Viekoitteleva villapaita

Tämä on nyt vallan poikkeuksellista. Iski hirveä hinku neuloa villapaita. 

En ole erityisesti villapaitaihminen. Minusta neuletakit ovat aika paljon kätevämpiä. Ne saa auki ja kiinni, helposti päälle ja pois. Toimivat asustuksellisessakin mielessä aika hauskasti. Olen kylläkin ihminen, jolla on helposti taipumusta paleluun, mutta satun olemaan myös ihminen, jolla on valitettava taipumus pukeutumisen ylilyönteihin - lämpimyksellisesti nimenomaan. Parempi siis, että vaatteita voi nakella menemään ja takaisin tuntuman mukaan.

Mutta nyt minusta tosiaan tuntuu siltä, että villapaita. Se se on. Ja kun jo jonkin aikaa on vähän kirjoneulotuttanutkin ja uusimmassa IK:ssa sattuu olemaan niin ihana ja söpö kirjoneulepusero... Sormiin tuli joku kumma syyhy.

Otin tämän syyhyn puheeksi tässä tänään. Että kun on ihan pakko päästä tekemään villapaita. Keskustelukumppani nyökkäsi taakseni nojatuoliin päin, että tuossahan sulla on kaks.

“Mitä? Missä?”
“No tuossa.”
“Täh? Nehän on valmiita!” (Dah!)
“Niin.”
“Sitäpaitsi ne on villatakkeja.”

Ihme juntti. Ja hetkinen sitä paitsi...

"Etkö sä lue mun blogia?! Nuista toinenhan VALUU! Ei sitä lasketa."

Kaiken maailman tyyppien kanssa sitä pitääkin olla tekemisissä.