perjantai 31. elokuuta 2012

Tunnelmakuvia. Mummola, syksy ja minä.

Otsikoin tämänkertaisen blogipostauksen armollisella kiertoilmauksella. Kun harjoittelee kameran käyttöä ja oikeastaan vasta tutustuu koko laitteeseen, voi tuloksena syntyneitä otoksia kutsua mieluiten vaikka tunnelmakuviksi.

Otin kameran mukaan kun tilaisuuden saatuani lähdin käymään lyhyellä reissulla äidin luona ja mummolassa.

 

Nykyään roudaan mukana myös tyynyn, nyt vihdoin kun olen löytänyt hyvän, jonka uskon myös osaltaan vähentävän migreenejä. Zorasta on tullut luottoneule, en lähde ehkä enää ikinä minnekään ilman sitä.


En tiedä, uskooko tätä kukaan, mutta ihan tässä vielä viimeisen vuodenkin sisään olen pari kertaa mennyt tekemään sellaisen erehdyksen, että olen tietoisesti jättänyt neuleen kotiin kuvitellen, etten tule tarvitsemaan sitä, tai että ainakin selviän, vaikka kaipaisinkin sitä. No, erehdyksistäänhän sitä ihminen oppii ja sitä kautta se itsetuntemus kasvaa. Taitaa olla niin, että tuota virhettä en enää ikinä tee.


Muistin antaa itselleni positiivista palautetta järkevästä päätöksestä niin junassa kuin illalla puoliksi sympaattisen, puoliksi raivostuttavan PS. Rakastan sinua -elokuvan äärellä. 

Mummolassa. Siellä keskityin hengailemaan, neulominen jäi vähemmälle. Mietin vaarin kanssa, miten täyttäisi yhden sähköremontin takia kirjahyllyistä tyhjennetyn seinän. Monta kertaa. Ehkä soittimilla.



Eräästä asiasta olen varsin ylpeä. Olen ohjannut mummin ohuempien sukkalankojen maailmaan. Nykyään hän neuloo 2,5 mm puikoilla, vaikka on varmaan jo vuosikymmeniä käyttänyt 3,5-4 mm sukkapuikkoja. Aluksi ohuemmat puikot kai meinasivatkin tuntua oudoilta, mutta nyt mummilta on tullut sukkia taas sellaista vauhtia, että langan hankkijat (minä ja äiti) eivät tahdo perässä pysyä. 


Mummi ei erityisesti välitä monivärisistä sukkalangoista, sillä hän tykkää itse yhdistellä niitä oman makunsa mukaisesti. Esittelin hänelle toista Daybreakiani ja siinä käytettyä Väinämöistä. Seuraava askel mummin houkuttelemisessa pimeälle puolelle lieneekin käsinvärjätyt langat. Mummi vaikutti lämpenevän idealle, ja voi olla, että seuraavassa lankalähetyksessä mummi saa satsin Louhittaren Luolaa...


Vaikka mummi pitäytyy lähinnä sukkien neulomisessa, löytyi keittiön sohvalta melko uusi Revontuli-huivi. Se oli vasta lahjaksi saatu. Huivi oli niin ihanan värinen ja niin ihanan iso, että olisin voinut napata sen itselleni. Jopa minulla on kuitenkin sen verran moraalista tajua, että pidän vanhuksilta varastamista jokseenkin vääränä, varsinkin tässä tapauksessa kun tiedän huivin olevan tärkeä niin saajalle kuin antajallekin. Pikkusiskoni neuloi Revontulen mummille yllätyksenä kesällä, (siitä on tarkempi tarina Ravelryssä).


Mutta niin. Syksy alkaa olla täällä. (Nämä älykkäät huomiot lienevät selitys sille, miksi kävijämäärät blogissani näyttävät viimeaikoina lisääntyneen.)


Syksy herättää minussa aina haikeita tunteita, nykyään entistäkin enemmän... Olen silti aina pitänyt syksystä. Ehkä syksy on jotenkin voimakkaampaa läsnäoloa minulle. Se on nyt ja tässä ja se muuttuu nopeasti.





Kaikki muuttuu....








Kun vain muistaisi arvostaa kaikkea sellaista, mikä on hienoa, vaikka siihen olisi jo tottunut. Ja kaikkea sellaista, mikä on kaunista.





Äiti <3

Valokuvien ottamisessa on ainakin se hyvä puoli, että asioita tulee katsottua. Ja asioita tulee katsottua silloinkin, kun kamera ei ole siinä paikalla. Niitä katsoo ja miettii, miten tämän kuvaisin, miten painaisin tämän mieleen... mutta miten tallentaa tunnelma? Entä elämä?

20 kommenttia:

  1. Varsin kauniita tunnelmakuvia. Syksy ja mummola on paras yhdistelmä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukava jos tunnelma oikeasti vähän välittyy niistä. Ja syksy ja mummola kyllä sopii yhteen.

      Poista
  2. Ihania, tunnelmallisia kuvia! Tuli ikävä mummolaan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Toivottavasti ikävä on mahdollista tyydyttää.

      Poista
  3. Oi kun hyvä mieli tuli! On muuten ihan totta tuo mitä sanoit tuosta, että kuvaamisen myötä sitä löytää uusia asioita katsoa. Moni aina sanoo, että kuvatessa menee se hetki ohi, mutta itse ainakin usein saan hetkestä enemmän irti, kun ottaa kameran mukaansa. Sitä tutkii ympäristöä ihan erilaisella silmällä:)
    Mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tuli hyvä mieli. :)

      Minäkin olen kuullut joidenkin toteavan, että kameran kanssa hetket menevät ikään kuin ohi. Jäin miettimään, että voiko kyseessä olla vähäsen ihmistyyppijuttu. Että toiset keskittyvät kuvatessa jotenkin rajatumpaan määrään asioita kuin toiset? Tai että jotkut ovat niin teknisiä, että keskittyvät kokonaan kameraan, (mitä minä en vielä edes oikein osaa), että siksi tilanteet ja asiat menevät vähän ohi? Ja sitten jotkut taas ovat niitä, että ilman jotain minkä kautta asioita tarkkaileva, eivät tule ollenkaan tarkkailleeksi niitä? Ja jotkut ovat siltä väliltä? Olenhan itse huomannut olevani vähän sellainenkin, että kun neulon, olen joskus enemmän läsnä kuin silloin kun en - ilman neuletta saatan vaipua omiin maailmoihini.

      En tiedä. Ollaanhan me ihmiset monissa asioissa erilaisia, miksei tässäkin. Ja ehkä eri hetkinä kaipaa kameraa ja toisina ei. Mutta kiva että on muitakin, joiden mielestä ympäristöä tutkii ihan eri silmällä kameran kanssa.

      Mukavaa syksyä sinullekin!

      Poista
  4. Oi, kuinka ihana postaus.
    Paras ja ihana kuva on pappa piippunsa kanssa :O)
    PS: Ostin tänään ihka ensimmäiset omat 2,5 mm sukkapuikkoni!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itsekin tykkään piipunpolttokuvasta, siihen on ehkä tallentunut jotain.

      Toivottavasti uustista sukkapuikoista on iloa! Itse olen vannoutunut ohuempien sukkalankojen ja -puikkojen ystävä. :)

      Poista
  5. Ihana mummolatunnelma!!!

    Tulee ihan ikävä omaa mummia... Mulla onneks on kotona osittain säilöttynä sitä mummolatunnelmaa, kun sain periä niitä rakkaita niin mummin ja ison näköisiä huonekaluja. Ne on ihan parhaat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, ei ollut tarkoitus aiheuttaa ikävän tunteita. Toisaalta tosi ihana, että sitä mummolatunnelmaa on saanut säilöttyä. Joitakin huonekaluja ei vaan raski heittää pois... ja toisaalta miksi pitäisikään. :)

      Poista
  6. Hyvin pääsi tunnelmaan mukaan ja kauniita muistoja tulvi mieleen;) Kiitos puhuttelevasta ja kaikin puolin mielenkiintoisesta blogistasi! Sana on hallussasi kaikkien taiturimaisten käsityötaitojen lisäksi! T. Nipsu vakiolukijasi kesät talvet

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa... hmm.. jäin miettimään tästä, että pitäisikö minun nyt tietää, että kuka sinä olet? Tuo viittaus muistoihin silmäniskuhymiön kanssa on epäilyksiä herättävä.

      Kiitos kumminkin kehuista! :) Lämmittävät mun mieltä.

      Poista
  7. Mielestäni olit onnistunut ihanasti vangitseman tunnelman tuohon kuvasarjaasi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kuulla. Olen kyllä tosi iloinen, jos olen onnistunut siinä, vaikka kuvat teknisesti eivät mitään ihmeellisiä olekaan.

      Poista
  8. Ihania mummolakuvia. Aika hurjaa, jos olet saanut mummon neulerutiineja muokattua! En tiennyt, että sellainen on mahdollista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kuvakehuista. Heh, riippuu varmaan mummoista, kenen ja mitä rutiineja voi muokata. Meidän mummilla on kyllä oma makunsa materiaalien ja värien suhteen ynnä muussa, mutta on hän ollut aika avoin kokeiluille. :)

      Poista
  9. PS. Tuo Zora neuletakki on ihana!
    Katsoin engl. kielistä ohjetta; oliko sitä vaikea seurata? Teitkö juuri tuon mukaan? Siis sopiko Drops Alpaca hyvin tuohon ohjeeseen, ettei tarvinnut muuttaa mitäään? Voi, että tekis mieli tuommoistakin, mutta olen aina vähän arka näihin vieraskielisiin. Hitaasti menossa Cladonia huivi, mutta tämä olisi niin kaunis. Vähän kyllä arveluttaa, kun puikkosuoristus on 3,25mm, että onko se niin tikuttamista, että kyllästyn?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Muistaakseni Zoran ohjetta ei ollut kamalan vaikea seurata. Tein itse muuten ohjeen mukaan, mutta neuloin etu- ja takakappaleet yhtä aikaa, en erillisinä kappaleina. Hihat neuloin pyörönä ja kaksi yhtä aikaa magic loop -tekniikalla. Näillä muutoksilla ei lopputuloksen kannalta ole sinänsä mitään merkitystä, ne vaan ovat minusta miellyttävämpiä tapoja työskennellä - vähemmän yhdisteltävää lopussa.

      Mulla tiheys ei Dropsin Alpacalla muistaakseni ihan täsmännyt mallitilkkuilun perusteella. Tein parikin tilkkua siis. Valitsin sitten puikkokoon niin, että oli se nätein pinta, joka oli kuitenkin vähän liian löysä, ja tein pienemmän koon kuin mulle muuten olisi passannut. Suosittelen mallitilkun tekemistä ja sen pesemistä ja kuivattamista ennen varsinaiseen hommaan ryhtymistä! Hyvät esivalmistelut on kaiken a ja o.

      Mitä tuohon tikuttamiseen tulee, niin vaikka Zora ei toki mikään parin päivän projekti ole, on se melko nopsaa ja varsinkin mukavaa neulottavaa. Ehkä voisit uskaltautua sitä tekemään? :)

      Poista
  10. Onnea uudesta kamerasta ja sitä vain ajattelin sanoa, että tykkäsin kovasti tästä postauksestasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla. Ehkä muut tykkää silloin kun itsekin tykkää.

      Niin, tosin se kamera ei ole ihan upouusi enää, melkein vuoden vanha jo. Minä en vain ole niin kamalan nopea näissä käänteissäni. Hidas oppimaan vaan.

      Poista