perjantai 16. marraskuuta 2012

Säädylliset naiset eivät yritä olla kauniita

Hän harmistui aina vilkaistessaan Donnan pukeutumispöydälle. Ehdottomasti liian paljon kamaa yrityksessä olla kaunis! Säädylliset naiset eivät yrittäneet olla kauniita. Mutta jos hän olisi löytänyt poskipunaa tai edes epäillyt sellaisen olemassaoloa, hän olisi luultavasti viskannut pukeutumispöydän kaikkineen päivineen ulos ikkunasta.

 L. M. Montgomery: Perinnönjakajat, (2012)
A Tangled Web (1931), suom. Sisko Ylimartimo

Koska olen jo aiemmin rohjennut täällä blogissani vähän sivuta luonnonkosmetiikkaa ja suhdettani siihen (ja kosmetiikkaan yleensä), ajattelin nyt oikein repäistä ja ottaa ajoittain blogiin ihan poikkeuksellisen suunnan.


Olen itse alkanut koko ajan enenevässä määrin googletella kaikesta, mitä ikinä harkitsenkaan ostavani, koska ekologisuuden (kiertoilmaus littanalle rahapussille) nimissä en halua tehdä virheostoksia ja saada turhaa ja ylimääräistä roinaa nurkkiini. Googlettelukaan ei vain auta silloin, kun kukaan yksityishenkilö ei ole puhunut jostain tuotteesta sanaakaan. Ei minua hirveästi kiinnosta verkkokauppojen ylistyssanat tuotteistaan, vaan nimenomaan oikeat käyttökokemukset. Netissä saa tietysti olla varuillaan tavistenkin tekemien blogipostausten kohdalla, piilomainonta kun kukkii, mutta yleensä tuotelahjapostauksistakin saa jotain vähän enemmän irti kuin mainostoimistojen valmisteksteistä.

Tiedän, että tämä on jonkun mielestä kauhean noloa materialistista pelleilyä (nimittäin itseni), mutta aion silti kirjoitella tänne lähiaikoina, tai ainakin joskus, muutamia käyttökokemuksiani hankkimastani luonnonkosmetiikasta. Jotta joku muu epätoivoinen googlettaja saisi hajua siitä mitä on hankkimassa. Ja jos nyt ihan tarkkoja ollaan, niin materiaalista pelleilyä se on lankojenkin hehkuttaminen...

Kiinnostaako ketään täällä yhtään säännöllisemmin vierailevaa tämä aihe? Ei siis sillä, aion kirjoittaa siitä joka tapauksessa, anteeksi vain törkeä piittaamattomuuteni mahdollisesta vastustuksesta. Mutta olisi vain mielenkiintoista saada tietää.

Mitään aikatauluja en tosin taida luvata. Enkä kaksisia kuvia. Kuviinpanostamisenergiani kuluu kaikki neuleisiin - eikä niihinkään aina taida ihan riittää.

8 kommenttia:

  1. Minusta tämä on todella hyvä idea. Erityisesti, jos arvostelut tekee täysin objektiivisesti. Kuvien laadukkuudella ei ole niin väliä, kunhan purkin tunnistaa kuvasta.

    Suuri kiitos ja hatunnosto sinulle, jos jaksat alkaa tämmöisiä tehdä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, ja kiitos! Pyrin tietysti olemaan niin objektiivinen kuin osaan, mutta en voi taata, etteikö monen mielipiteen takana voi olla myös muualta tulleita ajatuksia ja assosiaatioita, joista en ole edes itse tietoinen. Ja tietysti yhden ihmisen kokemus ei joistakin tuotteista kerro läheskään kaikkea, koska esimerkiksi iho voi olla kullakin aivan omanlaisensa.

      Mutta pyrin ainakin ilmaisemaan rehellisen mielipiteeni omasta kokemuksestani. :)

      Poista
  2. Hyvä ajatus, kiinnostaa lukea. En minä pidä sitä edes materialistisena pelleilynä: ihan ilman kosmetiikkaa en ainakaan itse pärjää (vaikken mm. meikkaa tai käytä tuoksuja tai hiusmuotoilutuotteita tai -värejä, niin esimerkiksi ilman saippuaa ja hammastahnaa en pystyisi olemaan), niin että on kiva lukea kokemuksia. Turhaa tavaraa tai rahanmenoa en itsekään kaipaa, ja turhaa kemikaalikuormaa yritän vähentää, joten kokemukset luonnonkosmetiikasta ovat tervetulleita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se varmaan loppujen lopuksi ihan kamalaa materialismia olekaan, mutta jotenkin helposti itse ajattelen niin. Että jos homma meneekin siihen, että hehkuttaa ihan tyhjänpäiväisi ja turhia tuotteita, (ei sillä että aikoisin). Sellainen on vähän hölmöä.

      Ekokosmetiikassa minuakin kiinnostaa se valtavan kemikaalikuorman välttäminen, mutta onhan se niin, että ei pelkän ekologisuuden takia kannata jotain tuoteta ostaa. Koska jos se on huono tai itselle epäsopiva ja jää käyttämättä, niin ei se sekään kovin ekoa ole.

      Poista
  3. Ehdottomasti kiinnostaa. Varsinkin kun oma iho on helposti ärtyvää sorttia ja yritän silti aina jaksaa etsiä sen ekologisen ja eläimillä testaamattoman vaihtoehdon. Tulee välillä pikkaisen kalliiksi ja kun se täydellisen kosteusvoiteen ja meikinpoistoaineen etsintä on edelleen pahasti kesken (Nimim. kun mikään ei tunnu sopivan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että kiinnostaa. Tietysti esimerkiksi rasvojen suhteen on vähän hankala saada vinkkejä muiden kokemuksista, jos ihotyyppi on ihan erilainen, mutta aina sitä jotain saattaa saada irti toisten kertomuksista. Itse mietin sitä, että jos vain rahaa olisi ja hennoisi tuhlata, voisi mennä jonnekin ekokosmetologille, että saisi tietää, minkälaisia tuotteita omalle iholle kannattaa ostaa. Koska niitä huteja tulee tehtyä ihan vain siksi, että ei oikein tiedä, mille iholle suunnattuja rasvoja pitäisi hankkia.

      Mulle on jo löytynytkin hyvä meikinpoistoaine. En tiedä, onko se paras, mutta ainakin ekomeikit se pesee hyvin pois eikä kuivata ihoa pahasti. Sopii varmasti muille, joilla iholla on varsinkin talvella taipumusta kuivumiseen, mutta joiden iho ei kuitenkaan ihan kuivimmasta päästä ole.

      Poista