellainen. Erikoisuutena siinä on muunkin materiaalin kuin langan käyttäminen - idea joka sytytti minut heti sen luettuani.

Arvelimme tyllin olevan hyvä aikaansaamaan vähän läpinäkyviä raitoja hameeseen. Testailemallahan sen sitten näkee ja jos ei onnistu, pitää kokeilla jotain muuta. Mutta tästä sitä siis lähdetään!

"Kehtaan aivan varmasti"

Jos minun pitäisi kertoa yhdellä lauseella, miksi halusin päästä suunnittelemaan vaatteen juuri Nelliinalle, paras olisi oikeastaan siteerata häntä itseään. Nimittäin ei niin kovin kauan sitten eräässä hänen postauksessaan todettiin ykskantaan: "Muodikkuusaste ja muiden mielipiteet painavat omassa kupissani luokkaa ei yhtään."

Kuva täältä.

Oikein sanottu!

 

Olen itse erityisen herkkä turhille säännöille ja normeille enkä ymmärrä miksi täysin kulttuurisidonnaisia ja perustelemattomia käsityksiä pidetään pyhänä totuutena. (Miksi tyttövauvalle neulotaan vaaleanpunaisesta ja pojalle vaaleansinisestä? Miten pinkki on muka tyttöjen väri? Värinormit ovat joskus olleet aivan toisenlaiset, miksi ne nyt olisivat siis luonnollisia ja oikein?) Kaikesta kapinoinnistani huolimatta niin vain minäkin yllätän itseni usein ajattelemasta jonkin ihmeellisen normiston kautta.

Ihailen siis todella Nelliinan asennetta tyyliratkaisuissa. Moni, kuten minä, saattaa ajatella samalla tavalla, mutta ei kuitenkaan osaa, uskalla tai jaksa tuoda ajatuksiaan julki pukeutumisessaan. (Tai sitten se pukeutuminen ei nyt vain kiinnosta niin paljon, että ajatuksia tulisi sitä kautta ilmennettyä.)

 

Kuva tästä postauksesta.

Neulesuunnittelulle pidän Nelliinan asennetta ja tyyliä (käykää tsekkaamassa) mitä parhaimpana lähtökohtana. Vaikka toisaalta saattaisi olla järkevää miettiä, minkälaisia vaatteita suurin osa ihmisistä tulisi todennäköisesti käyttäneeksi, on huomattavasti hauskempaa koittaa kehitellä jotain, mikä näyttäisi jollain tavalla vähän erikoiselta.

Hauduttelin ideaani neulesuunnitteluun liittyvästä yhteistyöstä jo muutama kuukausi sitten. Kun lopulta uskaltauduin esittämään ehdotukseni Nelliinalle, sai se häneltä mitä ilahduttavimman vastaanoton. Mielikuvani ihmisestä blogin takana sai vain vahvistusta innostuneen reaktion ja tyyliohjeistuksen myötä:

 

"Mutta noin niinkun muuten mun maku on pitkälti että mitä dramaattisempi ja näyttävämpi ja överimpi, sen parempi, ei tosiaankaan tarvi miettiä että kehtaanko käyttää tietynlaisesta langasta tehtyjä juttuja, koska kehtaan aivan varmasti :D"

 

Lankavalintani saattaa tulla olemaan vähän tylsä, sillä itse en ole suuri efektilankojen ystävä. (Lähinnä sen vuoksi, että ne yleensä eivät ole erityisen laadukasta materiaalia.) Mutta katsotaan saisiko mallineuleen avulla jotain jännää aikaiseksi.

 

Saa nähdä, kuinka hyvin meidän visiomme tulevasta vaatteesta toimivat yhteen. Mutta kävi miten kävi, ainakin yhdessä asiassa ajatuksemme näyttivät kulkevan hyvin samoja ratoja, sillä ennen kuin ehdin itse pitää pitkää palopuhetta siitä, että neulomalla voi kuule tehdä ihan tyylikkäitäkin juttuja, kirjoitti Nelliina minulle:

"...neuletyöt mielletään usein sellaisiksi tilkkutäkkimäisiksi jutuiksi, mistä loistaa kilometrin päähän alleviivattu käsityöläisyys/hippimeiniki (ei siis missään nimessä ole mitään käsityöläisiä/hippejä vastaan), ja siksi epäkäsityömäiset neuleet kaipaisivat enemmän palstatilaa, että ihmiset tajuaisivat niiden potentiaalin ihan oikeina muotiluomuksina."

"Epäkäsityömäiset neuleet" on tietenkin vähän hassu ilmaus sellaisen ihmisen silmissä, joka on tottunut näkemään blogeissa esimerkiksi näin hienoja kuvia upeista neuleista. (Esimerkkejä voisi linkkailla vaikka kuinka paljon, mutta tuo Neulistin paita tuli jostain syystä juuri nyt mieleeni.) Mutta ymmärrän silti mitä tuo epäkäsityömäinen tarkoittaa. Olen itsekin huomannut, että käsitöitä harrastamattomat kehuvat hienoja itsetehtyjä vaatteita helposti ilmaisulla "näyttää ihan kaupasta ostetulta". 

Zora.

 

Olen tulkinnut kehuksi senkin, kun jonkin neuleeni kohdalla kukaan ei edes hoksaa, että olisin voinut tehdä sen itse. (Yllä hyvä esimerkki.) Välillä se saattaa vähän kaivella, ainakin silloin jos olen erityisen ylpeä vaatteestani ja jos tiedän toisten tietävän, että neulon paljon. Miksi silloin ei voi tulla mieleen, että vaikkapa päälläni oleva hieno takki voi olla yhtä lailla minun tekemäni kuin ne jalassa olevat yksinkertaiset ja tylsähköt villasukat?

Jospa tämä Nelliinalle neulominen on hyvä tilaisuus näyttää vähän muillekin, että neuloen voi tehdä vaikka ja mitä!

Kaksi ylintä kuvaa Nelliinan, lupa kuvien käyttöön tässä yhteydessä pyydetty ja saatu.

Project Nelliina

Joko jännityksessä pitäminen riittää? Tai jännityksessä ja jännityksessä... tuskin kukaan ihan innosta täristen miettii, että mitähän siellä oudon linnun linnassa tapahtuu. Vai olenko pilannut jonkun ensimmäiset kunnon kesäpäivät, kun koneelta ei ole uskaltanut poistua jos vaikka täällä tapahtuisi jotain? Jotenkin en usko...

Itse asiassa olen itsekin ollut ulkosalla vipeltelemässä, niin että aikomani blogikirjoitukset ovat saaneet odottaa. Niin innostunut kun olenkin aloittamastani uudesta yhteistyöprojektista, ei se sentään ole ajanut ensimmäisten lämpimien päivien ohi. Nytkään ei ole erityisen suuri hinku kököttää konella, joten pidemmittä puheitta ja mahd. lyhyesti ja ytimekkäästi:

Aloitimme lankakauppa Titityyn ja Nelliinan vaatehuone -blogin Niinan kanssa projektin, jonka idea on pohjimmiltaan sama kuin "paperinukkeleikki" Sannan kanssa. Ideoimme Nelliinan kanssa  vaatteen, neuleen tarkemmin sanoen, jonka minä toteutan Titityyn tarjoamilla langoilla, ja josta teen ohjeen myyntiin. Lopputulos menee Nelliinalle, (jotenkin en osaa sanoa Niina), joka saa sitten käyttää vaatetta haluamallaan tavalla - eli toivottavasti paljon!

Ideani projektin takana on osoittaa pukeutumisesta ja muodista kiinnostuneelle väelle, että myös neuloen voi toteuttaa ihan katu-uskottavia ja tyylikkäitä vaatteita. Minusta neulominen on hieno ja kannatettava harrastus ja loistava tapa saada vaatteita, joiden tuotantoprosessista on vähän normaalia paremmin hajulla.

Suomessa on paljon neulomisen taidon, vähintäänkin alkeet omaavia ihmisiä, jotka saattaisivat ollakin innostuneita tekemään itse, jos heidän mielikuvaansa vähän päivittäisi. Uskon nimittäin, että on vain kolme syytä olla neulomatta, ja ainoastaan yksi niistä on hyvä. Ne ovat seuraavat:

a) neulominen on mummojen harrastus ja sopii mummojen tyylisille - siitä ei ole iloa, jos ei halua pukeutua muodottomiin laatikkopaitoihin ja harmaisiin villasukkiin

b) neulominen on vaikeaa ja työlästä, pitäisi nähdä kauheasti vaivaa että oppisi tekemään mitään yhtään hienompaa

c) neulominen tekemisenä ei millään muotoa kiinnosta

Kohdat a) ja b) ovat ihan höpö höpöä, vai mitä? Toki erikoisemmat neuletekniikat vaativat vähän opettelua, mutta eivät ne yleensä vaadi mitään mieletöntä ja harvinaislaatuista lahjakkuutta. Ja jos vaatisivatkin, ei sillä sinänsä ole väliä, sillä hienoja vaatteita voi toteuttaa yksinkertaisistakin elementeistä ilman mitään suurempia palmikko/kirjoneule/pitsikikkailuja.

Kohta c) on syynä ihan hyvä. 

Miksi minä sitten haluaisin saada ihmiset neulomaan? En minä ketään pakottaa haluakaan, (kts. kohta c). Mutta haluaisin ehkä vähän kohentaa neulomisen imagoa. Lisäksi neulominen on harrastus, joka on pistänyt ainakin itseni miettimään vaatteiden valmistusta ja niiden kulutusta vähän tarkemmin. Hitaampi tekeminen on pysäyttänyt. On tullut mieleen, olisiko kuitenkin parasta omistaa vähän vähemmän, vähän parempaa ja vähän merkityksellisempää. Tämä on ajattelua, joka saisi lisääntyä - toisaalta yleisesti, toisaalta varmaan edelleen vielä omassakin päässäni. 

Jokainen tietysti rakastaa omaa harrastustaan ja pitää sitä hyvänä lajina niin yksilön, yhteiskunnan kuin maailmankaikkeudenkin kannalta. Mutta eikös sitä pidä rummuttaa, mitä rakastaa ja mihin uskoo?

Huomaan että lyhyys ja ytimekkyys eivät olekaan minun valttikorttejani. En ole vielä edes kertonut kaikkea, mitä projektiin kuuluu ja mitä ajatuksia siihen liittyen pyörii päässä. Lienee parasta jatkaa aiheesta seuraavassa postauksessa ja kertoilla sitten, mitä olemme N(ell)iinan kanssa suunnitelleet.

Kiitos muuten edelliseen postaukseeni kommentoineille. Oli aika mahtava huomata, miten samanlaisia ajatuksia aiheesta on pyörinyt muidenkin päässä. Nyt odotan innolla, kuka siellä innostuisi ottamaan tekstin ajatukset haasteena ja perustaisi neule-tyyliblogin tai aloittaisi asukuvien esittelyn nykyisessä blogissaan.

Yhdistykää toverit!

Haluatteko tietää, mitä asiaa olen pohdiskellut oikeastaan koko neulebloggaamiseni ajan – tai oikeastaan siitä asti kun alunperin koukutuin muutamien tiettyjen neuleblogien ja muutamien tiettyjen muotiblogien lukemiseen?

Ei se mitään, kerron sen silti. (Hah, kuinka uuden uutukainen sutkaus!)

Olen miettinyt sitä, miksei blogien joukosta tunnu löytyvän kunnollista ja asialleen omistautunutta muoti- ja neuleblogia. Sellaista neuleblogia, jossa neulotut vaatteet ja asusteet olisivat usein osa päivän asu -kuvia niin että lukijat saisivat ihailla upeita neuleita useissa eri asukokonaisuuksissa. Sellaista tyyliblogia, jossa ei koreiltaisi vain ostovaatteilla, (eikä varsinkaan pelkästään jollain halpisketjujen riistoretkuilla), vaan jossa valokeilaan pääsisivät myös ne merkitykselliset ja rakkaudella neulotut vaatteet.

Jostain syystä bloggaajakunta tuntuu tässä asiassa jakautuvan. On niitä, jotka mielellään esittelevät neuleensa, mutta joilla ei ole syystä tai toisesta mitään halua sen kummemmin kertoa pukeutumisestaan tai ajatuksiaan vaikkapa muodista. Ja on niitä, jotka kyllä avoimesti paljastavat vaatekaappinsa sisällön, mutta jotka joko eivät ole innostuneet tarttumaan puikkoihin tai sitten eivät vain halua tuoda neulomuksiaan julkisuuteen.

Vielä muutama vuosikymmen sitten käsityöt ja pukeutuminen olivat paljon voimakkaammin toisiinsa liittyviä.

Missä lie on syy? Vika ei voi mitenkään olla siinä, etteikö neulebloggaajien tyyli kestäisi päivänvaloa. Meitäkin on kyllä moneksi ja osaa kiinnostaa pukeutuminen enemmän kuin toisia ja jotkut jaksavat panostaa ja toiset eivät. Eikä vika ole siinäkään, että tyylibloggaajissa olisi vain tyyppejä, jotka ovat täysin peukalo keskellä kämmentä.

Ei sillä, pidän kyllä monista neuleblogeista ihan semmoisenaan. Samoin muutamista muotiblogeista. Niissä sinänsä ei ole mitään valittamista. Minä vain kaipaisin lisäksi niitä yhdistelmäblogeja. Jos joku sellaisia tietää, saa ehdottomasti vinkata minulle!

Tämä neule/muotiblogien puute tai ainakin vähäisyys taitaa olla osa koko sitä ilmiötä, joka on erottanut käsityöt ja muodin. Käsityön harrastajat tietävät vähän muita paremmin, että neulominen voi olla muutakin kuin jotain muodottomien sukkien väkertämistä, mutta hyvin suuri osa ihmisistä tuntuu pitävän käsityöharrastusta lähinnä jonain piiperryksenä. Vaikka neulominen on harrastuksena viime vuosina lisääntynyt, löytyy silti vielä niitä, jotka pitävät koko hommaa vain mummojen juttuna. Tai jonain vähän huvittavana touhuna, jonka tuloksena on lähinnä epämääräisiä, käyttökelvottomia lirukaulaliinoja.

Minusta on omituista, että vaatteiden tekeminen ja vaatteiden käyttäminen on eristetty täysin eri maailmoihinsa. Ikään kuin ne eivät varsinaisesti edes liittyisi toisiinsa.

Eilen vihjailin siitä eräästä projektista, josta olen ollut viime päivinä hyvin innoissani. Kyseinen projekti liittyy vähän tähän aiheeseen. Nimittäin siihen, miten haluan tuoda neulomista ja muotia hiukan lähemmäksi toisiaan.

Ei, en ole aikeissa itse muuttaa blogini sisältöä muotiblogimaisemmaksi – minä kuulun niihin neulojiin, jotka eivät ole juuri tyyliinsä panostaneet, valitan. Enkä toki aio yrittää painostaa ketään muutakaan mukavuusalueensa ulkopuolelle ja vaihtamaan bloginsa sisältöä.

Mutta minulla on yksi vähän toisenlainen idea. Ei ihan uusi, mutta uudella otteella.

Siihen ideaan liittyy muuan mahtava tyyppi, jolla on aivan mielettömän hieno pukeutumistyyli ja, kuten osoittautui, myös halua auttaa kohentamaan neulomisen imagoa vielä vähän lisää. Hän onkin henkilö, jolle itselleen ei ompelukone ole aivan vieras ja joka tuntuu arvostavan toistenkin osaamista.

Päättelytyötä ja lisää cliffhangereitä

Vaikka lankojen päättely on ehkä suurin piirtein tylsintä maailmassa, ja vaikka sormikkaissa sitä riemuahan riittää, vakuutan että en ole tällä kertaa tahallani venyttänyt urakkaa. Minä vain olen autuaasti unohtanut. En nytkään tarttunut neulaan riemusta kiljuen, mutta tässähän tämä homma menee. Tylsää, sitä se on, sitä en voi kieltää, mutta ei sentään vastenmielistä. Ja kieltämättä minua jaksaa motivoida ajatus siitä, että sormikaskelejä on ainakin minun ääreisverenkierrollani varustetulle ihmiselle vielä hetkeksi. 

Minulle vihjaistiin jokin aika sitten, että voisin koittaa levittää neulomisintoa vähän muillekin. Jäin pohtimaan, tursuanko tosiaan ideoita ja innostusta, niin kuin väittämä kommenttiboksissa kuului, vai olenko vain onnistunut säteilemään jotain valheellista reippautta. Tajusin itseni yllättäen, että kyllähän täällä tosiaan ideoita piisaa. Ja halukkuutta toteuttaa. Jokin flow tai sellainen iskee aina kun saan hetkenkin rauhan. 

 

Ehkä tällä kertaa lankojen päättelemisen unohtaminen kertoo juuri siitä. Että niin paljon on mielessä ja meneillään, että ei kaikkea voi muistaa. Koska mielessä ja meneillään on tosiaan paljon. Jotain todella mielenkiintoista.

Sen takia olen jaotellut neuleeni. Toiset ovat niitä, joita teen rentoutuakseni ja muuten vain. Toiset ovat niitä, joilla on jokin tavoite. Esimerkiksi kuten Sannan takki, tai juuri nyt sen oma kappaleeni. Tähtäimessä on myyntiin tuleva neuleohje. Sitten on toisaalta ne keväiset Twisted Flower sukat. Niitä on vain niin kiva neuloa. Malli ja väri... ah! (Uteliaille tiedoksi, että lanka on Wollmeise Twiniä värissä Zarte Knospe. Juu, olkaa vain rauhassa kateellisia.)

Mutta miten jakaa tätä intoa muille? Kas sen kun keksisi. Auttaako se, jos joka neuleen kanssa vain hehkuttaa - heiluttelee kuvia muiden nenän edessä onnellisesti rallatellen? Vai onko se nimenomaan ärsyttävää? Yleensä aivan ylenmääräiset ihkutukset ja vouhotukset saavat vastareaktion aikaan. Ainakin minussa. Ja tiedän että eräissä muissakin. Sellaisissa henkilöissä, jotka ovat joskus nuoruutensa hulluudessa kieltäytyneet lukemasta Ylpeys ja ennakkoluuloa vain koska minä sitä niin suuresti suosittelin. (Tiedät kuka olet!)

Jos jollakin on muuten syystä tai toisesta kyseinen kirja lukematta, niin piru vie nyt luette! Tämä on käsky.

Mutta luulen, että jos innostusta voi tosiaan jotenkin toisiin tartuttaa, paras keino on vain jatkaa itse innoissaan olemista. Vaikka käskeminen on tietysti paljon hauskempaa. Mutta jostain hämmentävästä syystä harvoin kovin tehokasta. (Ehkä jos minulla olisi yhtään auktoriteettia..?)

Siispä. Tietäkää että minulla on aluillaan eräs todella mielenkiintoinen ja hauska projekti. Ja vaikka näistä cliffhangereistä jo vähän huomauteltiin, en kerro vielä mikä. Kerron pian.

Siihen asti näkemiin!