maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuoden viimeinen kuvapläjäys: joulutunnelmat

Istun kotona kuuntelemassa rakettien pauketta. Flunssa ja lämmön vaihtelu estävät pahimmat rilluttelut ja joulun jälkeinen sosiaalisteluähky hoitaa loput. Olo voisi olla parempi, mutta muuten olen ihan tyytyväinen. Vaihtuu se vuosi näinkin.

Näin vuoden päätteeksi on mukava iskeä taas blogiin oikea kuvapommitus. Räpsin jouluna kasan kuvia, koska päätin alkaa toteuttaa uuden vuoden lupaustani jo vähän etukäteen: enemmän kuvia läheisistä ja mukavista hetkistä. Ja kameran käytön opettelua. Teknistä puolta ei tullut nyt kyllä hiottua, mutta harjoittelua se on kuvakulmien kokeileminenkin.









Hautausmaalla oli kaunista. Pidän joulun hautausmaareissusta, vaikkei se hilpein osa joulua olekaan.




Kynttilän sytytys tosin tuntuu olevan pakkasessa aina oma operaationsa. Mutta sekin on osa juttua. Pikkusiskon lapaset.


Ja siskon tekemä Revontuli.



Äidillä on kukkakauppiasystävä. Jouluna se näkyy. (No, kyllä välillä muulloinkin.)





Jouluhengailusukkina oli Ellingtonit. Minusta ne sopivat tunnelmaan.


Enkä ollut ainoa, jolla oli minun neulomaani vihreää päällä. Pikkusisko oli pukeutunut kolme joulua sitten saamaansa tunikaan.



Ja kaverina hällä oli Möhkis.


Möhkis höpsötteli koko joulun. Sai jossain vaiheessa päähänsä koristella itsensä kuusenkoristeilla. Hassu tyyppi.


Leikki oikein enkeliäkin. Sädekehät ja kaikki.


Ja päätti olla kuusenkoriste. Ihan mahdoton tapaus.




Nyt sitten alkaa olla joulu enemmän tai vähemmän ohi. Joskaan en näin vähällä lopeta. Minulla on muutamia joululahjajuttuja, joita haluan vielä esitellä. Teen sen heti kun jaksan ja hotsittaa. Sitä odotellessa keskityn vuodenvaihteen fiilistelyihin.

Mukavaa uuden vuoden aattoiltaa kaikille!

2 kommenttia:

  1. Moi, Ravelry pykii eikä päästä mua kirjoittamaan. Mysteerisukista... Olen niin laiska ajattelemaan ja suunnittelemaan, että sukkani jymähtivät riville 91 A-kaaviota. Aloitin nimittäin paksujalkaisena ja aivoiltani yksinkertaisena pohjelisäykset heti nilkasta eli kantapään jälkeen. Nyt mulla on valmiiksi piirretty C2-kaavio loppu. Pitääks mun ihan itte piirtää lisää pohjekaavioita? Nimimerkki Laiska

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijoo, olin tosiaan ajatellut, että jos kaavio ei riitä, sitä varmaan voi jatkaa kukin itse, kun se kuitenkin toistuu koko ajan samalla tavalla. Muistinkohan kirjoittaa tätä edes ohjeeseen? Pitääpä tarkistaa. Mutta joka tapauksessa uskoisin kyllä, että osaat piirtää kaaviolle jatkoa itse ja toivottavasti ei haittaa, että luistin siitä ohjeen teossa.

      Poista