Saa lähettää suklaata!

Viime aikoina minulla on ollut kova tarve rentoiluneuleille. Ja ylipäänsä rupeamalle täysin paineetonta tekemistä. Ihan puhtaasti sellaista tilannetta on vaikea saada aikaan, mutta jos hoitaisin muutaman odottavan jutun pois alta, oltaisiin aika lähellä täydellistä. En kuitenkaan ihan tähän yhteen ja samaan syssyyn jaksa neuloa pelkästään velvollisuusneuleita. Tässä tapauksessa sellaisiksi lasketaan siis kaikkien sovittujen ja luvattujen lisäksi myös muuten vain aloitetut, joissa ei enää paljoa tekemistä olisi eikä siksi jäljellä enää niin suurta intoakaan.

Aloitin siis jotain uutta. Pientä.

Uusi neule alkoi melkein saman tien kun edellisen sain pääteltyä. Daybreakini on valmis, odottaa vain parin langan päättelyä ja kuvaamista. Ja voisi kai sen pingottaakin, mutta en ole varsinaisesti varma sen tarpeellisuudesta. Pingottaminen ei ole sitä paitsi lempihommaani, varsinkaan kun noin isolle huiville minulla ei ole oikein sopivaa pingottamisalustaa.

Nyt minulla on puikoillani Hopeasäikeen Sukkaa. Onnistuin jossain vaiheessa ihastumaan aivan hullun lailla Hopeasäikeen värjäystyyliin ja voi olla, että tämä rakkaus ei tule kovin nopeasti kuihtumaan. Tekeillä olevan sukan varsi näyttää minusta niin kauniilta. Ja kaunis pintahan tuli myös syksyllä suunnittelemiini sukkiini, joissa lankana oli Hopeasäikeen Basic. Juuri tämän tyyppiset värjäykset ihastuttavat minua aivan erityisesti. Hillittyä ja selkeää mutta ei turhan tasaista.

Tänään olisin halunnut neuloa sukkaa paljon enemmän kuin olen loppujen lopuksi saanut neulotuksi. Sama kyllä koskee ihan kaikkea muutakin, mitä tänään oli tarkoitukseni tehdä. (En ole tosin vielä luopunut toivosta porkkanasämpylöiden leipomisen suhteen, niitä minä aivan ehdottomasti haluaisin tänään!) Sanotaanko vaikka niin, että kehoni on ollut tänään naisellisen oikukas, ja olen nyt päivän päätteeksi aivan naatti. Onneksi postissa tuli tänään erään lehden kylkiäisenä pala lempisuklaatani, se oli hauska yllätys, joka melkein korvasi kaikki kärsimykset. Jospa se olisi ollut koko levy... (Marabou Premiun dark mint 70% - saa lähettää.)

Ja minä vain kehrään

Kaikki syksyn neuleretriitissä käymäni värttinäpajan villat on nyt kehrätty, suurin osa niistä viimeisen parin päivän aikana, ja nyt uskaltauduin ihan ostetun ja itse valitun sadan gramman topsin kimppuun. Vähän jännittävää, samalla todella innostavaa.

Värien liukumista on kehrätessä niin kiva katsella. Se jos jokin vaikuttaa lähestulkoon hypnoottisesti. Ja tässä vaiheessa on kiva odotella, minkä näköistä jälkeä mahtaakaan tulla kerratessa. Miten värit sekoittuvat toisiinsa...

En osaa kehräämisvaiheessa vielä yhtään arvioida, miten paksua langasta on tulossa. Säie, jota nyt olen saanut aikaiseksi, tuntuu aika ohkaiselta, mutta luulen että lopputulos voi vielä yllättää. Niin se on tehnyt aikaisempien kehruideni kanssa. Mikä on sinänsä ihan hauskaa. Tässä vaiheessa on oikeastaan vain kiva tehdä ja sitten katsoa, mitä tapahtui. Kai sitä kutsutaan opettelemiseksi.

Toivoisin, että tästä langasta tulisi vähän sukkalankaa (siis sitä fingerin- vai mitä lie vahvuista) ohuempaa. Silloin tästä sadasta grammasta riittäisi ehkä pieneen ja kevyeen pitsihuiviin. Voisin mahdollisesti tehdä rinkulahuivin. Sellainen voisi olla tämän värisenä kiva asuste. Jos taas siihen ei metrit riitä, tietysti voisin tehdä vaikka rannustimet.

Mutta saas nyt nähdä mitä tulee. Sukkia tästä ei ainakaan tehdä, koska materiaali on 70 % bfl:ää ja 30 % silkkiä. Aivan ihanan tuntuista käsissä. Voisin vuorata itseni tähän ja nukkua sen sisällä.

Tämä ei ole tervettä

Tätä voi ehkä kutsua kauniisti koukuttumiseksi. Sana riippuvuus kenties johtaa vähäsen harhaan. Siitä huolimatta alan epäillä, että taustalla on jonkin sortin sairaus. 

Kyllä. Värttinällä kehräys. Ei tämä toisaalta ihan täysillä käyvän hommalta tunnu, mutta kun sen makuun pääsee, ei vain voi lopettaa. Silloin aiemmin kehräilin sen yhden pikku nöttöseni, ja siitä tuli hyvin sympaattisen näköinen. Silloin puuha tuntui ihan kohtalaisen mielenkiintoiselta ja ajattelin kyllä harjoitella, mutta monet muut asiat elämässäni tunkivat tielle. Nyt myöhemmin sitten palasin värttinäni pariin vähän kokeilemaan ja aluksi se tuntui siltä kuin aiemminkin, ihan mielenkiintoiselta. Sitten aivan yhtäkkiä koko touhu lähti täysin hallinnasta.

Aina kun lasken värttinän pois käsistäni ajatellen, että nyt en todellakaan jaksa, nyt sattuu sormiin ja hartioihin, väsyttää, viimeisetkin voimat alkavat hiipua... sitten muutaman sekunnin päästä huomaankin taas jatkavani. Koska on vain pakko. En tiedä, tekeekö minun edes mieli. Ei vain voi olla jatkamatta.

Juu, on se mielenkiintoista. On melko jännittävää seurata, miten löyhä karva muuttuu säikeeksi ja miten säie muuttuu lopulta langaksi. Ja jos topsissa on useita värejä tai sävyjä, on tietenkin todella koukuttavaa katsoa, miten värit sekoittuvat toisiinsa. Mutta silti. Miten muka ei voi lopettaa, vaikka oikeasti jo haluaa?

Olen tosissani alkanut haaveilla rukista. Jos värttinällä kehruu on tällaista, minkälaista mahtaa olla rukin kanssa? Värttinä ottaa kuitenkin luultavasti enemmän hartioihin ja touhu on paljon katkonaisempaa. Mutta olisiko virhe päästää itsensä käsiksi rukkiin? Olisiko se sitten menoa saman tien? Uppoaisivatko kaikki rahani tulevaisuudessa villatopseihin? Hamstraisinko asunnon niitä täyteen? Tekisinkö enää muuta kuin kehräisin?

Terve järki sanoo, että pysyttele erossa siitä. Nyt kun vielä voit valita. Mutta... toisaalta olemme pomoni Lauran kanssa miettineet, että olisihan hyödyllistä minun opetella kehräämään rukilla. Voisimme hankkia kehruukuituja myyntiin. Sehän olisi vain hyvä, eikö olisikin? Vain ammattitaidon kartuttamista? Valikoiman laajentamisen mahdollistamista? Vai mitä? Vai mitä?

 

 

Tekisi mieli välillä taas vähän neuloa. Mutta ei oikein ehkä onnistu. Ei ehdi.

Uusi vuosi, uudet sukat

Hyvää ja onnellista uutta vuotta! Kai sitä voi vielä toivottaa?

Yksi hauska puoli vuodenvaihteessa on blogeihin ilmestyvät vuosikatsaukset. Minusta on mukava katsoa kuvakokoelmia ja lukea mahdollisia tiivistyksiä siitä, mitä vuoden aikana on blogin parissa tapahtunut. Viime vuonna taisin itsekin tehdä vastaavan postauksen, ja se oli ihan hauskaa, mutta nyt en ole jaksanut ruveta tonkimaan kuva-arkistoja. Ehkä jos myöhemmin intoudun, voin esitellä jonkinlaisen kuvallisen vuosikatsauksen vähän jälkijunassa. Nyt esittelen kuitenkin ihan vain tuoreimman valmistuneen neuleeni, sukat jotka yhdistävät kaksi ilmeisesti aika olennaista ekaa kertaani. 

 

ohje: Ellington, Cookie A

lanka: Wollmeise Twin, Pistazie

puikot: sukkapuikot 2,75 mm, 2,5 mm, 2,25 mm ja 2 mm

langan kulutus: n. 134 g

fiilis: jei!

Siinäpä ne. Ensimmäiset Cookie A:n suunnittelemat sukkani ja ensimmäinen Wollmeise-langasta neulomani projekti. 

Aloitin nämä sukat jo joskus kauan sitten, heti silloin kun sain ohjeen. Valmistumisen kanssa on kestänyt, mutta ei siksi, etteikö projekti olisi kiinnostanut, vaan yksinkertaisesti siksi, että minulla on ollut kesken vähän vaikka mitä. Jossain vaiheessa jouduin vain hieman vastentahtoisesti siirtämään projektin syrjään, jotta saisin muita asioita aikaiseksi.

Eipä sillä, hyvän kanssa kannattaakin pitkitellä. Nämä sukat ovat olleet todellinen hyvän mielen neule. Malli oli jotenkin todella koukuttava. Ei oikeastaan vaikea, mutta melkoisen mielenkiintoinen. Ja lopputulos on aivan mahtava! Ymmärrän kyllä, miksi Cookie A on niin suosittu. Omaan pikkukirjastooni hankkimani Cookie A:n kirjat eivät kyllä varmasti tule seisomaan hyllyssä turhan panttina.

Wollmeisen suhteen tuntemukseni ovat vähän vähemmän innostuneet. Valmiit sukat ovat kyllä ihan mielettömän miellyttävän tuntuiset, mutta neulomiskokemuksen kanssa oli vähän niin ja näin. Lanka tuntui jotenkin turhankin tiiviiltä ja melkeinpä ylikierteiseltä. Se rullaantui koko ajan itsekseen neuloessani ja minusta sellainen on vähän häiritsevää. En voi kuitenkaan väittää, etten ollenkaan ymmärtäisi, miksi Wollmeise on niin suosittu kuin se on. Värivalikoima on kyllä upea eikä lanka tuntuisi kutittavan edes minua, vaikka olen todella herkkähipiäinen. Onhan tuon langan tuntuma tavallaan ihan kiva, mutta jotenkin se ei kyllä yhtään tuntunut villalta...

Wollmeisea minulla on kätköissäni toinenkin vyyhti ja sen kanssa ajattelin ehkä kokeilla kastelua ja kuivaamista ennen neulomista. Jos se vaikka vähän löyhentäisi lankaa. 

Näihin sukkiin käytetyn langan sain Ravelryssä Kahelit-ryhmän vaihdossa. Itse en ole koskaan vielä tilannut suoraan Wollmeiselta, en nimittäin muista koskaan päivystää juuri oikeaan aikaan, eikä edes huvita. Kaksi muuta vyyhtiäni olen hankkinut muiden stäsheistä, (yhden ehdin jo käyttää, neuloin sen näiden sukkien välissä). Jos hyviä värejä tulee vielä kätevästi vastaan, saatan kyllä hyvinkin tätä vielä hankkia, lanka nimittäin tuo minun mielestäni erilaiset kuviot tosi hyvin esiin. En siis tätä missään tapauksessa totaalisesti tuomitse, mutta täydelliseksi langaksi en menisi kehumaan.

Kaiken kaikkiaan tykkään näistä sukistani tosi paljon. Näitä pitänee käyttää vihreän hameeni kanssa, passaavat varmaan aika hyvin yhteen. 

Ja onpa muuten yleensäkin aika hyödyllistä olla hameihminen - kauniit, itse neulotut sukat pääsevät pukeutumisessa ihan eri tavalla oikeuksiinsa kuin farkkujen lahkeiden alla!

Joulu ja jouluneule

Joulu on takanapäin. Nyt joulukuussa blogini on ollut hyvin hiljainen. Eilen aloin lueskella muiden blogeja ja hämmennyin siitä miten moni oli toivotellut blogissaan hyvä joulut. En minä vain mitään sellaista tehnyt. Tuli jotenkin huono omatunto.

Toivottavasti kuitenkin mahdollisimman monilla on ollut mahdollisimman hyvä joulu. Minulla oli ihan hyvä. Tosin jotta en aivan venyttäisi totuutta, täytyy myöntää, että ne joulun aikana potemani migreenikohtaukset vähän latistivat tunnelmaani. Mutta muuten. Oli ihana nähdä ihmisiä, saunoa, jutella paljon, katsoa yhdessä ohjelmia ja ylipäänsä jakaa hetkiä.

Aaton aattona aloitin uuden neuleen. Taas. Tosin ei minulla ole niin montaa neuletta kesken kuin voisi kuvitella. Aika monta työtä on vain viimeistelemättä, blogissa esittelemisestä puhumattakaan. Mutta kyllä ne siitä vielä. 

Tämä uusin neuleeni on huivi. Taas. Tänä vuonna olen ilmeisesti innostunut niistä. Olen neulonut jo kolme pitsihuivia. Tai viisi, jos Eiku ja Anjeli lasketaan. Lisäksi olen neulonut Stripe Study Shawlin, ja se edustaa juuri sitä lajia, josta nyt olen erityisen innoissani. Kaksiväriset huivit. Tai ainakin vähintään kaksiväriset.

Aloitin siis Stephen Westin Daybreakin keltaisesta Cascaden Heritagesta ja syksyisen värisestä Noro Kureyon Sockista. Olen lämmennyt Norolle todella hitaasti. Olen ollut sitä mieltä, että yhteen kerään on tungettu aina vähän liian monta väriä. Mutta enää se ei häiritse minua niin paljon. Olen hoksannut, missä värikkyydestä voi olla jopa iloa. Ja kun syksyllä neuleretriitissä näin Sadun upean Daybreakin, jäi jotakin muhimaan aivojeni syövereihn.

Nyt sitä siis mennään. Tämä on ollut oikea rentoutumisneule, varsinkin aivan alkuun. Tuntui nin kivalta aloittaa jotakin juuri joulun tietämissä, jotain josta ei tarvinnut ottaa mitään paineita ja jota tein ihan vain neulomisen vuoksi. Kun huivi alkoi kunnolla edetä, vauhti vähän laantui sillä lopputulos alkoi kiinnostaa aiempaa enemmän. Olen neuloessa vähän väliä pysähdellyt katsomaan, miten kivasti raidat värittyvät.

Tietysti myös migreeni on aiheuttanut taukoja neulomiseen.

Onneksi nyt tärkeintä on kuitenkin se, että tätä saa tehdä kaikessa rauhassa. Kaikki on niin kuin pitääkin. Ja uskon, että tästä tulee vielä hieno.

Lisää Limasta

Öhöm, öhöm... Blogi ei ole ihan pysynyt neulomusten tahdissa. Vuoden pimein aika ei tunnu vaikuttavan neulomisenergiaani samalla tavalla kuin kaikkeen muuhun energiaani, melkein jopa päin vastoin. Sanainen arkku ei juuri aukea, korkeintaan raoittuu aina välillä, niin että hiljaista on, hiljaista on.

Silloin joskus sata vuotta sitten eli edellisessä postauksessa mainitsin joulukeräyksestä, johon neuloin Vappu-lapaset. Koska keräykseen kaivattiin jonkinlaista settiä, lapaset eivät lähteneet luotani yksin vaan ottivat erään huivin kaverikseen.

malli: Anjeli, Angelika Luidl 

ohje ladattavissa ilmaiseksi Ravelryssä

lanka: Drops Lima, väri 3145

menekki: 250 g

puikot: 6 mm (kulmikkaat)

Tämä malli oli mukava ja melko nopsa neuloa. Omasta mielestäni siitä tuli ihan nätti ja uskoisin mallin olevan aika hyvä kaulahuiviksi, mutta sen verran näyttävä, että sitä voi käyttää ihan hartiahuivina asustautumismielessä.

Tämä neule oli ensikosketukseni Limaan. (Lapsettaako? Sanonko jotain hersyvän hauskaa?) Olen ehkä jopa yllättynyt siitä, miten mukava tätä lankaa oli neuloa ja positiivinen käsitys langasta vain vahvistui Vappu-lapasten aikana. Nyt puikoilla on Hannah Fettigin Rocky Coast Cardigan edelleen samasta langasta, väri tosin vaihtui. Mukavasti sujuu vieläkin. Ei edes kyllästytä, hämmästyttävää kyllä.

Jatkan neulomista.

No onkos tullut vappu nyt joulun keskelle

Blogi on saanut viettää tovin verran rahtusen hiljaisempaa aikaa. No, hiljentyminenhän tekee ihan hyvää aina silloin tällöin. Tässä tapauksessa se on vain lisännyt intoa.

Sitä voisi kuvitella, että neulomisinto alkaisi jossain vaiheessa hiipua. Ainakin eräs vähän vanhempi nainen, jonka kanssa juttelin tällä viikolla, sanoi että hänen neulomisistaan oli joku hänen miehelleen kommentoinut, että anna neuloa vain, kyllä se siitä loppuu. Tapauksesta on kuulemma jo viitisenkymmentä vuotta, mutta neulominen ei ole osoittanut loppumisen merkkejä. (Minä olin salaa vähän vahingoniloinen, piste neulomiselle, nolla skeptikolle.)

Minulla on koko ajan entistä enemmän ideoita ja suunnitelmia. Ohjeita alkaa olla jonossa enemmän kuin ehdin ehkä ikinä tehdä. Vaikka en sentään joka hetki halua olla neulomassa, neulon tai ainakin ajattelen neulomista hyvin suuren osan päivästä. Eikä minua edes itseäni huolestuta.

Valmistuneita neuleita on vielä blogissa esittelemättä. Pitäisi pingottaa yksi huivi ja yhdistellä villatakin kappaleet toisiinsa. Päätellä parit langat. Ottaa kuvia. Juu juu, heti kun kerkiän.

Jotain voin joka tapauksessa esitellä. Neuloin Vaaka ry:n joulukeräykseen huivin ja lapaset. Lapaset ovat ensimmäinen neuleeni Suvi Simolan ja Mari Muinosen ihanasta Kaikki lähti lapasesta -kirjasta. 

ohje: Suvi Simolan Vappu, Kaikki lähti lapasesta

lanka: Drops Lima, väri 3145

puikot: 4,5 mm

langan menekki: 67 g

fiilis: tosi kiva

Nämä lapaset olivat nopsat ja mielenkiintoiset neuloa. Tykkäsin siitä, että jotakin tapahtui melkein koko ajan, mutta ei mitään niin työlästä tai hankalaa, etteikö olisi voinut samalla ajatella jotain muutakin. Ohjekin oli minusta melko helposti seurattava.

En ole tainnut neuloa näitä ennen kuin yhdet tai kahdet lapaset. Nämä ovat kyllä ehdottomasti mukavammat kuin aiemmin neulomani, sillä nämä ovat napakat ja pysyvät varmasti hyvin kädessä. Varren palmikot estävät lapasta valumasta ja ovat sitä paitsi kivan näköiset.

Lapaset ovat oikeastaan niin mukavat, että voisin vaikka jonain päivänä neuloa samanlaiset itsellenikin. Ehkä tosin jostain eri väristä. Tuollainen haalea vaaleanpunainen ei ole oikein koskaan ollut minun värini, mutta näin joulukeräykseen neuloessa ajattelin irrotella. Minusta väri on kuitenkin sinänsä ihan nätti ja on kiva neuloa välillä vähän muitakin kuin niitä omia värejä. Ja minusta kun kaikki värit voivat olla ihan hienoja, ainakin jos ne yhdistää oikein. En oikeastaan ihan ymmärrä ihmisiä, joilla on todella totalitaarinen värimaailmankatsomus. Ymmärrän sen, että itselle valitsee vain tiettyjä värejä ja sävyjä, sillä kellekään nyt vain ei kaikki sävyt passaa täydellisesti. Lisäksi joissakin väreissä tuntee olonsa kotoisammaksi, kauniimmaksi tai itsevarmemmaksi kuin toisissa. Mutta että jotkin värit olisivat vain absoluuttisesti paskoja, olivatpa ne kenen tahansa päällä tai missä tahansa ympäristössä, sitä minun on jotenkin todella vaikea tajuta. Enkä kyllä oikeasti edes yritä ymmärtää.

Noniin, johan tässä on koneella istuttu näpyttelemässä. Voisin jatkaa taas eräiden sukkien parissa. So long ja silleen.