torstai 1. marraskuuta 2012

Jatkopohdintaa, surullinen takaisku ja uuden alkua

Edellisen postaukseni jälkeen olen todellakin tajunnut, miten valtava merkitys valokuvalla on ja miten helppo sillä on vääristää todellisuutta. Sain nimittäin palautetta, että minun neulomismestani ovat varsin siistit - ja tämä herätti minussa kovasti hilpeyttä. Tottakai kuvissa oli lähestulkoon siistiä, kun olin juuri siivonnut. Niinhän minä kerroin, esittelin sohvan siisteimmillään. Että sen parempaan ei täällä päästä. Paitsi ehkä jos siivoan ja puunaan joka paikan ja sitten häivyn heti maisemista.

Valokuvat ovat siitäkin hauskoja, että ihan vain kuvakulmillakin saa aikaan paljon. Uskon että pahimmankin rojukasan saa oikealla kulmavalinnalla (ja varmaan asetuksilla ja objektiiveilla, jos sattuu olemaan taitavampi kuvaaja) näyttämään hienolta ja vetoavalta.

Tämä kuva ei ole ehkä osoitus siitä. Mutta silti, ei se karuinta todellisuutta paljasta.


Kuten tästä toissapäivänä otetusta kuvasta voi päätellä, rojukasa on alkanut jo koota itseään. Olen aika varma, että osa tavaroista huutelee huoneen eri puolelle kavereilleen toisille tavaroille "tulkaa tänne, täällä on bileet". Koska miten muuten uutta tavaraa on ilmestynyt aina aina sillä välin kun hetkeksi keskitän huomioni muihin asioihin ja vaikkapa neulon?


Viime kerralla taisin mainita, että yleensä roinakasaan kuuluu lehtiä ja kaukosäätimiä. No, nyt ne ovat taas pesiytyneet sohvalle. Ottaneet mukavan asennon ja päättäneet tulleensa jäädäkseen. Näköjään lankavyyhtikin on tullut muuten vain hengailemaan. Se on Wollmeise, toista kättä taas. Ja ihan uutta värimaailmaltaan, aikaisempani ovat olleet vihreää ja keltaista. On tämä Himbreerekin aivan ihana.


Täällä on sattunut eräs traaginen tapahtuma. Istuskellessani itsekin sohvalla villasukat jalassani, tunsin yhtäkkiä, miten varpailla kaikki ei ollut kohdallaan. Kun päätin vähän silmäillä asiaa, sain kauhukseni huomata, että mummilta saamaani sukkaan oli tullut kärkeen reikä!


Tämä reikä on minulle täydellinen mysteeri. En löydä mistän yhtään langanpäätä, en varsinkaan kahta, niin että ilmeisesti lanka ei ole mistään kohtaa hiutunut poikki. Mutta mitä sitten on tapahtunut? Miten kärki on lähtenyt purkautumaan? En tajua.



Haluaisin kovasti sukat pian takaisin käyttöön, mutta en ole mikään korjaamisen ylin ystävä. Parhaillaan odottelemassa on eräät housutkin, joita on ollut tarkoitukseni paikkailla saadakseni ne takaisin kotikäyttöön. Ihanat löhöpöksyt. Mutta ei niille ole mitään tapahtunut.

Tajusin tässä, että on kieltämättä mielenkiintoista, että koska osaan neuloa ja ommella, aina joskus minulta pyydetään palvelusta ja toivotaan, että voisin korjata joitakin vaatteita. Kannatan kyllä sydämellisesti vanhan kunnostamista ja korjaamista, mieluummin niin kuin että heitetään enimmäkseen hyvää tavaraa roskiin. Mutta miksi minun kuvitellaan olevan kiinnostunut juuri siitä hommasta? Vai onko kyse vain siitä, että minun oletetaan osaavan? Koska en menisi sillä osaamisellakaan niin kehumaan. En minä ole koskaan sanonut harrastavani parsimista ja paikkaamista. Eivät ne ole mitään, mitä teen usein saati vapaaehtoisesti. Väittäisin, että minun taitoni korjaamisen saralla ovat suunnilleen samaa tasoa kuin kaikilla muillakin. Ja kärsimättömyys ja kiinnostuksen puute näkyvät yleensä lopputuloksessa.


Mutta niin. Miksi tällä kertaa kuvasin sekaista sohvaa? Olenko kenties jotenkin ihastunut tuohon kuvauskohteeseen? No en varsinaisesti. Kaivoin kameran esille, jotta saisin todistusaineistoa siitä, että olen nyt aloittanut Esterin neulomisen. Niin, sen paksun palmikkopuseron, joka tuskin tulee imartelemaan vartaloani siinä mielessä kuin asia yleensä ymmärretään.


Ohjeessa neulominen aloitetaan hihasta, joten niin aloitin minäkin. Ja tämä on itse asiassa aika hauska tapa. Sitä vain on tottunut tekemään vartalo-osan aina ensin, mutta miksi loppujen lopuksi tarvitsisi? Sitä on minusta muutenkin kivempi tehdä kuin hihoja (yleensä ainakin), niin että hauskaa säästää se viimeiseksi.



Saapas nähdä, mitä tästä tulee. Lankaa kuluu vauhdikkaammin kuin mihin olen tottunut. Ja oikeastaan neulekin etenee nopeammin kuin yleensä. Hämmentävää tämä paksun langan neulominen. Mutta ihan mukavaa. Näin vaihteeksi.

10 kommenttia:

  1. Voi mummin sukka. :(

    Ihanan värinen pusero tulossa, me like!

    T. Sisko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo väri on vähän vääristynyt, se ei ole ihan niin haalea kuin kuvissa. Mutta nätti, juu.

      Poista
  2. Minä olen ottanut kuvat haastettasi varten, katotaan ehdinko tänään postata. Opiskelu haittaa harrastuksia. :)

    Ihanan näköinen tuo hihan alku. Palmikot ja helmineule on tosi nätti yhdistelmä.

    Olisikohan sukka tarttunut esim kynnyksen naulaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin juuri katsomassa ja huomasin että olit ehtinyt. Jee! :) Harmi vain tuo häiritsevä opiskelu.

      Sukka on voinut tarttua johonkin naulaan tai vastaavaan, mutta eniten ihmettelen sitä, että siitä ei löydy sitä langan päätä. Että mistä se sitten on voinut alkaa purkautua.

      Poista
  3. Mies on jo kahdesti tullut näyttämään, että tällä sukalla ei ole kaikki ihan kohdillaan (sukka oli purkautunut lähes puoleen väliin jalkapöytää!). En tajua, miten se on mahdollista, kun olen langanpäät solminut tiukalle umpparille ja sitten vielä päätellyt piiloon. Mistä se onnistuukin kaivamaan ne esiin, ja miten se sukka ehtii purkautua niin pitkälle ennen kuin mies kertoo siitä? :D Ihanan värinen Esteri on sinulla tekeillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, miten ihmeessä sukka on niin pitkälle ehtinyt purkautua? Vai eikö mies siellä ole hoksannut, että siinä vaiheessa kun pieni reikä on päässyt syntymään, se on helpointa korjata heti ja että se leviää erittäin nopeasti, jos ei malta ottaa pois käytöstä?

      Juu, Esterin väri on kyllä nätti. Ei ole ihan sitä keltaista, mistä itse tykkään eniten - tykkään semmoisista sinappisista, oranssisista, vihertävistä ja yleensäkin voimakkaista. Mutta hauska kokeilla tällaistakin.

      Poista
  4. Mää korjasin Asmolle yhden mummilta saadun sukan viime talvena, siinä oli sama ongelma. Liekö kärjen päättelyssä sitten joku erikoisuus, joka aiheuttaa tuollaista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi se olla. Ei mulla kyllä yhdetkään mummin tekemät sukat ole aiemmin noin käyttäytyneet, ja niitä mulla on kyllä ollut vuosien varrella monia. Mutta kaipa se silti siitä sitten johtuu.

      Poista
  5. Olisiko mahdollista, että sukka on jotenkin väärin päätelty? Muuten en käsitä miten noin voisi käydä ilman, että löytyy langanpäitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en nyt ihan usko, että se on väärin päätelty, mutta voi olla joku semmoinen päättelytapa, että kun johonkin strategiseen paikkaan sattuu raapaisemaan, lähtee helpommalla purkautumaan. En tiiä kyllä. Pitää kysellä mummilta, että arvaako se, mistä on kyse.

      Poista