Postauksen otsikko kuulostaa aivan gradun aiheelta... Pahoitteluni siitä! En sentään tarjoile täällä tutkimustekstiä, mutta sen sijaan vaikuttaa kovasti siltä, että tänään olen mielipiteitäni paukuttavalla tuulella. Nyt en esittele hempeitä kukkakynsiä, vaan keskityn vähän yhteiskunnallisempaan aiheeseen, jonka herätti aamullinen luonnonkosmetiikan pohtiminen. Te jotka yleensä skippaatte kaikki kynsilakkahöpinäni sun muut, lukekaa tekin. Voi hyvinkin olla, että tämänkertainen kosmetiikkapohdinta kiinnostaakin nimenomaan teitä. (Tai sitten ei.) Oikeastaan haluaisin tämän viestin menevän kyllä vähän kaikille, ja jatkaisin mielelläni keskustelua kommenttiboksissakin.
Pontta tämänpäiväisille ajatuksilleni on antanut
Saara Sarvaksen blogissa meneillään oleva arvonta, jossa palkintona on
Jolien tarjoama paketti luonnonkosmetiikkaa. Aloin huvikseni lueskella arvontaan tulleita vastauksia, joissa kerrottiin osallistujien ensimmäisiä muistoja ja kokemuksia luonnonkosmetiikasta. Vastausten myötä aloin tajuta, miten vähemmistöä olen suhteessani tähän aiheeseen, itse asiassa parillakin tavalla. Tai no... toki olen jossain määrin tiedostanut, että useat ihmiset ajattelevat asioista aika eri tavalla kuin minä, mutta silti sitä aina jotenkin kuvittelee edustavansa kaikessa sitä normaalia. (Se taitaa olla muuten aika yleinen ilmiö, josta on hyvin todennäköisesti tehty jotain sosiologista tutkimusta tai vastaavaa.)
Arvonnan vastauksista näyttää suurin osa olevan keskenään aika samantyyppisiä. Joko ei olla vielä koskaan kokeiltukaan luonnonkosmetiikkaa, on alettu käyttää vähän, tai on kiinnostuttu vasta parin viime vuoden aikana. Muutamilla on epäilyksiä luonnonkosmetiikan toimivuudesta, jotkut ovat innoissaan. Vastauksista huomaa, että luonnonkosmetiikka ylipäänsä on alkanut suurinta osaa kiinnostaa ihan viime aikoina, mikäli on alkanut ollenkaan.
Arvonnan vastauksista on luettavissa myös eräs toinen seikka, joka on pistänyt silmääni myös luonnonkosmetiikan markkinoinnissa ja vastaavasti esimerkiksi superfood-ilmiössä. Vastauksissa osoitetaan sekä mielenkiintoa että epäilyksiä luonnonkosmetiikkaa kohtaan mutta vain ja ainoastaan ihmiskeskeisestä näkökulmasta. Se ei vastauksissa korostu, mutta kukaan ei myöskä tunnu ottavan esille sitä näkökantaa, että olisi kiinnostunut siitä, miten paljon ihmiskunta (tai ennen kaikkea me länsimaalaiset) päästää luontoon turhia kemikaaleja, käyttää eläimiä hyväkseen kosmetiikan testaamisessa tai riistää toisia ihmisiä valmistusprosissa. (Oikeastaan pitäisi varmaan siis puhua länsimaalaiskeskeisestä näkökulmasta.)
En sano, että ihmiskeskeinen näkökanta olisi suoranaisesti huono. On ihan hyvä miettiä, mikä on meille itsellemme terveellistä. Tottakai meidän on syytä pitää huolta itsestämme ja toisistamme ja pyrkiä siihen, että emme kuormita omaa kehoamme turhilla aineilla. Mutta ihmiskeskeisyys on korostunut minusta turhan paljon nimenomaan ainoana näkökantana niin keskustelussa kuin markkinoinnissakin. Toisaalta se on ymmärrettävää, sillä kyllähän ihmisen huomion saa parhaiten herätettyä sillä, että vedotaan hänen omaan terveyteensä ja hyvinvointiinsa. Mutta silti...
Satuin kerran katsomaan telkkarista jotain keskusteluohjelmaa, jossa eri ruokavaliouskontojen kannattajat puhuivat siitä, mikä on ihmiselle parasta ravintoa. Huomioni herätti
Olli Postin kommentti: eettiset kysymykset eivät kuulu ruokalautaselle. Se suoraan sanoen järkytti. En ole koskaan seurannut Postin blogia säännöllisesti enkä siksi tiedä, mitä kaikkea hän ihan oikeasti ajattelee aiheesta. Tuollainen lyhyt keskusteluohjelmakin voi jättää aika paljon ajatuksia avaamatta. Mutta olipa Postin viesti oikeasti tuo tai ei, aika monen viesti se joka tapauksessa on.
Väite oli joka tapauksessa minusta pöyristyttävä. Ja myös vähän kummallinen hänen suustaan. Koska, anteeksi nyt vain kielenkäyttöni, totta vitussa eettiset kysymykset kuuluvat ruokalautaselle! Ne kuuluvat kaikkialle. Vaikka ihminen pyrkisikin ensisijaisesti syömään itsensä kannalta mahdollisimman optimaalisesti ja terveellisesti, ei se ole ainoa syömiseen liittyvä valinta. (Ja se sinänsä on jo eettinen valinta: eettinen velvollisuus/oikeus pitää kehon voinnista huolta.) Kyllä, aina voi sivuuttaa kaikki eettiset kysymykset vaikkapa lihansyönnistä tai pitkistä kuljetusmatkoista, mutta se itsessään on jo eettinen valinta. Se on valinta, jossa oma terveys tai mukavuus arvotetaan ensisijaiseksi, ympäristön ja eläinten, mahdollisesti jopa toisten ihmisten edelle.
Kun puhutaan ruoan lisäaineista tai kosmetiikan kemikaaleista, lähes aina puhutaan niiden vaikutuksista ihmisiin. Kun sitten vähän vähäisemmässä määrin viitataan luontoon, mitä sanotaan? Että nämä ja nämä aineet kulkeutuvat vesistöihin, sitä kautta kaloihin ja sitä kautta meidän ruokalautasellemme. Eli ei niillä kaloilla tai vesistöillä niin väliä, mutta hei meidän ruoka ja hyvinvointi!
No, ihmiskeskeinen lähestymistapa toki on parempi kuin aiheiden sivuuttaminen kokonaisuudessaan. Ja kyllä minä olen sitä mieltä että esimerkiksi Jolie samoin kuin monet muut luonnonkosmetiikan puolestapuhujat tekevät arvokasta työtä. Tottakai pidän omaa ja muiden ihmisten hyvinvointia tärkeänä.
Oma tieni luonnonkosmetiikan äärelle on kuitenkin kulkenut eri suunnasta. Kiinnostukseni kosmetiikkaan yleensä on ollut tähän asti keskimäärin hyvin, hyvin vähäistä. On ollut satunnaisia aikakausia, jolloin olen ollut innostuneempikin. Muistan että joskus yläasteella rakastin Yves Rocherin hajuvesiä. Jonkin verran yritin kai meikkaillakin. Mutta lukiossa nuo vähän jäivät. Abivuonna shampoon ja vastaavien lisäksi ainoa minua kiinnostanut kosmetiikkatuote oli joku kampaajalta ostamani tökötti, jolla sain laitettua ylikasvaneen permanenttini pörröä ojennukseen. Olen ollut vähän laiska laittautumaan ja kiinnostuneempi aivan muista asioista. Kosmetiikan haalimista olen pitänyt vähän tylsänä mutta myös aika turhana kuluttamisena.
En ole koskaan pitänyt itseäni kovin ekohippinä. En ole tutkinut kauheasti asioiden taustoja ja olen vaahdonnut niistä vielä vähemmän. Silti minulle on ollut itsestään selvää, että ympäristöä pitää ajatella ja että esimerkiksi vaatteiden tuotantoprosessilla on väliä. Siksi kun eräiden kämppisteni kautta hoksasin Elokuu-pesuaineiden olemassaolon, aloin itsekin käyttää niitä. Shampoo ja suihkugeeli vaihtuivat ekoversioihin siinä missä tiski- ja pyykinpesuaineetkin. Ja ovat pysyneet. Kiinnostus muuhun kosmetiikkaan on tullut vasta myöhemmin ja osin juuri siksi, että niitä luomumpia versioita on alkanut olla reilummin tarjolla.
Vastsaavasti luomuruokien kanssa lähestymistapa on ollut saman tyylinen. Kun luomusta alettiin kunnolla puhua tuossa jokunen vuosi sitten, eräs kaverini kerran mainoksen ohi kulkiessamme totesi, että ei luomu ole tutkimusten mukaan sen terveellisempää kuin ihan tavallinenkaan ruoka. No, tutkimuksiahan on aina suuntaan ja toiseen ja riippuu vähän kuka tekee ja miten tutkii... siihen kantaa ottamatta voin vain kertoa oman ensimmäisen ajatukseni. Hämmästykseni. Siis mitä, ostetaanko luomuruokaa terveyden takia eikä ympäristön? Silloin vielä se ei ollut tullut minulla mieleenikään. Minä oli ajatellut ja olettanut kaikkien ajattelevan luomun kohdalla vain sitä, mikä olisi vähiten ympäristöä kuormittavaa ja eläimiä riistävää. Mutta ei. Syö luomua, se on terveellisempää.
Niinpä niin, taas se ihmiskeskeisyys.
En yritä väittää, että olisin itse jotenkin vähemmän itsekeskeinen kuin muut. Itse asiassa viime aikoina olen huomannut, että mitä enemmän asiaa rehellisesti ajattelen, sen selvemmäksi käy, että olen ihan älyttömän itsekeskeinen ihminen. En välttämättä itsekäs (siis aina), mutta itsekeskeinen. Ajattelen paljon itseäni, asioita omasta näkökulmastani, pidän itseäni tottakai hyvin älykkäänä (köh köh), kirjoitan blogia... Itsekeskeisyys taitaa olla aika luonnollinen osa ihmistä, tai sitten minä olen friikki.
Minua ei ehkä niinkään häiritse ihmis- ja itsekeskeisyys vaan se, että niitä ei kyseenalaisteta. Ei ainakaan mitenkään kovin laajasti. Niitä jopa markkinoidaan. Eikä niiden rinnalle yritetäkään nostaa vaikkapa ympäristöä yhtä tärkeänä asiana. (En puhu siis yksittäisistä ihmisistä, vaan siitä mikä näkyy mediassa, markkinoinnissa, julkisessa keskustelussa jne. Toisin sanoen ihmisistä massana, sitä keskimääräistä jonka ääni on kuuluvin.) Ympäristöllä ja eläimillä on vain välinearvo. Vesien ja kalojen myrkyttämisessä pahinta on se, että se vaikuttaa meihin itseemme. Jotenkin hyvin surullista.
Miksi ympäristön, eläinten ja muiden kuin länsimaalaisten ihmisten hyvinvointi sitten kiinnostaa vain harvoja? Mistä se johtuu?
