perjantai 2. marraskuuta 2012

Raakasuklaata HaLon ohjeella

Yleisön pyynöstä - koska yleisöksihän siis lasketaan yksi henkilö - päätin nyt hypätä käsityörintamalta kokkauspuolelle ja tulla raportoimaan viimeisimmän raakasuklaakokeiluni tuloksista. Makua on tietysti vähän vaikea jakaa näin blogitse, mutta koitan vaikuttaa mielikuvituksiinne taitavalla sanamaalailulla. Mää kun oon niin lahjakas kirjoittaja...


Olen valmistanut raakasuklaata pari kertaa aiemminkin. Ehkä jopa kolmesti. Ja maku on ollut... no, ihan kohtalainen. Suklaat ovat menneet alas, mutta mitään ihmeellistä kokemuksessa ei ole ollut. Olen vähän hämmästellen lukenut raakaruokablogien hehkutuksia itsetehdystä suklaasta ja miettinyt, enkö minä sitten vain osaa. Ja viimeistään messuilla osoittautui, että en tosiaan, sillä parempaakin raakasuklaata tästä maailmasta löytyy.

En muista, millä ohjeilla olen aiemmat raakasuklaani tehnyt, mutta tällä kertaa käännyin HaLosta löytyvän reseptin puoleen. Se oli ihan loogista, sillä messuilla maistamani suklaat olivat HaLon kirjottajan Hannamarin valmistamia. Harmillista (mutta ymmärrettävää) kyllä, Hannamari ei paljasta kaikkia kikkojaan reseptissään, ja ehkäpä osin siksi minun suklaastani ei tullut ihan niin ihmeellistä. Jotain tekemistä asian kanssa saattaa tosin olla silläkin, että minulla homma lähti taas vaihteeksi vähän sooloiluksi. Desilitran mitta ei tunnu pysyvän minun kädessäni, vaikka aloittaisin kuinka tarkkana. Kuin porkkana.

Tai ehkä vika ei ollut pelkästään minun ja desilitramitan välisissä ongelmissa. Alun alkaen asiat lähtivät vähän väärään suuntaan siinä vaiheessa kun huomasin, että minulla ei ollut kaakaovoita tarpeeksi. Koitin kompensoida vähän lisäämällä kookosrasvaa, mutta vesihauteessa sulatettu rasvamassa jäi silti vähäisemmäksi kuin ohjeessa. Niinpä totesin, että hittojako siitä mittaamisesta sitten enää tässä vaiheessa, pistetään mitä pistetään. Ja kaikki kaakaojauheet, tocotrienolsit, hunajat sun muut on lätkitty menemään täysin satunnaisina annoksina.


Niin, se tocotrienols-jauhe. Se on ihan uusi tuttavuus. Mietin ensin, että viitsiikö tässä nyt lähteä taas jotain uusia ihmeaineksia ostamaan, mutta muistin sitten synttärilahjaksi saamani Kuudes Maku -kaupan lahjakortin. Niinpä kävin vähän ostoksilla ja täytyy sanoa, että ostos osoittautui ihan järkeväksi - tai niin järkeväksi kuin mikään jossain suklaan tekemisessä voi olla. Sillä toco-aineella raakasuklaasta tosiaan tulee vähän kermaisempaa, ikään kuin vähän maitosuklaisempaa. Ja kaipa se makuunkin jollain tavalla vaikutti. Sitä vain en ymmärrä, kun jostain luin, että monet ihastuvat tocotrienolsin makuun niin, että alkuun syövät sitä vaikka lusikalla suoraan paketista. Wtf? Minäkin maistelin ja hyi että! Tai no okei, ei se nyt suorastaan pahaa ollut, mutta maistui kummalliselta ja häiritsevän riisimäiseltä. (Sekin on ehkä ymmärrettävää, koska riisistä se tocotrienols ilmeisesti saadaan.) Mutta suklaassa se toimi. Ja jälkikäteen mietin, että olisin voinut sotkea sitä suklaamassaan vähän enemmänkin kuin sen muistaakseni kolme ruokalusikallista, jotka lätkin menemään.

Tocon lisäksi uutta minun suklaassani oli minttu. Ostin Lifesta Japol-merkkistä piparminttuöljyä. Eteeristä öljyä siis, sellaista joka sopii myös sisäisesti käyttäväksi. Tämän kanssa minulla ei ollut hajuakaan, paljonko kannattaisi kaataa joukkoon ja päädyin sitten kahdeksaan tippaan. Maistelin massaa ja vaikutti lupaavalta niin että jätin määrän siihen. Se oli ehkä ihan sopivasti, ei vielä tullut liian minttuista.

Kun suklaat olivat valmiit söin niitä yhdessä kylässä olevan äitini kanssa. Äiti tuntui tykkäävän, ja niin kyllä minäkin, mutta eihän näistä nyt ihan niin hyviä tullut kuin Pirtelöbaarista ostamani. Ei hassumpia kuitenkaan.

Erästä asiaa tässä raakasuklaahypessä ihmettelen. Onnistuessaan tuo suklaa on epäilemättä varsin hyvää, mutta miten voi olla mahdollista vetää sitä kaksin käsin? Äidin kanssa molemmat pystymme syömään sitä pari kolme palaa kerrallaan, sen jälkeen alkaa tulla paha olo. Kyse on kuitenkin sen verran tuhdista tavarasta olipa makeutusta kuinka paljon tai vähän tahansa, että pari palaa todellakin on ihan riittävästi. Ja silti kuitenkin on ihmisiä, jotka kertovat blogeissaan vetävänsä tuollaisen satsin raakasuklaata vaikka kerralla ja tekevänsä sitä viikottain (tai ilmeisesti jopa useamminkin). Todella hämmentävää. Ilmeisesti ihmisten kehot tosiaan ovat hyvin erilaisia. Mikä addiktoi yhtä, tulee toisella ulos korvista parin palan jälkeen.

Sinänsä hyvä, että raakasuklaa ei ole saanut minua tyystin koukkuunsa. Siinäpä vasta nimittäin on kallis herkku. En ole alkanut laskea, paljonko tummoinen suklaasatsi on tullut maksamaan, mutta väitän kuitenkin että paljon. Tietenkään mitään aineksia ei käytetä kerralla paketillista, mutta hintaa tulee silti. Ehkäpä siis pidän raakasuklaakokkailut jatkossakin muutamien kuukausien välisinä.

2 kommenttia:

  1. Oi, toiveeni on kuultu - olen otettu! Kiitos postauksesta. Kiitos myös minttutippojen ostopaikkatiedosta, olenkin miettinyt mistä niitä saisi.

    Ja ihan samaa olen miettinyt. Ei menisi minullakaan kovin montaa palaa kerralla. Fazeria on kyllä joskus saattanut ehkä mennä...

    Mitä muotteja käytit valmistuksessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sitä aina joskus voi toiveita toteuttaa. :) Ainakin kun ei ole itselläkään mitään sitä vastaan, että pistää vähän ajatuksia ja kokemuksia ylös.

      Enpä hoksannutkaan tuohon kirjoittaa, että mulla oli käytössä ihan vain jääpalamuotit ja sitten joku silikonimuotti, tuo palapelin näköinen, josta mulla ei ole aavistustakaan, mistä se on tänne rantautunut.

      Kyllä mullakin joku Fazerin sininen tai tummakin suklaa uppoaa paljon helpommalla ja isommissa määrissä kuin tuo raakasuklaa. Veikkaan että kyse on siitä, kun tummassakin suklaassa on huomattavasti vähemmän sitä kaakaota. Luulen että sillä on tuo nopeasti suklaanhimon tyydyttävä vaikutus.

      Poista